keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kotona jumissa toipilaana


Ajatukset virtaavat vuolaana päässäni. Koska en voi liikkua.  Kuluttaa sillä tavalla ajatuksiani vähemmäksi. Tuntuu, että ajatukset tulvii yli. 

Huutelen sängystä  neuvoja tyttärelle kuin mikäkin matriarkka. Nousen sängystä vain laittamaan ruuan. Ja kaikki näyttää kevättalven julmassa valossa niin likaiselta.

En ole käynyt ulkona yli viikkoon. Ja ulkona lenkkeily on minun mielen ja naaman seerumia. Kuntosali on nyt vain haavekuvajainen. Olen kalpea, nihkeä, littanahiuksinen, ruma akka.


Onneksi tänään tulee eräs täyspäinen ja roti ystävä sairasvuoteelleni käymään. Jotakin ulkomaailmasta!

Olen lukenut Anne Enrightin Unohdettu valssi, Annamari Marttisen Mitä ilman ei voi olla ja Susan Fletcherin kirja Irlantilainen tyttö on vielä kesken. Mitä teen, kun kirjat loppuvat.?En pysty lähtemään kirjastoon. Eikä mieskään flunssassaan. Ehkä hän sen verran toipuu, että kirjoitan hänelle listan kirjoista, joita haluaisin lukea. Se on aika vaikeaa, kun kaikki uutuudet esimerkiksi Hurmeen Niemi ja Anna-Leena härkösen ja Rosa Liksomin uusimmat ovat tietysti lainassa. Pitää kaivella näitä kulahtaneita aivosolujaan. Aina löytyy jotakin luettavaa. Jos mies nyt yleensä jaksaa kirjastoon ylihuomenna mennä.


Kirjoitan tätä sängyssä maaten. Sänkykin alkaa tuntua viheliäiseltä. Ajatuksia kalvaa ja on huono omatunto yo-kirjoitusten alkamisesta. Tänään on uskonto. Ensi viikolla psykologia. Voin kyllä suoltaa ja tuhrustaa tätä blogitekstiä. Mutta tarkkaan ajatteluun en pysty. Pitkästä kokemuksesta huolimatta yo-kirjoitusten tarkastaminen on aina tuskallista ja hidasta terveenäkin. Siinä joutuu ihan oikeasti miettimään, ettei pisteet laskisi "kuninkaallisessa" ja arvovaltaisessa yo-lautakunnassa, jossa annetaan lopulliset - ne oikeat - pisteet.


Jospa ensi viikolla tokenisin ja pääsisin tarkastamaan psykologian vastaukset. En ole täysin varma. Kun vieläkin seistessä huippaa. Rehtorilla on kyllä oikeus lähettää ne lautakuntaan ilman opettajan alustavaa tarkastusta. Mutta olen aina tarkastanut ne itse. Helkutti! Jos tapanani olisi kiroilla kunnolla tässä blogissani. Tekisin sen nyt!
Juuri nyt.

Tämä oli nyt yksi turhautuneen akan valitusvirsi. Tajusin sen, kun luin raapustuksen läpi. Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu.



Lähteet: kuvat omat

4 kommenttia:

  1. Ihan turhaan Marja morkkaat omia kuviasi. Nytkin on tosi hyvä, juttuun sopiva kuvitus. Asiat lutviutuvat omalla painollaan. Jos tämän kerran kirjoitukset lähtevät lautakuntaan ilman sinun tarkastamista, sitten ne lähtevät. Et sinä lintsaa. Sairaslomalla ei tarvitse tehdä töitä. Luulen monen muun valittavan vastaavassa tilanteessa paljon enemmän kuin sinä teet. Joten älä ole siitäkään huolissasi. sitähän me postaamme, mitä koemme tai ajattelemme. Toivon kuntosi palaavan pian entiselleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Meillä taitaa olla nämä kuvat ikuisuus erimielisyys. Olet oikeassa. Minä olen sairauslomalla. Mikä tarkoittaa, etten tee töitä nyt. Silti asia kirpaisee. Kiitos kunnon paranemisen toivotuksista.

    VastaaPoista
  3. Kyllä sitä punkan pohjalla jokainen muuttuu itsesäälikkääksi ja olet kokenut niin kovia. Mutta ajattele miten hitsikseen hyvältä näytät, sitten kun tuolta sängystä kuoriudut. <3

    Pikaista parenemista Marja <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Tiia, kommentistasi.Juu, itsesääliä ja mankumista. En ole ikinä ajatellut tai kuullutkaan, että sairasvuoteelta päässyt ihminen olisi muuttunut paremman näköiseksi. No, toivotaan niin. Epäilen kyllä olevani silmänaluset mustina ja kalpeana hyvinkin haamumainen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!