sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Unettomuuteni


Saatan nukkua kolmekin kuukautta hyvin. Sitten tulee noin kahden  neljän viikon unettomuusjakso. Olen miettinyt pääni puhki, miksi näin on? Se ei ole edes aina yhteydessä stressiin tai mielialaan. Onko sen tarkoitus, että pohtisin elämääni?

Minulla on nimenomaan nukahtamisvaikeuksia. Kaikki on niin kuin neuvotaan: Huone tuuletettu, siisti, sänky ja petivaatteet mukavat. Olen rauhoittunut kaksi tuntia kirjaa lukemalla.

Saatan pyöriä sängyssä kolmekin tuntia. Tulee ajateltua omaa ja läheisten elämää. Välillä näen uhkakuvia. Ajatukset on synkkiä. Yöllä kaikki ylikorostuu. Sitten kun nukahdan, nukun kuin tukki. Mutta seuraavana päivänä olen hyvin väsynyt. Ja kaikki sujuu kuin sumussa.


Mutta kurjuuden vesistöt ovat rannattomia ja syviä.

Jotkut väittävät, että unettomuus on evoluution tulosta. Ihminen on pysynyt paremmin hengissä, kun on suojautunut vihollisilta ja villieläimiltä valvomalla. Minä en usko tuohon lainkaan. Evoluutiopsykologia ylipäätään yksinkertaistaa asioita liikaa. Entäs sitten päivällä? Oletko suojautunut? Kun kellut jossakin sumussa.

Kärsitkö sinä koskaan unettomuudesta?


Lähteet: omat


12 kommenttia:

  1. Kyllä noita unettomuus kausia on itsellänikin aina välillä. Kestävät hetken. Uskoisin, että liittyy omaan autoimmuunisairauteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melissa kommentistasi. Olen pahoillani sairaudesta, muuta jotakin hyvää siinä on: tiedät unettomuuden mahdollisen syyn.

      Poista
  2. Sama täällä.. uskon että johtuu hormoneista tai oikeasti tiettyjen hormonien puutteesta. Olen varma että elämänlaatuni olisi paljon parempi kun saisin nukkua kuin 20-nen. En muista milloin viimeksi nukuin sellaista tervettä unta, että en olisi valvonut tunteja, pahimmillaan puoli yötä. Ja ne ajatukset ja huolet mitä päässä liikkuu!! ja kuinka mitättömät ne aamulla tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiina. Mielenkiintoinen tuo hormoninäkökulma. Yöllä ajatukset muuttuvat aivan älyttömän uhkaaviksi, kauheiksi, kielteiseksi. Ikävää että kärsit pitkäkestoisesta huonosti nukkumisesta.Kannattaisi ehkä käydä erikoislääkärillä.

      Poista
  3. Juuri olen pohtinut näitä unettomuusjuttuja! Oletko kuullut painopeitosta? Itse en ole ainakaan vielä kokeillut, mutta sen pitäisi nimenomaan rauhoittaa ja auttaa unettomuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mere kommentistasi. Pitäisi ehkä kokeilla tuota painopeittoa unettomuuskautena.

      Poista
  4. Minulla ei ole koskaan ollut unettomuusongelmia ja tästä olen todella tyytyväinen. Aikoinaan kun olin yrittäjänä vaikka oli kuinka stressiä niin nukuin kuin tukki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuulanneli kommentistasi. Olet todella onnekas, kun et ole koskaan kärsinyt unettomuudesta.

      Poista
  5. Kuulostaa tutulta ja herään aina joka ripinaan ja rapinaan ja yölläkin tulee pähkäiltyä. Mutta uskon kyllä siihen, että miehet enemmän nukkuvat kuin tukki, tosin oma mieheni on yön pikkutunneilla kelaavaa sorttia myös. Mutta uskon siihen, että miesten piti olla skarppeina metsällä ja nukkua yönsä tai henki menee pienemmästäkin virheestä. Naiset taas suojelevat lapsiaan ja silmät on takaraivossa ja korvia viiskymmentä. ;) Mutta mistäpä sitä tietää, on niin harmillista, että yöllä tulee pohdittua liikoja ja raskasta. On suorastaan ihme, jos olen nukkunut yöni hyvin ja se tapahtuu äärettömän harvoin.

    Tarvisisin jonkun pilkkopimeän bunkkerin, joka olisi viileä, niin että hengitys huurustaisi ilman ja pilkkopimeä, ei niin mitään ärsykkeitä, josko se uni tulisi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi.Ikävää että olet valvoja sorttia myöskin. Se on aika raskasta, koska seuraava päivä - ainakin minulla - on sumuinen ja huono. Etenkin aamupäivällä. Kun pääsen uneen, nukun tosi sikeästi. Tehän voitte miehesi kanssa murehtia sitten yhdessä suden hetkenä aamuyöllä.

      Poista
  6. Toki. Uskon että harvassa ovat ne ihmiset jotka nukuvat aina hyvin.
    Hyvä, terveellinen, kevyt kasvispainoitteinen ruoka, sokerin poisjättäminen ja runsas vedenjuobti auttaa mulla selkeästi unensaantiin.
    Parempia unia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida kommentistasi.Niin, tuskin kukaan nukkuu aina ja iänkaikkisesti hyvin. Minä kasvissyöjänä syön aika terveellisesti. Enkä käytä valkoista sokeria enkä jauhoja. Paitsi silloin ja tällöin kun herkuttelen.Minulla ruoka ja vedenjuonti ei vaikuta unensaantiin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!