keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Liiallisesta murehtimisesta, huolestuneisuudesta voi päästä pois


Kaikki ihmiset ovat välillä huolissaan. Minä etenkin lasten, miehen, kissojen ja omasta terveydestäni. Saatan esimerkiksi kuvitella pääsäryn aivosyöväksi. Jalkakivun luusyöväksi. Tälle on nimikin hypokondria eli luulosairaus. Juu, taidan olla luulosairas.



Kun jotakin ikävää sattuu, ihminen tulee surulliseksi. Murehtiminen on taas puolestaan sitä, että pelkää jo ennakkoon jotakin pahaa tapahtuvan.

Jos murehtiminen johtaa siihen, että tekee jotakin sen  ratkaisuksi. On murehtiminen ollut hyödyllistä. Jos murhe sen sijaan pyörii ja pyörii päässä. Kyse on turhasta murehtimisesta. Siihen kannattaa puuttua, koska jatkuva murehtiminen vie ilon elämästä.Estää tekemästä tärkeitä päätöksiä. Voi kasvaa ahdistuneisuushäiriöksi eli ahdistuneisuus neuroosiksi. Murehtiminen aiheuttaa myös masennusta.

Tässä muutama vinkki turhan murehtimisen katkaisemiseksi

Tee ratkaisusuunnitelma
Kirjaa ensin ylös, mikä murhe päässäsi pyörii eniten. Seuraavaksi määritellään tavoite ammatti-ihmisen kanssa. Miten asiakas haluaisi asian ratkeavan. Nämä harjoitukset voi tehdä yksinkin.

Seuraavaksi listataan kaikki mieleen tulevat vaihtoehdot, miten murheen voisi ratkaista. Lopulta listalta valitaan paras vaihtoehto. Ja suunnitellaan, miten se toteutetaan. Pannaan toimeksi.



Haasta huolet
Herkästi murehtivien ajattelussa on joukko ajatusvääristymiä, jotka lisäävät ahdistusta. Yksi näistä on katastrofiajattelu. Tästä vääristymästä kärsivä olettaa ensimmäisenä. Että pahin vaihtoehto tapahtuu.

Toinen vääristymä on henkilökohtaistaminen. Esimerkiksi jos pomo kritisoi työilmapiiriä, tällainen ihminen kuvittelee sen kohdistuvan juuri häneen.Ajatusvääristymiä voi korjata tekemällä todennäköisyys harjoituksen. Siinä muun muassa listataan huolet.



Kohtaa
Ihmisillä on taipumus vähentää huolta kieltämällä itseään ajattelemasta sitä. Ihmismieli toimii kuitenkin niin, että mitä enemmän muhetta kieltää ajattelemasta, sitä vahvemmin se pyrkii mieleen. Välttelyn sijasta murhe on hyvä kohdata.



Rajaa huolihetki
Murheita voi pitää kurissa antamalla niille oman hetken. Se on tunnetuin murheenhallintakeinoista. Tarkoitus on, että päivästä on varattu erillinen korkeintaan 30 minuutin hetki murheita varten. Niitä voi kirjoittaa ylös tai vain ajatella. Tämä harjoitus kannattaa tehdä ajoissa ennen nukkumaanmenoa.

Onko sinulla taipumusta murehtia liikaa?





Lähteet:Helsingin Sanomat 15.2.2018, kuvat omat

4 kommenttia:

  1. Hyvät kuvat ja teksti. Tämän lukeminen auttoi ymmärtämään paremmin helposti huolestuvia kanssaihmisiä. Tuo alimmainen sumukuva kuvaa hyvin huolta, sillä huolestunut ei näe huolen ohi paljoakaan muuta. Hyvää ovat myös konkreettiset keinot, miten voi vähentää liikamurehtimista.

    Minua on kutsuttu jopa yltiöoptimistiksi, koska en osaa huolestua etukäteen. Elämä on opettanut tilanteiden vaihtelevan. Murhe syö energiaa. Energiaani on tarvittu muuhun. Olen toki huolissani joistakin asioista. Tällaisia ovat esimerkiksi perheenjäsenten kroonisten sairauksien paheneminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kiirsti, kommentistasi. Totta. Jatkuvasti huolestunut ihminen ei enää kunnolla, objektiivisesti hahmota todellisuutta. Hienoa jos on sanottu yltiöoptimistiksi. Sinun kirjojen mukaan ja valtavan lapsikatraan myötä jalkasi ovat varmaan pysyneet aika kunnolla maassa. Sinua on elämä hienosti opettanut lapsuudestasi huolimatta. Rakkaat läheiset on minullekin välillä - etenkin toinen lapsi - aiheuttanut ja aiheuttaa huolta.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen postaus. Minä en myöskään osaa huolestua etukäteen. Jo äitini aikoinaan opetti, ettei samasta asiasta kannata huolestua kahta kertaa. Ei etukäteen, vaan vasta sitten, jos huolestumisen aihe on on todellinen. Toki elämä tuo tullessaan huolia ja huolestumisen aiheita, mutta yritän silloin pohtia tuota vanhaa viisautta. Ja liika huolehtiminen ja huolestuminen syövät valtavasti energiaa. Isot huolet ja murheet ovat sitten jo toinen juttu, mutta positiivisuus auttaa niissäkin.
    Aurinkoista maaliskuuta, Marja!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Tuula, kommentistasi. Äitisi on antanut sinulle tärkeän ja hyvä neuvon. Sillä pärjää hyvin elämässä. Lopettaa liika murheilu.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!