tiistai 6. helmikuuta 2018

Pesen hiukseni ilman shampoota



Olen nyt kokeilemassa hiusten pesua kananmunalla. Huono puoli  on vielä se, että hiukset rasvoittuvat nopeasti. Pitää pestä siis melko usein. Pitäisi jatkaa kokeilua 3-6 kuukautta ennen kun tulokset alkavat näkyä.


Shampooton hiustenpesu on nyt trendikästä. Se on kasvanut muutaman vuoden aikana jonkinlaiseksi ilmiöksi. Maailmalla tämä trendi on vaikuttanut jo vuosia. Suomessa vajaa kaksi vuotta.


Miksi ihmiset ei halua käyttää shampoota?
  • allergian takia
  • päänahan hyvinvoinnin takia
  • halu päästä eroon ylimääräisistä kemikaaleista
  • ympäristön, ekologisuuden takia
Minä pesen hiukset ilman shampoota noiden kahden viimeisen syyn takia: Haluan vähentää kemikaalien käyttöä ja säästää ympäristöä.


Minkälaisia shampoottomia  pesutapoja on?
Pesutapoja on monia. Jotkut käyttävät ruokasoodaa ja etikkaa. Jotkut emäksistä suolaa. Rusjauhoja, savea ja kananmunaa käytetään. Jotkut tyytyvät vain veteen. Tai huuhtelevat hiukset vedellä, johon on liotettu esimerkiksi nokkosen, voikukan tai koivun lehtiä.


Vedellä ja luonnon aineilla hiuksia pestäessä vesistöihin ei kulkeudu ylimääräisiä kemikaaleja.

Mistä shampoo koostuu?
1) Vesi. Suurin osa shampoosta on vettä.

2)Tensidit. Peseviä ja vaahtoavia aineita. Eniten käytetään palmuöljyä, joka on ekologisesti huono juttu: öljypalmuviljelmien tieltä kaadetaan sademetsää.

3)Säilöntäaineet. Osa säilöntäaineista voi herkistää ja aiheuttaa allergioita. Säilöntäaineina käytettävien parabeenien vaikutukset ihmisiin ja vesieliöiden hormonitoimintaan ovat tutkimuksen alla. EU on jo kieltänyt viisi parabeenia.


4)Viskositeetin säätäjät. Näillä aineella shampoo saadaan muuttumaan juoksevasta nesteestä paksummaksi.

5)Silikonit. Monissa shampoissa on silikoneja.

6)Hajusteet ja väriaineet. Melkein kaikissa shampoissa on kasviperäistä tai kemiallisia väriaineita ja hajusteita. Ne voivat herkistää ja ovat haitallisia vesieliöille. Esimerkiksi limoneeni on luokiteltu "erittäin myrkylliseksi vesieliöille, pitkäaikaisia seurauksia".

Minä en ole mikään niin sanottu ekohippi. Kananmunakokeilu saattaa jäädä keskenkin. Mutta yritetään nyt.

Oletko sinä ajatellut shampootonta hiusten pesua?




Lähteet:Helsingin Sanomat 11.1.2018, kuvat Pexel, Pixabay

12 kommenttia:

  1. Itsellä on tarkoitus alkaa tekemään itse shampoota. Kunhan nyt saan aikaiseksi alkaa väsäillä näitä minun aineitani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Melissa. Tekisit shampoosta postauksen, kun se on valmista. Kiinnostaisi kovasti.

      Poista
  2. En ole ajatellut pestä ilman shampoota, mutta shampoon olen vaihtanut ekologiseen vaihtoehtoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minulla tämä on nyt jonkinlainen kokeilu. Hyvä että on saatavissa ekologisia shampoita

      Poista
  3. En ole, hiukseni ovat todella paksut ja pörheät ja vielä käsitellyt, niin vaativat todella hoitavat hiustuottete. Mutta esim. Burt's Bees luonnonkosmen hiustuotteet ovat fantastisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia, kommentista. Olenkin ihaillut blogissasi valtavan paksuja hiuksiasi. Ja tosiaan ainahan on luonnonkosmetiikka vaihtoehto. Tämä on nyt vain minun kokeilu, koska minulle ekologisuus on tärkeää. Haluan noudattaa sitä ihan arkielämässäkin. Tai siis nimenomaan arjessa.

      Poista
  4. Lapsemme hiukset pestään vedellä tai ihan vain joskus hajusteettomilla shampoilla. Yritän vähentää erilaisten kemikaalien käyttöä, mutta omat hiukseni ovat niin paksut, etten vielä ole uskaltanut täysin luopua shampoosta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Tiia. Jokainen pesee tavallaan. Minullakin tämä on vain kokeilu. Mutta haluan elää ekologisesti.

    VastaaPoista
  6. Olen ajatellut shampootonta hiusten pesua mutta tällä hetkellä yritän löytää mahdollisimman vähäkemikaalisia shampoita. Merkki jota nykyisin käytän on paikallinen ja aloe vera pohjainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joanna kommentistasi. Varmasti niitä vähäkemikaalisia shampoita löytyy. Paikallinen merkkisi kuulostaa hyvältä. Aloe vera on ihana kasvi: hoitaa ihoa - varmasti myös päänahkaa - ja parantaa haavoja.

      Poista
  7. Minä pesen hiukset harvoin ... ja ohuet hiukset tarvitsevat shampoota vain vähän, joten ei ole tullut ekologisuus mieleen. Paljon muuta kosmetiikkaa en juuri käytäkään kuin shampoota ja saippuaa. En ole ajatellut kokeilla elämää täysin ilman niitä kumpaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Kukin toimii sen mukaan mikä tuntuu oikealta ja hyvältä.Kunnioitettavaa että "uskallat" olla ilman kosmetiikkaa. Minun on tälläydyttävä töihin ja muihin menoihin.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!