tiistai 15. joulukuuta 2020

Ystävyyden rajat



Olen kertonut tässä blogissani pari kertaa, että minun ystävyyssuhteeni kariutui, koska jouduin olemaan siinä aina kuuntelija ja lohduttaja. Suhde oli siis hyvin yksipuolinen, ja imi minulta voimia. Lopulta katkaisin ystävyyden, ja se ratkaisu oli oikea.


"En enää pelkää, että jään yksin, vaikka otin ystävääni etäisyyttä. Olen pyrkinyt olemaan sen jälkeen yhteydessä sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa en koe joutuvani jatkuvan kritisoinnin kohteeksi. On ollut kiva löytää oma itseni, eikä miettiä koko ajan, että taas tein jotain väärin." Näin vastasi nainen Hesarin kyselyyn ystävyyden rajoista.


Jos ystävän käyttäytyminen harmittaa, asia kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi, sanovat asiantuntijat. Mutta miten sen voi tehdä? Missä kulkevat ystävyyden rajat  ja millaista on aito ystävyys?



Ystävyyssuhteiden on määrä tuoda iloa elämään, mutta joskus ne voivat aiheuttaa mielipahaa. Usein ongelmat liittyvät suhteen rajoihin tai niiden puuttumiseen. Rajojen asettaminen voi olla vaikeaa, mutta ilman niitä ystävyyssuhde ei toimi.


Moni kokee vaikeaksi tilanteet, joissa ystävä vaatii enemmän kuin on itse valmis antamaan. Ystävyyssuhteeseen voivat tuoda ongelmia myös neuvojen ja omien näkemysten tuputtaminen, henkilökohtaisten salaisuudeksi tarkoitettujen asioiden utelu, kateus tai kilpailuhenkisyys.


Hyvänä nyrkkisääntönä voisi pitää sitä, että ystävyyssuhteessa täytyy voida olla aito itsensä. Esimerkiksi painostus, syyllistäminen ja vähättely ei kuulu ystävyyssuhteeseen. Suhteen pitäisi olla myös tasapainossa sen sijaan, että toinen ystävyksistä joutuisi jatkuvasti täyttämään toisen tarpeita.



Pitkissä ystävyyssuhteissa on tavallista ja luonnollista, että ajoittain jompikumpi tarvitsee toista enemmän tukea.


Epämääräinen ärtyneisyys ja katkeruus ystävää kohtaan saattaa kertoa siitä, että kaikki ei ole hyvin. Jos herää miettimään, onko omat rajat ylitetty, niin on todennäköisesti tapahtunut.


Jos huomaa, että toisen seurassa on levoton ja kireä olo ja haluttaisi lähteä pois tilanteesta, se voi olla merkki rajojen ylittymisestä. Samoin se, jos tapaamisen jälkeen on paha mieli ja emotionaalisesti tyhjiin imetty olo.

  


Jos rajat ovat ylittyneet, asiasta on parasta puhua suoraan.Ystävyyssuhteessa suoraa puhetta vältellään, koska halutaan suojella joko omia tai toisen tunteita. Myös pelko hylätyksi tulemisesta voi estää ottamasta vaikeita aiheita puheeksi.


Vaikeaan tilanteeseeen ystävyyssuhteessa voi vaikuttaa heikko itsetunto. Silloin saattaa päätyä elämään muita varten. Ihmisestä saattaa tuntua , että itsetunnon puutetta täytyy kompensoida olemalla maailman täydellisin ystävä, vaikka ystävyyteen liittyy konfliktejakin.


Jos jokin ystävän käytöksessä ärsyttää, voi ajatella, että kyseessä ei välttämättä ole kielteisellä tavalla kriisiytynyt tilanne vaan mahdollisuus parantaa ja syventää ystävyyssuhdetta.


Kaikilla ihmisillä on sokeita pisteitä. Pitkässä, aidossa ja hyvässä ystävyyssuhteessa tulee ennen pitkään hetki, jossa toinen valaisee sinulle niitä puolia, joita et itse huomaa.



Lähteet: Helsingin Sanomat 21.11.2020, kuvat omat


 

4 kommenttia:

  1. Niinhän se pitäisi mennä, että ystävyys on molemminpuoleista ja tasa-arvoista.
    Kun itsellä ei ole lapsena syntyneitä ystävyyssuhteita, yritän pitää huolta siitä, että aikuisena hankitut säilyvät. Siksi olen elä'nyt samanlaisissa ystävyyssuhteissa, kun alussa kerrot itsekin eläneesi. Rajojen asettaminen ei ole ollut lainkaan helppoa.
    Hyvää tiistaita Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Ystävyyssuhteen pitäisi tosiaan olla molemminpuoleista vuorovaikutusta. Minä silloin kerran uuvuin ystävyyteeni, koska olin joka tapaamisen tai puhelinkeskustelun jälkeen kuin tyhjiin imetty ja väsynyt. Ystävän kanssa pitäisi pystyä olemaan täysin oma itsensä. Hienoa, että olet voinut aikuisena hankkia ystäviä ja vaalit näitä ystävyyssuhteita. Minulla on vähän sama juttu, koska olen muuttanut niin monta kertaa.

      Poista
  2. Hyvä postaus!
    Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi tulevat perhe ja ystävät, mutta myös minä itse. On tullut aikoja "hyvästellä" ystäviä. Joskus voi olla niinkin, että ystävyyden tärkein mitta ei ole ystävyyden pituus, vaan sisältö tai laatu. Tärkeä ystävyyssuhde voi olla myös aikaa sitten päättynyt, tiettyyn elmänvaiheeseen kuulunut.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Voi todella olla niin, että hyvän suhteen mitta ei ole kesto vaan sen sisältö ja laatu. Minullekin on ikä tuonut tärkeämmäksi läheiset. Se kai kuuluu ikään.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!