torstai 21. marraskuuta 2019

Miten käyttää aivoja tehokkaasti?



Tämän jutun mukaan en käytä aivojani tehokkaasti. Mutta aina voi oppia uutta.

Neuropsykologi ja aivotaitovalmentaja Nina Uusitalon mukaan ajatusten kirjoittaminen ja niiden hahmottelu piirtämällä kirkastaa ajattelua, ja hän toimii niin kuin puhuu.



Uusitalo alkoi konkreettisesti piirtää, millaiset painot kuormittavat elämää, ja mitkä asiat helpottavat ja tuovat tyyneyttä.

Kuormittavien listalle päätyivät muun muassa monet työtehtävät, tiukka aikataulu ja liian vähäinen uni. Tyyneyttä toivat ihmissuhteet, tunne oikeassa työssä olemisesta ja koripallo.



Tältä pohjalta Uusitalo kehitti keinulautamallin, jota hän esittelee vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassaan Aivotaidot. Tämä auttaa hahmottamaan elämässä olevien kuormittavien ja tyynnyttävien asioiden suhdetta.

Omia ajatuksia saattaa olla vaikea tunnistaa. Silti ne vaikuttavat tunteisiin, ja tunteet taas synnyttävät toimintaa.



Uusitalo neuvoo pysähtymään säännöllisesti ja kirjoittamaan nopeasti ylös kaikki omat sen hetkiset ajatukset, jotka pystyy tavoittamaan. Kun kritiikin ja sensuurin jättää pois, voi paperille syntyä yllätyksiä. Tämän kautta syntyy vähitellen parempi itsetuntemus.

Uusitalo uskoo, että ruokavalion ja liikunnan jälkeen seuraava trendi on mielen kuntoon paneminen.



Mitä tehdä silloin, kun aivot alkaa ottaa liikaa kierroksia? Uusitalo suosittelee säännöllisiä rauhoittavia hetkiä, ikään kuin henkisiä venyttelytaukoja. Tämä voi tapahtua esimerkiksi keskittymällä hengittämiseen. Uusitalon mukaan näitä rauhoittumisen hetkiä voisi tehdä vähintään yhtä usein kuin syö.

Uusitalo on monien asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että mobiililaitteet tekevät rauhoittumisesta vaikeaa. Puhelimen piippailu kuormittaa aivoja. Keskeytykset ovat keskeytyksiä, vaikka ihminen viettäisi vapaa-aikaa ja katselisi televisiota.






Lähteet: Helsingin Sanomat 20.10.2019, kuvat omat

10 kommenttia:

  1. Parikymmentä vuotta sitten tapahtuneen burn outin myötä, aina kun aivot kiehuu ja pulssi hakkaa, himmaan. Eli olen oppinut vanhasta, etten halua olla ylikierrostiloissa. Joskus nuorena koin ne miellyttäväksi, sai paljon aikaa, mutta nyt himmaan aivot heti.

    Ihanaa viikkoa Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia. Se on jännä, miten nuorena saattaa kokea ylikierrokset miltei miellyttävinä. Sama tunne täällä silloin kauan, kauan sitten. Hienoa että olet oppinut kokemuksesta! Nykyisin minäkin hiljennän, kun ajatukset alkavat liiaksi lepattaa. En siedä liian korkeaa pulssia. Tosin - osittain kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi - se on yleensä alhainen. Vajaatoimintaa ei saa välillä tyroksiinilääkitykselläkään kuntoon, koska pitäisi laukata vähän väliä verikokeissa lääkärin lähetteellä.

      Poista
  2. Empä minäkään kovin tehokkaasti aivojani käytä,mutta olen samaa mieltä että tyyneyttä tuovat hyvät ihmissuhteet,mukava työ ja varmaan koripallo. Minä rakastan kaikkea luovaa toimintaa,käsillä tekemistä ja nimenomaan sitä että esimerkiksi käsitöissä saa itse suunnitella mallin. Osaan virkata ja neuloa mutta mmikä on tylsempää niin joku liinan virkkaus mallista, en tykkää toistoista,siitä kun pitäisi tehdä vaikka villapaita jonka joku on jo luonut,ei sovi minulle enkä koe onnistumisen iloa siitä. Niin kuin mainitsin että vois noita aivojansa enemmänkin kehittää.mukavaa torstaita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihakeiju kommentistasi. Ainahan sitä kehityttävää olisi. Ei ihminen ole koskaan valmis. Sinähän olet hyvin luova ihminen, kun käsitöissä haluat tehdä omasta mallistasi ja koet siinä onnistumisen iloa. Minä olen täysin tumpelo käsitöissä. Joskus viidennellä luokalla alakoulussa tein vuoden lapasia ja jouduin vielä toukokuussa tekemään niitä välitunneilla, jotta tulivat valmiiksi.

      Poista
  3. Moikka. Mielenkiintoinen artikkeli. Helppo on olla asiantuntijan kanssa samaa mieltä. Henkiset venyttelytauot ovat välttämättömiä. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina kommentistasi. Rentoutumisen taito on tarpeellinen tässä nykyisessä monimutkaisessa maailmassa. Venytellään henkisesti! Kivaa torstain iltaa sinulle!

      Poista
  4. Tosi kauniit kuvat, jotka saivat kaipaamaan kesää.
    On helppo olla samoilla linjoilla Uusitalon kanssa.
    Ihmissuhteet ja tunne oikeassa työssä olemisesta ovat minulle ainakin välttämättömyys, vaikken enää työelämässä olekaan. Koripallosta en tiedä :D Metsä korvaa minulle sen.
    Aivot ovat usein narikassa, eli tehottomassa tilassa.
    Mukavaa torstaita Marja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Niinpä. Kesä. Mutta onhan talvikin tavallaan kaunis. Tai kauniimpi kuin tämä musta maa täällä päin. Ihmissuhteet ja mielekäs työ ovat tärkeitä. Oli se työ mitä tahansa. Minusta kotityötkin ovat työtä eikä mikään mukava harrastus.Vaikka monet pitävät kotitöitä hyvänä vastapainona ammaattityölleen. Metsä on minullekin jonkinlainen syvän voiman lähde ja rakas.

      Poista
  5. Minäkin kiitän kauniista kuvista, jo niiden katselu vähentää mielen kierroksia. Olen onnellisessa eläkeläisen asemassa, joten työ ei kierroksia kiihdytä. Mutta aikoinaan oli kyllä ahdistavaa kaikki se kiire ja aikataulut. Olen aika herkkä lähtemään kirroksille kivoistakin asioista. Tällöin innostus vie yöunen. Ulkoilu on tärkeää, tänäänkin tunnin sauvalenkillä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi riitta k. Kesäiset kuvat piristää. Se on jännä, että innostunutkin voi kuormittua, jos ei ole riittävää palautumista. Ja kuten sinulla, yöunet kärsii. Minulla on joskus aivan sama juttu. Minä jo oikeastaan odotan eläkepäiviä. Vaikka siihenkin on varmasti aluksi sopeutumista, kun ei ole kamalaa kiirettä enää.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!