maanantai 12. elokuuta 2019

Itkettää



Saatan itkeä ja raivostua, kun näen lehdessä jutun lapsen törkeästä hyväksikäytöstä tai eläinsuojelurikoksesta; joku on voinut jättää nautansa kuolemaan janoon ja nälkään, tai kiduttaa lemmikkiään.

Itkeä porotan myös, kun olen hyvin väsynyt, ja elämä on yhtä ryteikköä ja petollisia suonsilmiä. Tai joku on loukannut minua syvästi. Sillon seison yksin surun reunalla ja putoan hitaasti.



Itken myös joskus, kun luen liikuttavaa kirjaa, katson elokuvaa tai kuuntelen laulua.

Olen itkenyt myös fyysisestä kivusta, kun on ollut haima-sappitulehdus. Olen itkenyt myös näitä paniikkikohtauksia. Milloin ne oikein loppuvat?



Olemme itkeneet miehen kanssa yhdessä, kun rakas lemmikki on kuollut. Viimeksi kissa Ludu vanhuuteen ja koira Claudi tapaturmaan. Claudi kuoli neljä vuotta sitten, mutta vieläkään en ole päässyt yli hänen kuolemastaan. Emme edes pysty ottamaan uutta koiraa. Se olisi jotenkin väärin Claudin muistoa kohtaan.

Suurin suru on ollut aina, kun läheiseni on kuollut. Heitä on liian monta. Isä, äiti, paras ystäväni, mummot ja ukit, siskoni ja melkein kaikki enoni. Hautajaisissa ei ole tullut kyyneleille loppua. 



Naiset itkevät enemmän kuin miehet. Tämä johtuu osin lapsuudesta, koska pienen pojan kuuluu olla urhea eikä itkupilli ja tytöt saavat olla herkkiä ja kilttejä.

Naisen herkkyys itkeä johtuu myös sukupuolihormoneista. Ollaan sitä mieltä, että testosteroni vähentää itkuherkkyyttä.

Naisten välisessä ystävyydessä tunteet ovat enemmän esillä kuin miesten välillä, mutta tämä on minun mielestäni vain vapauttavaa.


Mikä sinua itkettää?




Lähteet: omat, kuvat omat

12 kommenttia:

  1. Tämmöset tunneihmiset niin kuin sinä ja minä taidamme itkeä ilosta ja surusta,ja vähän muutenkin. Säälin ihmisiä jotka eivät pysty itkemään. Eilen ei ollut itku kaukana kun jouduimme aika pahannäköisen autoonnettomuuden näkemään,olimme paikalla ensimmäisinä apua hälyttämässä,itku tuli myöhemmin. Pari viikkoa sitten naapuri teki itsemurhan,aika karmivaa,mutta itkemällä ollaan selvitty. Pidän itkemistä jotenkin parantavana:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihakeiju kommentistasi. Läheisyydessäsi on tapahtunut kauheita. Itkeminen jotenkin puhdistaa ja etenkin hoitaa mieltä. Unohdin postauksessa kertoa tuosta ilosta itkemisestä. Tyttären lakkiaisjuhlassa itkeä tinnutin vuolaasti. Samoin ystävien häissä ei ole tullut itkulle loppua. Joskus metsässä erityisen kaunis maisemakin itkettää.

      Poista
  2. Saatan herkistyä yllättävissä tilanteissa ja pienen hamsterinkin kuolema on itkettänyt. Onni voi itkettää liikutuksesta, häissä itken aina ja koulun päättäjäisissä, mutta noin muuten olen sellainen piilossa itkijä. Jotain häpeän tunnetta liitän itkemiseen vaikka itkeminen on mitä vapauttavin kokemus, tosin siitä seuraa aina päänsärky, mutta johtuisiko se juuri siitä tukahdetusta itkemisestä.

    Sydämellistä uutta viikkoa Marja ja olet kokenut paljon. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi. Kun hamsteri on osa perheen arikielämää, totta kai sen kuolemaa itkee. Hyvä perheenjäsen on poissa. Itkemisestä voi seurata päänsärky ja turvonneet kasvot. Minäkin itkeä tihrutan lapsieni elämän siirtymiin liittyen. Hyvää uutta viikkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Monet asiat itkettävät, olen nykyisin entistä herkempi itkemään. Viimeksi tällä viikolla itkin siskoni koiran äkillistä kuolemaa. Samoin olen itkenyt ja edelleen iken oman koiran poisnukkumista viime tammikuussa. Oman lemmikin menetys on todella iso suru. En ole voinut siitä edes blogissa mainita, mutta kun sinulla on samanlainen kokemus, tässä sen voin jakaa. Surussa ja ikävässä itku auttaa ja lohduttaa.
    Ikäviä uutisia lasten kaltoinkohtelusta tai eläinten huonosta hoidosta en yleensä lue, jotten putoaisi liian suureen suruun asiasta, jolle en mitään voi. Näille suruille ei itkusta ole paljon apua, ne ovat niin toivottoman murheellisia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Eeva kommentistasi. Minustakin tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee sitä enemmän itkeä tuhrustan. Varmasti todella suuri suru ja yhä ajankohtainen koirasi kuolema. Ymmärrän miltei täydellisesti surusi. Kun minä itken vieläkin tapaturmaisesti kuollutta koiraamme neljän vuoden jälkeen. Ei tosiaankaan itkusta ole apua julmasti tapetuille eläinystävällimme.Enää. Mutta on vain pakko itkeä. Ei sille voi mitään. Ehkä minunkin pitäisi opetella olla lukematta eäinten kärsimyksestä tai lapsen hyväksikäytöstä.

    VastaaPoista
  5. Niin Marja,sinä olet herkkä ihminen ja avoin.
    Kyllä minäkin suren poismenneitä ,, ikävä on isääni ,jonka täältä ajasta poistui 8 vuotta sitten ja yhä ikävöin-tosin jälleennäkemisen toivossa..Veljeni kuoli viisikymppisenä kaksi vuotta sitten, samoin siskon mies...heitä mietin ja ikävöin ja nuo rakkaat eläimet..minun rakas koirani kuoli 8v sitten 15-vuotiaana,, kissat pari vuotta sitten .....ei voi uusia lemmikkejä ottaa millään,tuntuu niin mahdottomalta ajatukselta.

    ja mitäkö suren,, suren suuria vastoinkäymisiä läheisilläni tai pieniä,etenkin lapsille jos niitä tulee.....

    Yksikseni saatan itkeä ja teenkin niin välillä,en oikein ihmisten nähden... mistä lie sekin johtuu....

    Mutta, kaikki kuuluu elämään, kaikki suuret tunteet ja pienet,onneksi niin-muuten olisimme aivan kyvyttömiä tuntemaan mitään toisiamme kohtaan,vailla empatiaa .. yms.

    nyt lihakeitto valmistui,,lopetan kirjoittelun.. mukavaa iltaa sinulle
    ja kaikille blogisi lukijoille
    terv Tuula T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tuula. Sinulla on ollut paljon surua isäsi, veljesi ja siskosi miehen kuoleman vuoksi. Kristillinen katsomus varmasti auttaa surussa. Taidetaan me naiset itkeä tihrustaa yksin ehkä melko yleisestikin. Ymmärrän liiankin hyvin tuon, ettei lemmikkejä voi ottaa omien rakkaiden kuolleiden lemmikkien sijaan. Suru ja kaipaus on niin vahva. Suuret ja pienet tunteet kuuluvat elämään. Hyvää loppukesää sinulle!

      Poista
  6. Olen tosi herkkä. Itken usein niin iloisissa asioissa kuin myös suruja. Läheisten kuolemat joita myös ollut useita. Herkät biisit,nuorten onnistumiset ja heidän huolet.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistai Unknown. Ehkä me kaikki tunnherkät tai eriyisherkät, joka minä olen, itkemme ilosta ja surusta. Nuorten lasten onnistumisesta todella iloitsee. Itkin silmäni puhki toisen tytön lakkiaisjuhlassa.Hyvää loppukesän kauneutta sinulle!

    VastaaPoista
  8. Itken väsyneenä! Silloin tuntuu ssiat paljon pahemmalta kuin ne todellisuudessa on..itken kyllä myös ilosta - nauran niin että kyyneleet valuu. Mukavaa viikkoa☀️☀️

    VastaaPoista
  9. Kiitos Kristiina kommentistasi. Tuo hyvin väsyneenä itkeminen on niin tuttua. Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!