maanantai 26. elokuuta 2019

Vaihdevuosia ei hoideta tarpeeksi



Minulla on tällä hetkellä vähän neuvoton olo vaihdevuosien suhteen, kun luin tämän jutun pohjana olevan artikkelin. Olen kohta 54-vuotias, ja silti ei ole selviä vaihdevuosioireita. Kuukautiset tulevat normaalisti, mutta ovat muuttuneet hyvin kivulloisiksi ja runsaiksi. Voiko minulla sittenkin olla jo vaihdevuodet?

Olin vähän aikaa sitten gynekologilla tavanomaisessa vuositarkastuksessani. Munasarjat toimivat normaalisti ultraäänitutkimuksen perusteella.  Niin mitä ihmettä minä nyt loppujen lopuksi mietin? Antaisin vain asian olla. Palata siihen tarpeen tullen, kun vaihdevuosioireet alkava kunnolla. Mutta tuo Hesarin juttu sai miettimään.


Mutta olen ehkä ollut tavallista ahdistuneempi viime aikoina. Olisiko se kuitenkin vaihdevuosia? Ja monesti aamulla vähän hikoiluttaa... 

Vaihdevuosia ei uskalleta hoitaa hyvin, väittää naistentautien erikoislääkäri Maija Kajan Helsingin Sanomissa.


On yleistä, että vaihdevuosioireita on jo nelikymppisellä naisella, jolla on yhä säännölliset kuukautiset. Hyvin usein naiselle itselleen ja hoitavalle lääkärille ei tule mieleenkään, että ahdistuneisuus ja unihäiriöt voisivat johtua estrogeenitason laskusta.

Vaikka munasarjatkin näyttäisivät ultraäänitutkimuksessa toimivan hyvin, nainen voi silti hyötyä estrogeenihoidosta. Jos naisella ei ole hikoilua ja kuumia aaltoja, hämäännytään usein ajattelemaan, että muutkaan oireet eivät johdu vaihdevuosista.


Yli 45-vuotiaiden naisten aamuyön heräilyn, unettomuuden ja masennuksen taustalla on hormonitasojen lasku. Nainen saa usein väsymykseen, unettomuuteen ja masennukseen uni- ja masennuslääkkeitä. Ne usein auttavatkin, mutta tällöin ongelmien varsinainen syy jää huomaamatta.

Vähemmän tunnettuja estrogeenitason laskemisen oireita ovat erilaiset lihas- ja nivelkivut. Nämä voidaan tulkita nivelrikoksi, ja niihin määrätään lääkkeitä, vaikka estrogeenikorvaushoito auttaisi.


Maija Kajan mukaan vaihdevuosien hormonikorvaushoidon ylärajana pidetään turhaan kaksi tai kolme milligrammaa vaikuttavaa ainetta. Ei ole mitään perusteita, että tätä ei voisi ylittää.

Lisäestrogeenin käyttö pienentää sydäninfarktin, sepelvaltimotaudin, osteoporoosin riskiä. Rintasyövän riski kasvaa. Usein kuitenkin unohdetaan, että lihavuus, liikkumattomuus, tupakoiminen ja runsas alkoholin käyttö lisäävät rintasyövän riskiä enemmän kuin hormonikorvaushoito.




Lähteet: Helsingin Sanomat 1.8.2019, kuvat omat

  

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!