Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuumat aallot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuumat aallot. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. elokuuta 2019

Vaihdevuosia ei hoideta tarpeeksi



Minulla on tällä hetkellä vähän neuvoton olo vaihdevuosien suhteen, kun luin tämän jutun pohjana olevan artikkelin. Olen kohta 54-vuotias, ja silti ei ole selviä vaihdevuosioireita. Kuukautiset tulevat normaalisti, mutta ovat muuttuneet hyvin kivulloisiksi ja runsaiksi. Voiko minulla sittenkin olla jo vaihdevuodet?

Olin vähän aikaa sitten gynekologilla tavanomaisessa vuositarkastuksessani. Munasarjat toimivat normaalisti ultraäänitutkimuksen perusteella.  Niin mitä ihmettä minä nyt loppujen lopuksi mietin? Antaisin vain asian olla. Palata siihen tarpeen tullen, kun vaihdevuosioireet alkava kunnolla. Mutta tuo Hesarin juttu sai miettimään.


Mutta olen ehkä ollut tavallista ahdistuneempi viime aikoina. Olisiko se kuitenkin vaihdevuosia? Ja monesti aamulla vähän hikoiluttaa... 

Vaihdevuosia ei uskalleta hoitaa hyvin, väittää naistentautien erikoislääkäri Maija Kajan Helsingin Sanomissa.


On yleistä, että vaihdevuosioireita on jo nelikymppisellä naisella, jolla on yhä säännölliset kuukautiset. Hyvin usein naiselle itselleen ja hoitavalle lääkärille ei tule mieleenkään, että ahdistuneisuus ja unihäiriöt voisivat johtua estrogeenitason laskusta.

Vaikka munasarjatkin näyttäisivät ultraäänitutkimuksessa toimivan hyvin, nainen voi silti hyötyä estrogeenihoidosta. Jos naisella ei ole hikoilua ja kuumia aaltoja, hämäännytään usein ajattelemaan, että muutkaan oireet eivät johdu vaihdevuosista.


Yli 45-vuotiaiden naisten aamuyön heräilyn, unettomuuden ja masennuksen taustalla on hormonitasojen lasku. Nainen saa usein väsymykseen, unettomuuteen ja masennukseen uni- ja masennuslääkkeitä. Ne usein auttavatkin, mutta tällöin ongelmien varsinainen syy jää huomaamatta.

Vähemmän tunnettuja estrogeenitason laskemisen oireita ovat erilaiset lihas- ja nivelkivut. Nämä voidaan tulkita nivelrikoksi, ja niihin määrätään lääkkeitä, vaikka estrogeenikorvaushoito auttaisi.


Maija Kajan mukaan vaihdevuosien hormonikorvaushoidon ylärajana pidetään turhaan kaksi tai kolme milligrammaa vaikuttavaa ainetta. Ei ole mitään perusteita, että tätä ei voisi ylittää.

Lisäestrogeenin käyttö pienentää sydäninfarktin, sepelvaltimotaudin, osteoporoosin riskiä. Rintasyövän riski kasvaa. Usein kuitenkin unohdetaan, että lihavuus, liikkumattomuus, tupakoiminen ja runsas alkoholin käyttö lisäävät rintasyövän riskiä enemmän kuin hormonikorvaushoito.




Lähteet: Helsingin Sanomat 1.8.2019, kuvat omat

  

   

torstai 5. heinäkuuta 2018

Naiset, älkää hävetkö vaihdevuosia!



Naiset, rinta rottingille. Me kehitymme koko ikämme. Miehet taas...no, voivat olla ikuisia pikkupoikia (kuten minun mies ikuisissa autoleikeissään eli vanhojen autojen rassaamisessa). Tai kehitys tyssää keski-ikään. Jolloin voidaan haluta vaikkapa moottoripyörä tai urheiluauto. Leluina takaisin vireään nuoruuteen. Toisaalta nykyään puhutaan myös miesten vaihdevuosista. Taisin vähän kärjistellä.


Mutta ihmeen monet naiset tuntevat jonkinlaista häpeää vaihdevuosista. Ehkä se liittyy siihen, että vaihdevuosiaan ei voi konrolloida. Ne ovat tavallaan kuin uusi murrosikä.

Naista voi nolottaa kuumat aallot, heilahtelevat mielialat tai painonnousu.


Nykyään ihmisen pitäisi miltei koko ajan haluta seksiä. Meidän seksin kyllästämässä kulttuurissa. Vaihdevuodet voivat aiheuttaa kuivat limakalvot, haluttomuutta. Mutta siihenkin on nykyisin olemassa omat troppinsa.

Ja minusta koko vaihdevuosiin: Hormonikorvaushoito, jonka aion kerkeästi aloittaa, kun vaihdevuodet alkavat. Mutta en kuitenkaan häpeä sitä. Että nyt olen vaihdevuosi-iässä. Osa naisista haluaa kohdata vaihdevuodet luomuna. Jotkut pelkäävät lisääntyvää rintasyöpä riskiä hormonikorvaushoidon takia.


Yleisimmin vaihdevuosioireet hävettävät niitä naisia, joilla on ollut muutoinkin aina ollut taipumus häpeään. Häpeän alkusyyt on varhaislapsuudessa. Usein turvattomassa kiintymyssuhteessa hoitajaan.

Jos vaihdevuosi-iässä on vielä todella suuria häpeän tunteita. Se voi kertoa siitä, että naisella on käsittelemättömiä häpeän tunteita ja -kokemuksia elämän varrelta. Nyt olisi hyvä aika pohtia niitä yksin, ystävän kanssa tai terapeutin pakeilla. Myöhäisessä keski-iässä naisen pitäisi viimeistään yksilöityä, eikä enää ajatella. Mitä muut minusta ajattelevat?


Jos nainen ei arvosta itseään ja vaihdevuosiajan muutoksia. Eivät häntä arvosta muutkaan.

Psykoterapeutti, seksologi Heidi Valastin mukaan myös yhteiskunta voisi ottaa huomioon ihmisen murrosvaiheet. Vaihdevuosi-ikäisen naisen pitäisi esimerkiksi voida valita, mihin aikaan menee töihin mahdollisten uniongelmien takia. Myös nelipäiväinen työviikko olisi yksi murrosta helpottava muutos.

Minkälaiset vaihdevuodet sinulla oli?Jos ei ole vielä ollut, mitä oireita pelkäät eniten?



Lähteet: Anna 14.6/24, kuvat omat

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Naista väsyttää. Miten voi piristyä?



Minä olen havainnut iän myötä, että olen alkanut herätä liian aikaisin, mikä lyhentää yöunta. Nukahdan helposti ja sitten nukun kuin tukki. Tosin minulla on välillä - tuntuu että ilman kunnollista syytä - unettomuuskausia. Mutta tämä liian aikaisin heräily väsyttää joskus päivisin. Etenkin iltapäivisin. Mutta en osaa tai pysty nukkumaan päiväunia. Uni ei  vaan tule silmään.

Joka neljännellä yli viisikymppisistä naisista on uniongelmia. Ja jopa 80 prosenttia vaihdevuosi-ikäisistä naisista kertoo nukkuvansa niin huonosti, ettei uni virkistä kunnolla. Tämä johtuu yleensä  estrogeenin ja keltarauhashormonin vähenemisestä.



Nukahtamisvaikeudet, liian aikainen herääminen, katkonainen uni vaikuttaa paljonkin elämään. Päivällä keskittyminen on vaikeaa. Muisti pätkii. Pienetkin vastoinkäymiset ottaa hermoon.

Kaikki huonon unen vaikutukset ei tule heti. Vaan ne voivat tulla vuosien kuluttua. En haluaisi maalata piruja seinälle. Mutta tutkimusten mukaan huonouniset saavat hyväunisia herkemmin sydän- ja aivoinfarktin, diabeteksen, kilpirauhasongelmia, masennuksen. Naisen pitäisi havahtua tilanteeseensa, jos on aamuisin ärtynyt. Päivisin väsynyt. Alkaa pelätä nukkumaanmenoa.



Kuumat aallot ja hikoilu häiritsevät unta. Uni voi olla torkkumista. Vaikka olisi nukkunut seitsemän kahdeksan tunti. Olo voi olla päivällä voimaton.Paras hoitokeino vaihdevuosien uniongelmissa on hormonikorvaushoito. Minulla ei ole vaihdevuodet vielä alkaneet. Mutta tasan varmasti sitten kun ne jylläävät kehossa ja mielessä. Alan käyttää  hormonikorvaushoitoa. Mitä sitä turhaan kärvistellä. Mutta jotkut naiset kaihtavat sitä rintasyöpäriskin lisääjänä. Moni nainen tahtoo myös elää vaihdevuodet luomuna. Kukin tavallaan.





Laihdutus - jos siihen on todellista tarvetta - voi auttaa yöhikoiluun ja kuumiin aaltoihin. Makuuhuonetta kannattaa viilentää ja pukeutua kerroksittain luonnonkuituvaatteisiin. Päivällä voisi välttää tulisia mausteita ja liikaa kahvin tai energiajuomien kittaamista. Joogasta, meditaatiosta, akupunktiosta on joillekin apua. Mutta niiden tehosta ei ole tutkimusnäyttöä.

Aika yleinen syy vaihdevuosi-iässä huonoon nukkumiseen on levottomat jalat-oireyhtymä. Se heikentää unta. Herättää yöllä jalkojen liikehdintään ja kipuun. Minä kumma kärsin siitä molempien raskauksien aikana.



Jos olet väsynyt päivällä, mieti seuraavia asioita.
  • Liikutko riittävästi? Paria tuntia ennen nukkumaanmenoa ei kannata rehkiä. Liiku iltapäivällä tai alkuillasta.
  • Juotko päivän kuluessa paljon piristäviä juomia kuten kahvia tai energiajuomia? Niitä kannattaisi vähentää tai jättää kokonaan pois illalla.
  • Onko unirytmisi säännöllinen? Parasta olisi mennä nukkumaan aina suurin piirtein samaan aikaan ja herätä samaan aikaan. Myös viikonloppuisin.
  • Käytätkö kännykkää tai tietsikkaa iltaisin? Niiden sininen valo vähentää unihormoni melatoniinin eritystä. Ei siis digiä kahteen tuntiin ennen unille menoa.


Jos syy huonoon uneen ei löydy edellisistä jutuista. Kannattaa mennä lääkärin pakeille.
  • Lääkäri varmistaa aluksi, ettei sinulla ole hyvää unta häiritseviä sairauksia. Esimerkiksi kilpirauhasen toimintahäiriötä, levottomia jalkoja, anemiaa.
  • Uniapnea johtuu hengitysteiden ahtaumasta ja voi herättää hetkeksi monta kertaa yön aikana.
  • Stressiä voi helpottaa rentoutumisharjoitukset ja terapia.

Kärsitkö sinä huonosta nukkumisesta? Mitkä keinot auttavat sinua?




Lähteet: Hyvä terveys 5/2018, kuvat Pexel. Pixabay, Shutterstock





perjantai 6. lokakuuta 2017

Vanhenemisestani, tulevista vaihdevuosista - ei niin kamalaa

 

Minulla ei ole vaihdevuodet vielä alkaneet. Mutta varmasti piakkoin alkaa. Kun ikääkin on kohta jo 53 vuotta. 


                      Sumuinen aamulenkki.

Vanhenemiseni hyväksyn. Ainakin tällä hetkellä!!! Mutta kun alkaa tulla kunnolla vaivaa ja kremppaa, mielipide voi olla toinen. Ei naaman rypyt minua mitenkään ihastuta omalla kohdallani. Mutta ne nyt vain kuuluvat elämään. Minusta monet hyvinkin vanhat naiset ovat erittäin kauniita. Mennyt elämä tuo oman hehkunsa.


Rosen-kehoterapeutti Reija Suntio purkaa omia tunteitaan:"Elän nyt elämäni parasta aikaa." 55-vuotias Reija sanoo.

Vaihdevuosioireet johdattelivat hänet syvempään itsetuntemukseen. Hän kokee kypsyneensä ja viisastuneensa.


Oma tahto on voimistunut. Hän ei halua enää miellyttää muita. Minulla tämä oman näköisen elämäni eläminen alkoi noin viisi vuotta sitten. Olen mikä olen. Määritän itse itseni.



En kuuntele liikaa muiden mielipiteitä siitä, minkälainen minun tulisi olla. En täytä - ehkä kuvittelemiani - odotuksia. Eihän minulla ole.Kuin tämä yksi ainokainen elämäni. Haluan elää sen mahdollisimman täydesti! Syvältä, korkealta. Ja jostakin siitä välistä. Tietysti läheiseni huomioon ottaen. Ja muihinkin ihmisiin avoimesti ja sydämellä suhtautuen.


Vaihdevuosien aikana voi miettiä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää - jos kuumilta aalloilta ja känkkäränkkä-fiiliksiltä pystyy.

Vaihdevuosi-ikäisenä lasten hoito ja muu huushollaus vähenee. Minulla on vähentynyt jo nyt. Omaa aikaa on enemmän.


Reija ei ole käyttänyt hormonikorvaushoitoa.

Minä aion hankkia sen oitis. Kun vaihdevuosioireet alkavat. Mitä turhaa kärsiä kuumista aalloista, hikoilemisesta, mielialavaihteluista. Kun on keinot niiden hoitoon. Luotan lääketieteeseen. Vaikka rintasyöpäriski kasvaa.


Sen sijaan Reija teki ison elämäntaparemontin. Hän poisti ruokavaliosta sokerin kokonaan. Se vähensi kuumia aaltoja. Hän rupesi myös liikkumaan enemmän.


Paino putosi kymmenen kiloa. Tärkein uusi juttu on ollut mindfulness.

Reijan mukaan suurella osaa ihmisistä, ei ole enää kunnon kontaktia, tuntumaa omaan kehoonsa. Digimaailma vieraannuttaa todellisuudesta ja lihallisuudesta. Vaikka - paljastakin - pintaa näytetään paljon. Mutta se syvä kehon tuntu uupuu.

Vasta kun tulee kipuja ja sairautta, kehon olemassaolo muistuu mieleen.


Minkälaisia vaihdevuosioireita sinulla on/oli? Käytätkö hormonikorvaushoitoa?


Lähteet: Voi hyvin 8/2017, kuvat omat