perjantai 11. tammikuuta 2019

Päivän vaatteet ja olen taas sairaalassa




Laitan tähän postaukseen kuvia pulskistuneesta itsestäni. Haluan olla ruti rehellinen: Olen nyt tällainen. Ja sillä selvä. Mies otti  kuvat ennen tätä sairaalakeikkaani. Osa kiloista ei ehkä näy kunnolla, koska ne häviävät pituuteeni. Olen 170 senttiä pitkä. Ja lihastakin on jonkin verran kuntosaliharrastukseni myötä. Olen lihonut kaikkiaan kuusi kiloa pahan kilpirauhasen vajaatoiminnan takia. Se ei toimi juuri ollenkaan. Lihomisen lisäksi muita oireita on jatkuva paleleminen - olen harkinnut saunaan muuttoa -, väsymys ja hiusten lähtö. En siis ole kovinkaan freesi. Mutta näillä mennään. Minne mennään? Sairaalaan.


Laihdutan sitten kun laihdutan. Sairaalaelämään kuuluu miltei tauoton syöminen. Aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen ja iltapala. Kotioloissa syön vain yhden lämpimän aterian päivässä ja päivälliseksi vihersmoothien tai ruisleivän juustolla ja esimerkiksi paprikalla. Välipaloiksi hedelmiä ja kohtuudella saksanpähkinöitä. Kahvikattina nautin sairaalan kahviajasta. Kotona ja töissä juon kahvia varmaankin yhteensä kymmenen kupillista. Täällä ei saa päiväkahvin jälkeen enää kahvia, siksi kittaan sitä varastoon kolme kuppia. Neljättä en ilkeä ottaa. Ja hitsit miten silti kahvihammasta kolottaa!

Minä olen sitä sukupolvea, että ruokaa ei saa jättää lautaselle. Niinpä en uskalla jättää. Pelkään, että jos jätän, saan tuiman läksytyksen. Mielikuvissani karttakepistä sormille. Ja siihen suuntaan. Taas täytyy kysyä (miksi minä kirjoitan tällaisia hölmöjä lauseita, jotka herättävät mielessäni kysymyksen: näillä mennään, siihen suuntaan): Siis mihin suuntaan? Nyt on valitettavasti päämäärä hukassa.

                      Rouva Serefina sylissä

Sairaalassa kun ollaan, huoneessa voi olla muitakin potilaita. Minulla  oli yksi huonekaveri. En tiedä miksi hänet siirrettiin toiseen huoneeseen. Ehkä hoitajat näki, ettei me tulla toimeen. Kotona me ei edes omisteta radiota. Tykätään miehen kanssa hiljaisuudesta. Sairaalakämppikseni kuunteli  ja minä jouduin kuuntelemaan hänen pientä radiotaan koko ajan aina, kun hän oli huoneessa. Hermot meni. Minneköhän ne meni? Ehkä lomalle jonnekin lämpöön ja aurinkoon.


Laihduttamista olen pohtinut. Nimenomaan mukasyvällisesti pohtinut. Viimeksi laihdutin kunnolla noin 20 vuotta sitten. Eli laihduttaminen on nyt minulle lähes uusi asia. Siksi jahkailen. Ehkä tässä jaarittelenkin. Tämä  pohdinta voi kestää viikon kaksi tai kuukauden kaksi, ja sitten ryhdyn toimiin -  ja siihen mennessä olen lihonut muutaman kilon lisää. En ole pohdinnoissani vielä niin pitkällä, että tietäisin miten toimin  ylimääräisiä kiloa vastaan. Edessä lienee tahtojen taistelu. Keho ja mieli taistella mätkii. Tai sulassa sovussa laihduttaa.

                               Korkkarihullun sisäsaappaat.

Vaikka tässä laihduttamisesta rutisen, olen edelleen kehopositiivinen. Kuten tämän viikon yhdessä postauksessa kerroin. Toistetaan tämä tärkeä asia: Ihminen voi painaa kuinka paljon tahansa, jos hän viihtyy kehossaan. Paino on yksityisasia. Kenelläkään ei ole oikeus arvostella sitä. Minulle on nyt vain käynyt niin - ehkä kuntoiluharrastusteni takia - etten viihdy kehossani. Siksi siitä pitää tehdä viihtyisämpi jossakin vaiheessa.

Hyvää viikonloppua kaikille!




Lähteet: kuvat omat

8 kommenttia:

  1. Laihduttaminen on kyllä tahtojen taistelua, jonka olen aina hävinnyt, siksi en laihduta vaan hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Mutta eipä ole kivaa lihoa sairaudesta johtuvista syistä ja koittaa siinä sitten vielä kuirailla ruoan suhteen.

    Paljon halauksia sinne sairaalaan ja toipumisia Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tiia. Sinä näytät kuvissa hoikalta, miksi siis laihduttaisit. Mutta jokainen tuntee sen, viihtyykö kehossaan. Sinä siis viihdyt ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet. Upea juttu. Kiitos halauksista ja toipumistoivotuksista.

      Poista
  2. Hei! Tutulta kuulostaa, itsellänikin on kilpirauhasen vajaatoiminta. Varsinkin näin talviaikaan on koko ajan hieman kylmä, sormet ja varpaat on jäässä. Pienikin veto ja palelee. Samaa mieltä, paino on yksityisasia, jokainen voi olla sen painoinen, kuin tuntuu itsestä hyvältä. Paranemista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi kommentista. Minua vaivaa etenkin väsymys ja lihominen. Paleleekin. Paino on nimenomaan ysityisasia. Muilla ei ole oikeutta sanoa, että sinun kannattaisi laihduttaa. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  3. Voi, kunpa saisivat sinut kuntoon siellä sairaalassa, olet kyllä parhaassa mahdollisessa hoidossa! Tsemppiä ja oikein hyvää viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tuulikki kommentista. Kyllä täällä varmaankin kuntoon saadaan. Uskon nyky lääketieeteeseen. Antoisaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Ikävää, että joudut kärsimään kilpirauhasen oikuista, Marja. Meilläkin on sitä vaivaa suvussa, ja tiedän, miten hankalaa oloa se aiheuttaa. Onneksi siihen on nykyään hyvät hoidot ja lääkkeet. Lihominen on pieni harmi, kunhan pääset kuntoon, siitä se paino asettuu taas omiin uomiinsa.
    Pikaista paranemista ja hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva kommentista ja lohdullisista sanoista. Mutta paino ei itsestään palaa omiin uomiinsa. Kuusi kiloa on niin paljon. Pitäisi laihduttaa. Ei kyllä huvita. Ehkä joku päivä. Leppoisaa viikonloppua sinulle.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!