torstai 27. syyskuuta 2018

Sairauden pelko saa ihmiset ahdistumaan



Kukapa nyt ei olisi joskus ollut varma, että sairastaa jotakin vakavaa sairautta. Netin kuvaamat oireet tuntuvat omilta ja lietsovat pelkoa. Tämä on aivan tavallista ja harmitonta, jos sairauden pelko on ohimenevää.



Kun mikään ruumiillinen sairaus ei natsaa ihmisen voimakkaisiin sairausoireisiin ja pelko sairaudesta alkaa hallita elämää, puhutaan hypokondriasta. Kansan kielellä luulosairaudesta.

Luulosairaus on kuitenkin vähän huono nimitys hypokondrialle. Pitäisi puhua terveysahdistuksesta. Ahdistus on täysin todellinen tunne. Ahdistus ei ole tietoisesti itselle aiheutettu tila. Eikä ihminen päätä siihen liittyviä oireita.



Hypokondrian syyt  ovat usein varhaislapsuuden traumaattisissa kokemuksissa. Muun muassa alkoholistiperheessä kasvanut ihminen on joutunut kestämään jatkuvaa pelkoa, epävarmuutta, turvattomuutta. Turvattomuuden tunne voi myöhemmin näkyä ahdistuksena omasta terveydestä.

Joitakin ihmisiä voi stressata nykyinen voimakas supersuorituskulttuuri. Jos ihminen ei pysty olemaan todella tehokas. Ahdistus siitä voi kanavoitua hypokondriana.


Hypokondria kuuluu elimellisoireisiin mielenterveyshäiriöihin. Keholliset oireet on siinä vallitsevina. Ja ne voivat olla mitä tahansa. Usein syöpä ja aids. Vähitellen ajatukset alkaa pyöriä vinhasti luullun sairauden ympärillä.

Pahimmillaan tilanne voi olla erittäin hankala. Ihminen juoksee lääkäriltä toiselle ja haluaa tutkimuksia. Hypokondria voi jopa invalidisoida ihmisen ja lähestyä skitsofrenian tasoa. Ihminen on kyvytön työhön tai opiskeluun.



Krooninen hypokondria on usein raskasta läheisille. Terveysahdistus ottaa vallan perheessä. Mutta ahdistuksesta huolimatta maailman ei pitäisi pyöriä yhden perheenjäsenen sairauden pelon ympärillä.

Mitä sairauksia sinä olet pelännyt?





Lähteet: Helsingin Sanomat 13.9.2018, kuvat omat


4 kommenttia:

  1. Noita hypokondria tapauksia on ollut työkavereissa ja ihan lähipiirissä yksi. Kun lähipiirissä on yksi ns.ainasairas jota on katsellut 60v niin onhan se aika raskasta,ei enää usko tahdo riittää jos onkin oikeasti sairas. Olen huomannut että hän saa sillä huomiota, mikä sitten liekin lapsuuden osuus, tiedossa on että äitinsä oli kai aika kylmä ja etäinen. Pelännyt olen itsenikin vuoksi syövän leviämistä, mutta kuka nyt ei pelkäisi jos sen on läpi käynyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Hienoa että olet selvinnyt hyvin syövästä. Eipä se tuossa tapauksessa ole mikään ihme, että pelkää terveytensä puolesta. On varmasti raskasta olla, jos lähipiirissä on hypokondrikko. Täällä on myrsky ja sähköt pätkii. Yritän siksi kirjoittaa nopeasti. Hyvää torstai päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Taas sivistyin. Opin uuden sanan. Ilmiö on tuttu.
    Kuvat sopivat jutun aiheeseen.
    Meillä eletään tällä hetkellä sairauden etenemisen pelossa ja ahdistuksessa. Toisaalta hyvinkin vahvasti luottaen lääketieteeseen. Onhan se pelastanut minunkin henkeni kahdesti.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Sinä olet tosiaan selättänyt kaksi vakavaa sairautta. Olen pahoillani puolestasi, että läheisesi sairastaa. Kyllä nykylääketieteeseen voi luottaa. Mukavaa torstai päivän jatkoa sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!