Lapsuudessani sain välillä hävetä kovastikin. Koulussa voitiin laittaa rangistuksesi nurkkaan seisomaan. Siihen aikaan opettajat saattoivat vielä nälviä oppilaitaan avoimesti.
Nuorena häpesin isän itsemurhaa. Häpesin äitini alkoholismia. Ajan myötä näin viisikymppisenä en tunne enää useinkaan häpeää. Mokailu kuuluu elämään. Epäonnistumalla oppii parhaiten. Paitsi autoilua minun tapauksessani.
Ihminen voi hävetä melkein kaikkea maan ja taivaan väliltä itsessään ja itsensä ulkopuolella. Tekemättä jättämisiään. Ulkonäköään. Suorituksiaan. Puheitaan. Ystäviensä tekemisiä.
Häpeä liittyy ihmisarvoon. Syyllisyys yhteen tekoon.
Häpeän kokemuksessakin on kyse keskitiestä. Siitä ettei häpeää ole liikaa ja häpeä on tervettä. Häpeä on arvokas tunne, sillä se estää meitä tekemästä pahaa toisillemme.
Ihminen, jolla on sopiva määrä häpeää, tajuaa tehneensä väärin. Hänellä on empatiaa.
Liika häpeä vie ihmiseltä luovuuden, kyvyn elää itsensänäköistä elämää. Se kahlitsee ja rajoittaa hyvinvointia.
Väärää häpeää vastaan suojaa hyvä itsetuntemus ja itsetunto.
Sosiaalipsykologi Janne Viljamaalta ilmestyi juuri uusi kirja
Hirveä häpeä! Suomalainen häpeä ja kuinka siitä pääsee eroon.
Vijamaan mielestä suomalaiset ovat eläneet pitkään samanlaisessa häpeäkulttuurissa kuin japanilaiset.
Vasta nuoret ovat vapautumasta häpeästä, joka litisti suuria ikäluokkia.
Suomalaiseen sodanjäkeiseen traumaan kuului. Neuvostoliiton pelko. Herran pelko. Naapurin pelko. Möhlimisen pelko. Erilaisuuden pelko. Muun muassa.
Nuoret aikuiset ei enää koe samanlaista häpeää kuin aikaisemmin.
Työssään psykologian opettaja Viljamaa on huomannut häpeän muuttuneen suurien ikäluokkien voimakkaastakin häpeästä jopa äärilaitaan.
Häpeä panee ripustautumaan auktoriteettiin. Enää opettajan titteli ei tuo automaattisesti auktoriteettia. Nykynuorilla on aina ollut mahdollisuus ilmaista mielipiteensä. He tuntevat arvonsa.
Nykypäivänä itseään ei kannata tai tarvitse vähätellä. Vaan omaa erinomaisuutta saa tuoda rohkeasti esiin.
Entistä itsekeskeisemmäksi muuttunut yhteiskunta on kuitenkin kehittänyt itsetunnon joillakin nuorilla liiankin suureksi. Heidän pitäisi opetella myös toisten kunnioittamista ja kuuntelemista.
Tulevaisuuden työelämässä nykynuoria ei johdeta huutamalla. He kysyvät aina miksi. Työn mielekkyys ja hyvä, rento työympäristö ovat heille tärkeitä.
Viljamaa kertoo, että jos hän joutuu jollakin tapaa rajoittamaan oppilasta tai vaikka arvosana ei miellytä. Oppilas saattaa puuskahtaa, että teen sinusta valituksen ja ilmoitan rehtorille. Monesti kyseenalaistetaan auktoriteetti, vaikka itse ollaan laiskoja. Mikä on harmi.
Mitkä ovat suurimmat häpeän aiheesi tai mokasi?
Lähteet: Helsingin Sanomat 6.9.2018, kuvat Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!