keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kaamosaika ja herkkuhimo

 



Minua ei kaamosaikana sen kummemmin väsytä, mutta etenkin illalla tekee mieli herkkuja, höttöhiilareita ja suklaata. Joka talvi lihon muutaman kilon. Se on selvä se. Minulla on aina raakasuklaan valmistusaineita kaapissa, ja suklaa on nopea tehdä , ja valitettavasti myös nopea syödä.


On melko yleistä, että pimeän syksyn tullessa kaikenlaiset herkut maistuvat tavallista enemmän. Tekee mieli makeita ja hiilihydraattipitoisia ruokia, kuten suklaata, karkkia, keksejä, pullaa ja leivoksia. Myös  tuhdit pastaruoat ja voileivät maistuvat.



Voimistuva ruokahalu liittyy kiinteästi kaamosoireiluun, joka alkaa tyypillisesti lokakuussa ja päättyy tammikuussa, kun päivät pitenevät helmi-maaliskuussa, oireet hellittävät vähitellen otettaan.


Tavallista voimakkaampi nälän tunne tulee iltapäivällä ja illalla, jolloin tekee mieli syödä tärkkelystä ja sokeria sisältäviä ruokia.



Mistä kaamosoireet johtuvat?

Kaamosoireilun ja siihen liittyvän hiilihydraattinälän taustalla on muutokset elimistön toimintoja tahdittavien sisäisten kellojen toiminnassa.Sisäiseksi kelloksi sanotaan aivojen hypotalamuksen etuosassa sijaitsevaa hermosolujoukkoa, joka saa toiminnalleen tahtimerkkejä ertyisesti valosta.


Koska luonnonvaloa on vähemmän syksy- ja talvikuukausina, sisäinen kello muuttaa toimintaansa. Tämän seurauksena elimistön vuorokausirytmit alkavat jätättää tavallista enemmän. Se heijastuu nukkumiseen ja unen laatuun.


On hyvin yleistä, että kaamosaikana uni pitenee ja unen laatu huononee. Uni ei virkistä, koska se on katkonaista ja tavallista kevyempää.



Pimeän ajan valon vähyys heijastuu sisäisten kellojen lisäksi myös serotoniini välittäjäaineen vähenemiseen. Serotoniini vaikuttaa esimerkiksi mielialaan ja ruokahalun säätelyyn sekä unen laatuun. Kun valoa on vähän, serotoniinia ei saada tehokkaasti viestijärjestelmän käyttöön.


Pimeät kaamoskuukaudet johtavat monilla painon nousuun. Parin kilon painonnousu on yleistä. Usein nämä lisäkilot lähtevät kesän tultua itsestään pois.




Ruokahalun kasvun, uniongelmien ja väsymyksen lisäksi oireisiin saattaa kuulua toimintatarmon heikkenemistä, ärtyisyyttä ja sosiaalista vetäytymistä.

 

Kaamoskuukausien hiilihydraattihimoa voi yrittää hillitä seuraavilla asiantuntijoiden listaamilla keinoilla:

1. Kokeile aamuisin kirkasvalolamppua.

2. Aloita päivä aamupalalla.

3. Syö riittävän ravitseva lounas.

4. Muista myös kuitupitoinen välipala.

5. Pyri kohti joustavaa ruokasuhdetta

6. Harrasta mieluista liikuntaa. 





Lähteet: Helsingin Sanomat 15.10.2020, kuvat Pixabay

4 kommenttia:

  1. Tänä syksynä olen huomannut itselläni joitakin noista kaamosoireista esim. toimintatarmon heikkenemisen. Tosin ajattelin väsymyksen johtuvan pakon sanelemasta sosiaalisesta vetäytymisestä. Normaalisti syksyisin olen mukana monen ryhmän toiminnassa. Tänä syksynä ne ovat tauolla. Kirjamessutkin ovat virtuaalinen tapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Kyllähän se sosiaalinen kielletty toiminta alkaa väsyttää, koska olet aikaisemmin ollut niin aktiivinen. Ihminen kaipaa vaihtelua arkeensa. En tiennytkään, etä kirjamessut ovat nyt virtuaaliset, toisaalta siellä olisi hyvin hankala pitää turvavälejä. Sateen suhruista hyvää torstai iltaa sinulle!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus.
    Itse olen ollut hieman alakuloinen ilman mitään erityistä syytä. Ja aikaansaamaton. Ja herkkuja kuluu 🤔😬🤪

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista ErikoisetAsiantuntijat. Sinulla tuntuisi olevan selviä kaamosoireita. Melankolia, herkut ja aikaansaamattomuus. Mutta et ole tosiaan oireitten kanssa yksin. Minä oireilen etenkin herkkuja himoitsemalla.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!