perjantai 4. lokakuuta 2019

Jihuu, kasviestrogeenit!





Minä olen juonut jo melko kauan aikaa granaattiomenamehua. Olen tiennyt, että se on voimakas kasviestrogeeni. Liekö se vaikuttanut niin, ettei ole vaihdevuodet vielä alkaneet tai ei ole ainakaan vielä ollut varsinaisia vaihdevuosioireita?

Kasviestrogeenia on granaattiomenan lisäksi puolukassa, mansikassa, tummissa viinirypäleissä, soijassa, tattarissa, pellavansiemenissä, kurpitansiemenissä, aniksessa, fenkolinsiemenissä.


Estrogeeni vahvistaa limakalvoja, lisää ihon ja verisuonten kimmoisuutta ja ylläpitää luuston terveyttä.

Kasviestrogeenit sitoutuvat kehon estrogeenireseptoreihin ja tasoittavat naishormonin tuotantoa. Estrogeenivajeessa kasviestrogeenit potkaisevat kehoa tuottamaan hormonia. Jos estrogeenia on liikaa, kasviestrogeeni hillitsee sen tuotantoa.


Vaihdevuosissa estrogeeninpuute voi johtaa vaikeisiinkin oireisiin. Monet oireet ovat vähemmän tunnettuja: nivel- ja selkäkivut, unettomuus, rytmihäiriöt, päänsärky, masennus, ahdistus.

Kasviestrogeenia on saatavilla myös ravintolisinä. Tarkkoja lukuja siitä, paljonko kasviestrogeenia pitäisi syödä, on vaikea antaa, koska vaikutukset on yksilöllisiä. Granaattiomenamehua suositellaan käyttämään pullo viikossa. Ja minähän käytän!


12 kommenttia:

  1. Upeat kuvat marja, kyllähän näitä mielikseen syö. Listaltasi mansikoita ja tummia viinirypäleitä syön aika usein. Luojan kiitos vaihdevuosioireet ovat takana päin. Vain vuoden jouduin käyttämään hormonikorvaushoitoa, ilman ei elämästä tullut yhtikäs mitään. Rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi riitta k. Ou nou, minulla on vielä vaihdevuosioireet kokematta. Mutta luotan esimerkiksi granaattiomenamehuun. Toivon että hormonihoitoa en tarvitsisi. Onneksi sinulla on ohi vaihdevuosioireet jo takana!

      Poista
  2. Hei vaan ja tervetuloa vanhenevien naisten viisaaseen joukkoon, Marja. Minä en tarvinnut mitään hoitoja enkä rohtoja, ei ne vaivat ole kaikilla pahoja. Mediassa aina kerrotaan ne kauheudet, mutta selvisivät esiäiditkin ilman pillereitä. Nykyään pitää vaan aina aina aina olla niin tehokas, että ei vanheta rauhassa saa. Siksi pilleribisnes kukoistaa.
    Mutta marjoista ja hedelmistä toki hyötyä on, luonnollisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva kommentistasi. Tässä ollaan tosiaan tulossa vanhenevien naisten tykö ja kerhoon. Ehkä sinulla ei vaihdevuosien alkaminen ollut kauhean raskasta, koska syöt paljon kasvisruokaa. Olen jostakin lukenut, että kasvissyöjillä vaihdevuosioireet on lievemmät. Mutta kukapa tietää.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe, itselläkin edessä häämöttää! Granaattiomenamehu on aikas tujua tavaraa, otatko shottina vai enemmän?

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat.
    Minulle luvattiin pahoja vaihdevuosioireita, kun ollessani 55 minulta leikattiin syövän vuoksi toimivat munasarjat ja kohtu. Viluisena ihmisenä suorastaan toivoin kuumia aaltoja. Yllätys oli, etten tarvinnut hormonikorvaushoitoa. Kiitän siitä ruokavalioni kasviestrogeeneja.
    Mukavaa viikonloppua Marja!

    VastaaPoista
  5. Mä olen päässyt aika helpolla..onneksi! Mitä nyt kuuma tuli ajoittain😂Mukavaa lokakuuta sinulle🍁🍂🍁🍂

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä. Onko sinulla joku hyväksi havaittu merkki granaattiomenamehua. Saako esim. lidlistä?

    VastaaPoista
  7. Tämän luettua taidan alkaa tankkaamaan granaattiomenia tai niiden siemeniä. <3

    VastaaPoista
  8. Minulle tuli tosi rankkoja oireita jo ueita vuosia sitten (täytän kohta 55) ja kyllä se niin on että kun herää hiestä märkänä monta kertaa yössä,hiuksetkin märkinä, pulssi karkaa monta kertaa tunnissa ja välillä tulee niin kuuma ettei villapuseroa ilman nappeja laita ylleen koska se pitää äkkiä saada pois ja oot kokeillut muutaman vuoden ajan kaikkea mitä luontaistuotekaupoista löytyy niin että on ihanaa saada hormonilaastari pakaraan ja saada oma elämä takaisin! Mutta aion silti ostaa granaattiomenamehua��

    VastaaPoista
  9. Minulla ei ole ollut vaihdevuosioireita kuin limakalvot kuivuutta. Kuumia aaltoja tmv ei ole esiintynyt - hyvä niin. Mutta tiedän että yli 60vuotiaat -80 vuotiaat naiset kärsivät kuumista aalloista edelleen. Limakalvojen kuivuuteen en ole saanut apua luonnollisesti eika apteekista saatavista emätinpuikoista /-tableteista ole ollut apua - eivät vain sovi minulle. En halua hormonilaastareita tmv käyttää vaan löytää kasviestogeenien kautta apua

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommentistasi Anonyymi. Huomasin, että minulla on jäänyt kommentteihin vastaaminen vajaaksi. Sinä olet päässyt onneksi hyvin helpolla vaihdevuosista. Minua ihmetyttää tuo, että naiset voivat vielä kauaksi viisikymppisestä kokea vaihdevuosioireita. Tuli irratinaalisesti mieleen, että minulle käy näin, vaikka ei ole varsinaisia vaihdevuosioireita. Minulle oma mies sanoi aikanaan, että älä ala käyttämään mitään lisähormoneja, koska se ei ole luonnollista. Ikävää tuo sinun limakalvojen kuivuus, kunpa saisit siihen apua luonnollisesti!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!