keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Rakas kissamme - pitkät jäähyväiset



Meidän Serefina vanhalla rouvalla on ollut monta vuotta nivelrikko, johon hän on saanut kipulääkettä. Vastikään hän alkoi ripuloida, ja veimme hänet eläinlääkärille. 

Tiesin, mitä eläinkääkäri halusi sanoa.

Se meni jotenkin näin. Eläinlääkäri: "Tämä kissa on jo vanha ja väsynyt, minun mielipiteeni on - - -." Minä puhuin päälle (koko ajan):  "Mutta hän on henkisesti vireä." Taas: "Tämä kissa on vanhuudenheikko- - -." Mutta hän on aktiivinen, käy ulkona, vaikka köpöttelee", minä sanoin.

Tämän tyyppinen keskustelu jatkui melko pitkään. Tyttäreni sanoi jossakin vaiheessa, että älä puhu koko ajan päälle. Ehkäpä tuo eläinkääkärin epäkunnioitus johtui myös siitä, että olin väsynyt, koska olin kirjoittanut koko yön käsikirjoitustani, ja lääkäriaika oli heti aamusta.

En voinut ajatellakaan, että Serefina saisi  viimeisen unen-piikin. Vielä. Mielestäni meillä piti olla aikaa sanoa Serefinalle monin sanoin ja teoin jäähyväiset. Rakastan Serefinaa ja hän on perheenjäsen. Lemmikkejä omistaville tämä ajatus on varmasti hyvin tuttu.



Serefina on yhä hyvin puhelias. Hän maukuu usein pontevasti, ja ihan oikeasti keskustelemme. Esimerkiksi säästä, hiirikannasta ja elämän tarkoituksesta:) Serefinalla on luonnetta: kun hän on pahalla tuulella ja häntä menee silittämään, voi saada kynnestä. Serefina on myös hyvä mököttäjä, mutta ei kovinkaan pitkävihainen. Hän  käskee koprimaan eli rapsuttelemaan kunnolla mahan alta. Se on nyt hänelle mieluisinta. Ehkäpä se myös helpottaa  kipuja. Hän kehrääkin silloin kovaäänisesti.

Lääkäri epäili, että Serefinalla on jokin sisäelin pettämässä, että se olisi ripulin syy. Hän sanoi, että on aivan turhaa ottaa enää verikokeita esimerkiksi munuaisarvoista. Mutta ripuli meni kahdessa päivässä ohitse. Nyt hän taas syö. Ja hän on erittäin suuriruokainen.

Viemme hänet viimeisen kerran eläinlääkärille, kun toimintakyky selvästi heikkenee, ja hänellä on liian paljon kipuja. Tämä on perheen yhteinen päätös.



12 kommenttia:

  1. Hei. Toivottavasti saatte vielä monia yhteisiä vuosia. Kristiina

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Kristiina. Ehkä ei vuosia, mutta kuukausia ainakin saamme olla yhdessä.

    VastaaPoista
  3. Tiedän tunteen. Perjantaina tulee kolme viikkoa, kun jouduimme luopumaan omasta rakkaasta perheen jäsenestä. Itkettää ja paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piitu kommentistasi. Otan osaa rakkaan lemmikin menetykseen. Voimia sinulle!

      Poista
  4. Voi ihana Serefiina💚 Jouduin viime vkolla yllättäen luopumaan yhdestä kissastani. Voi sitä itkua ja ikävää. Lemmikit ovat niin rakkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Unknown. Sinä olet vieläpä yllättäen joutunut hyvästelemään kissalapsesi. Meillä on onneksi vielä aikaa hyvästellä. Voimia sinulle!

      Poista
  5. Jäähyväiset ovat tärkeitä. Rakkaudentäyteistä yhdessäoloa teille suloisen Serefiinan kanssa ❤️ Vieläkin kaihertaa, etten voinut jättää kunnon hyvästejä meidän Muru-belgille. Se joutui leikkaukseen ja sieltä lääkäri soitti, ettei Murua voi auttaa. Me oltiin niin toiveikkaita eikä osattu tätä aavistaa ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos riikka k kommentistasi. Voi että, olen surullinen puolestasi, ettet voinut hyvästellä Murua. Lemmikkiystävän äkillinen poismeno on shokki. Me vietämme nyt Serefinan kanssa nyt todellakin paljon rakkaudentäyteistä aikaa perheen. Nytkin hän nukkuu Kille miehensä kanssa sängyssämme tuossa selän takana.

      Poista
  6. Intuitio auttaa vaikean päätöksen teossa.
    Te tunnette parhaiten Serefinan.
    Monesti eletyistä tunnelmista kirjoitat.
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Me todellakin tunnemme parhaiten Serefinan. Lääkäri varmaankin yritti parhaansa ja toimi ehkä niin kuin eläinlääkärin kuuluu. Mutta vanhalle kissalapselle pitää antaa vielä aikaa hyvästellä puolin ja toisin.

      Poista
  7. Voi pikkuista, ja voi teitä koko perhettä. Surullista aikaa, mutta onneksi teillä on mahodllisuus pitkiin jäähyväisiin. Nyt vain paljon rapsutuksia Serefinalle, ja herkkuja.
    Kiva kuulla, että olet kirjoittamisen vauhdissa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi Eeva. Kyllä tämä on haikeaa ja surullista aikaa, kun hyvästelemme kissalapsemme. Herkkuja, yhdessäoloa yölläkin, Serefina nukkuu vieressä ja paljon yhteisiä hetkiä näinä kuukausina.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!