Olen miltei herkeämättömästi miettinyt, menenkö vielä töihin vai en. Toisaalta olen läpeensä väsynyt pyörittelemään tuota asiaa. Kaikki aikanaan. Minulla on sairausloma helmikuuhun asti.
Toinen tytär lähtee Saksaan hevosten ratsuttajaksi. Tämä ainainen huoli. Aikuisestakin lapsesta. Kuinka hän pärjää siellä, kun ei edes osaa puhua saksaa? Onneksi hän on jämpti ja käytännöllinen ihminen. Toisin kuin muu perhe.
Pidän syksystä. Sen puiden, maan ja tuulien draamasta. Lämmittelen pönttöuuneja. Ja siinä on hommaa, koska kesällä tekemämme klapit ovat liian suuria, ja uuneja on vaikea saada syttymään.
Kirjoitan romaanikäsikirjoitusta. Enpä tiedä mitä siitä tulee. Mutta jäsennän ja työstän ajatuksia se parissa. Muodikkaasti sanottuna sanoitan tunteitani. Ehkä haaskaan aikaa. Mutta toisaalta sitähän minulla on.
Olen lukenut nobelpalkitun kiinalaisen Mo Yanin Seitsemän elämääni-kirjaa. Kirja on paksu, mutta olen jo loppupuolella. Kirjan päähenkilö surmataan kultturivallankumouksen aikana, koska hän on rikas maanomistaja. Hän syntyy uudelleen muun muassa aasina, härkänä, koirana. Siis seitsemän kertaa. Kirja kuvaa hyvin Kiinan kehitystä kommunistisesta järjestelmästä yksityiseen yrittämiseen. Kirjan tyyli on maagista realismia. Koirat ja aasit ja muut puhuvat.
Melkein odotan syysmyrskyjä. Puut rysähtelevät kuin valtava suuri eläin olisi puskemassa niiden läpi.
Välillä ajattelen, että elämä on vain tottumus. Minä haluan pelkästään oppia ajattelemaan kauniisti. Mutta puhun mitä puhun.
Tässä syksyinen proosarunoni:
Talven portailla lippuna Dostojevskin ulsteri. Ystävänä kahvikupin hellä tajuton silmä. Ainoa sitkeä on kämmen leuan alla, joka nojaisi, vaikka pöytä vietäisiin. Veneiden alla murheelta tuoksuvat miehet rykivät 10 kilometria syvälti. Rakin nuolema ilma. Reumatismin ujellus nivelissä. Kosteissa seinissä poksahtelevat tapetit rippikuvat. Vnhus ryppyinen kuin rusina, yksinäisyyttä olkalaukussa, jonka hihna tuntuu. Ikävä kyllä mutta kuitenkin. Ja juuri tänään sänkipellossa sumussa höyryten parittelevat hevoset, kirkuu pihlajanmarjat. Maiseman lantio käy yhä kapeammaksi, kun koko taivas on Fjodorin ulsteri.
Lähteet: kuvat omat
Lähteet: kuvat omat
Niinpä niin, on asioita, joista ei voi etukäteen tehdä päätöksiä. Ja usein se on hyvä vaan, sillä asioilla on taipumus järjestyä itsestään, kunhan ne tuuppaa eteenpäin tekemällä oman osansa. Sinä olet nyt sairauslomalla, ei sinun tarvitse miettiä vielä ensi vuotta, paitsi jos itsesi löytäminen on se sairausloman syy ja ydin. Mutta sekin löytyy kyllä ilman suurta ponnistelua, vaikka ahdistavaa onkin niin kauan kunnes vastaus löytyy.
VastaaPoistaRunossasi on useita omaperäisiä ilmaisuja, siinä on ainesta.
Lempeitä sairauslomapäiviä sinulle, Marja! Ja iloa kirjoittamiseen!
Kiitos kommentistasi Eeva.Minun pitäisi kai olla vähän armollisempi itselleni. Mutta tekemisen puute myös vaivaa. Ei ole mitään järkeä leipoa joka päivä. Mutta leivon. Siivoamisesta en tykkää. Mutta sitäkin teen joka päivä. Kyllähän asioilla on taipumus järjestyä. Sairausloman syy ei ole itseni etsiminen. Olen löytänyt itseni jo kauan aikaa sitten. Syynä on voimakas ahdistus vieroitusoireiden takia. Kiitos kirjoittamisilon toivotuksista. Onneksi kirjoittaminen on yksi tekeminen muiden joukossa, mutta ai, kuinka nautinkaan siitä! Mukavaa viikon alkua sinulle!
PoistaHei. Nauti vapaudesta ja anna runosuonen sykkiä. Elämä voi olla monella tavalla hyvää ja arvokasta. Kristiina
VastaaPoistaKiitos Kristiina vapauden toivottamisesta. Onneksi tunnen myös sitä etenkin aamuisin, mutta myös paniikkikohtaukset keskittyvät aamuihin. Mutta silti olen jotenkin vapaa. Ja voin kirjoittaa raapustella mielin määrin.
PoistaOnneksi sinun tai meidän kenenkään ei tarvitse nyt päättää helmikuun valintojamme. Asiat lutviutuvat oikeisiin uomiinsa ajan kanssa, kuin itsestään. Joku juttu, joka nyt tuntuu ajatuksena vieraalta, voi aikanaan olla huippua. Olen iloinen, että kirjoitat, sillä sinulla on siihen lahja. Nauti päivistäsi ja tee sitä, mistä nautit <3
VastaaPoistaMukavaa illan jatkoa!
Kiitos Kirsti kommentistasi. Niinpä, ei tarvitsisi miettiä sitä, mitä helmikuussa päätän, ja asioilla on taipumus järjestyä. Ei minulla ole erityistä lahjaa kirjoittamiseen, mutta olen sitkeä puurtaja. Ja kun päätän tehdä jotakin, sen teen. Lisäksi nautin todella paljon kirjoittamisesta. Kirjoitan käskirjoitusta ainakin kahdeksan tuntia päivässä. Se vie mukanaan.Hipheijaa!
Poista