perjantai 9. marraskuuta 2018

Päivän vaatteet ja hurja nuoruuteni





Tulin eilen kotiin sairaalasta. Ja mikä näky minua odottikaan keittiössä. Se oli täynnänsä sirkkelin osia, joita mies yrittää nyt koota sisällä. Kysäisin mieheltä: aiotko sä kesällä tehdä halkojakin sisällä? Mies siihen: älä viitti, tää on tosi vaikee koota. Minä siihen: Jees söör. Ja siirryin esteettisesti antoisampaan makuuhuoneeseen purkamaan tavaroita. Kissat oli selvästi ikävöineet minua. Molemmat tulivat nukkumaan kanssani. Ja paljon silitystä kaivattiin.

Mekko/tunika on Creamin vanha.



14-vuotiaana minusta tuli punkkari. Leikkasin hiukset siiliksi ja värjäsin ne punaisiksi. Ostin nahkahousut ja takin jonka rintaumus oli täynnä punkaiheisia merkkejä. Meistä punkkareista muodostui porukka. Silloin oli myös niin sanottuja fiftareita, jotka arvostivat Amerikkaa. Totta kai meidän porukalla oli suukopua näiden fiftareiden kanssa. Mutta se ei koskaan mennyt väkivaltaiseksi.



Olen tästä varmaankin aikaisemmin kertonut. Sain nimen Karju- Marja. Yksinkertaiseksi siksi että karjuin paljon. Matematiikan opettaja oli helisemässä kanssani. Minun mielestä hän ei osannut opettaa ja karjuin siitä hänelle. Hän sanoi minulle usein, että Marja et huutaisi aina minulle. Vaikka sinun mielestäsi asioita käydään läpi liian hitaasti, kun olet hyvä matematiikassa. 

Onneksi en opettanut itseäni. Kun olin niin vaativa ja määräilevä oppilas.



Vaikka olin kovis punkkari, koulu sujui hyvin. Keskiarvo oli kahdenneksella luokalla 9,7, vaikka en hirveästi ehtinyt opiskella. Koska koulun jälkeen kotona odottivat kotityöt. Niiden jälkeen opiskelin,  mitä jaksoin.

Punkkariporukassa minua ei kiusattu koulumenestyksestä vaan päätettiin, että minä olisin porukan aivot. Me rellestettiin välitunneilla ja sotkettiin vessat kirjoittamalla joitakin punklaulajien sanoituksen osia vessan seinille. Fiftarit kirjoittivat sitten omiaan.

Perustimme bändin, jossa kukaan ei oikeasti osannut soittaa ja minä karjuin bändin laulajana. Meteliä ainakin saimme aikaan.



Poltettiin tupakkaa muka varmassa paikassa. Jäätiin kiinni. Jälki-istunnoissa vain naureskeltiin.

Perjantai iltaisin juotiin Ruska-viiniä. Tunnen vieläkin sen äitelän maun suussani. Ja taas rellestettiin.

Minun suurin idolini oli Pelle Miljoona. Osasin ulkoa kaikki hänen laulut: "Suomesta ei saa Amerikkaa, tästä päivästä viiskyt lukua..." "Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma..." Taidan osata vieläkin. Ainakin osan.



Rippileiri oli yhtä säheltämistä. Riehuttiin. Minut esimerkiksi kahlittiin lentopalloverkkoon. Ja kuinka karjuinkaan sitä. Rippileirin pappi piti meitä toivottomina tapauksina puhutteluissaan.

Yhdessä Pelle Miljoonan konsertissa hävitin toisen talvikenkäni. Kiipesimme esiintymislavalle ja hakkasimme toisella kengällä lattiaa musiikin tahdissa. Järjestysmiehet tietty tulivat ja heittivät meidät kovaotteisesti alas esiintymislavalta. Siinä rytinässä toinen talvikenkäni lensi jonnekin. Enkä Ruska-päissäni löytännyt sitä. Käpsyttelin sitten siskoni luokse nukkumaan ilman toista talvikenkää.



Punkkarivaihetta kesti noin kolmisen vuotta, ja sitten sukeuduin hipiksi. Hyvin henkeväksi maailmanparantajaksi.



Voi noita nuoruusvuosia! Mutta minusta tuntuu, että kapinavaihe teki minulle hyvää. Sain irrottautua isästä ja äidistä henkisesi, joka on murrosiän yksi kehitystehtävä. Samoin kuin identiteetin muodostaminen.

Minkälainen oli sinun nuoruutesi?


Hyvää viikonloppua kaikille!





6 kommenttia:

  1. Ompa sinulla ollutkin hurjanpuoleinen nuoruus verrattuna meikäläisen. Joitain pikku tyhmyyksiä tuli ehkä tehtyä likkakaverin kanssa kun piti noihin menopaikkoihin päästä. Maalla kun asuttiin niin liftaamalla sitten lähdettiin, eipä sitä kotona uskallettu sitten puhuakkaan. Muutaman kerran saatiin kyyti aika epämääräisissä porukoissa että ihan oikeesti pelotti. Olin vasta 16 v täyttänyt kun rupesin jo vakituiseen seurustelemaan itseäni pari vuotta vanhemman pojan kanssa josta tuli mieheni.Tuon Ruskaviinin muistan minäkin ja omppuviini oli toinen kun alkoholiin piti tutustua, tupakki jäi kokeilun asteelle kun poikakaverini inhosi sitä. Ei minulla sitten ollutkaan mitään hurjaa nuoruutta,tulihan sitä sitten meidänkin suhteeseen kaikenlaista kun se oma ryllääminen oli jäänyt vähäiseksi, mutta selvittiin kuitenkin ja yhdessä saimme olla 40 v. Kiva että olet kotiutunut sairaalasta ja saatiin noita mekkokuvia taas, Hyvää viikonvaihdetta sinulle Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Ja kotiintulotoivotuksista. Että sairaalassa voikin olla pitkäveteistä, vaikka voi lukea mielin määrin. Mutta se tasaisuus. Ruoka aina justiinsa samaan aikaan. Mutta sehän on laitos. Joten laitoksen käytännöt. Kaipa minulla oli aika hurja nuoruus, vaikka en rikosrekisteriin joutunut. Sellaista remuamista. Ja minä olin ainut tyttö siinä porukassa. Pojat ottivat minut niin kuin olisin ollut poika itsekin. Mutta kyllä minä niille myös kuria pidin. Ja vaikeissa paikoissa olin sen porukan aivot. En seurustellut kenenkään kanssa siinä porukassa. Minulla seurustelut alkoivat vasta lukioiässä. Jolloin olin solahtanut jo hipiksi. Minäkin muistan tuon liftauksen. Minun nuoruudessa se oli aivan yleistä. Nykyisin liftareita ei näe. Paitsi joitakin rohkeita ulkomaalaisia. Yllättävän nuorena löysit elämänkumppanisi. Minä olin vielä 16-vuotiaana aivan pentu. En edes osannut kunnolla ihastua poikiin. Ehkä se johtui siitä, että itse olin poikatyttö. Elämänkumppanini tapasin vasta 27-vuotiaana. Omppuviinikin tuli tutuksi nuoruusvuosina. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kovin olin minäkin kovista olevinani, vaikka hippejä oltiin vielä 70-luvulla. Me kuunneltiin Rauli Baddingia ja Hectoria ja juotiin tinttoa ja porvoon lankkua ... ja olihan niitä ... Monia touhuja olen katunut, mutta nyt ne tässä iässä ovat vain mukavia muistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi.Kiva tavata toinen nuori kovis. Vitsit, sinä olet elänyt oikean hippiajan! Minusta tuli hippi vasta 1980-luvulla, jolloin ei ollut enää kunnon hippikulttuuria. Oli me entiset punkkarit ja fiftarit. Kyllähän sitä montaa asiaa katuu, mutta elossa ollaan vieläkin. Ja ne katumiset oikeastaan naurattaisivat. Niin pieniä ne pahat teot olivat. Pahin meidän porukalla ehkä oli se, että mentiin pissalle poliisilaitoksen katolle. Eikä jääty edes kiinni.Rentouttavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  3. Onpa hyvä uutinen, että olet taas kotona. Helposti sairaalassa aika tulee pitkäksi.
    Hauska yllätys keittiössä :)
    Kaunis tunikasi on ajatonta mallia.
    Jaa a. Nuoruudessani ennätin olla monena. 14-15-vuotiaana kauppa-apulaisena Helsingissä.
    15-16-vuotiaana työmaaruokalassa Sköldvikissä, kihloissa ja kotiteollisuuskoulussa.
    17-vuotiaana Helsingissä "tädin" luona asumassa, kauppakoulussa ja seurapiireihin sekä kulttuuriin
    perehtymässä. "Tädin" potkittua minut pellolle autotyttönä.
    Nuorena olin vain aikuisten kanssa, paitsi kouluissa olessani, niinpä eivät mitkään nuorisovirtaukset tarttuneet minuun.
    Ota iisisti. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. On niin hyvä olla taas kotona, vaikka keittiön lattia ja pöytä ovat täynnänsä sirkkelin osia. Ja voi olla, että ovat varmaan viikkokaupalla. Mieheni työskentelytahdin tietäen. Hurjan nuorena olet astunut aikuisten maailmaan ja töihin. Olisiko tuo nykyaikana edes mahdollista? 14-vuotias kauppa-apulaisena? Surullista että et voinut elää nuoren naisen elämää kaikkine nuorisovirtauksineen. Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!