tiistai 4. heinäkuuta 2017

Elämässä tapahtuu kauheita - näin selviät töissä.


Tätä kirjoitelmaa on vähän vaikea kirjoittaa. Olen itsekin elämässäni kokenut kaksi erittäin pahaa traumaa, mutta töihin on ollut palattava. Nyt nuo traumat alkaa taas kummitella mielessäni. Hus! Menkää hemmettiin.

Jospa tästä jutusta olisi apua jollekin.

Elämänkumppanin kuolema romutti Facebook-johtaja Sheryl Sandbergin itsevarmuuden. Monen uranaisen esikuva kertoo uudessa kirjassaan Option B, miten pärjäsi töissä miehensä kuoleman jälkeen.


Aikoinaan Sandbergin kirja Lean in - naiset ja menestymisen taito käsitteli sitä, miten naiset voi pärjätä hyvin työelämässä ja silti hankkia lapsia. Kirja oli myyntimenestys maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. 

Traumaattinen kokemus voi olla muukin kuin puolison kuolema, esimerkiksi avioero tai vaikea sairaus. Menetyksensä lälkeen Sandberg sai lohtua positiivisen psykologian perustaja Martin Seligmanin ajatuksista. Seligman on muun muassa sitä mieltä, että pitäisi ajatella: yhden elämänalueen vaikeudet ei saa saada ihmistä uskomaan, että hän olisi heikko kaikilla muillakin elämänalueilla.






Seuraavaksi Sheryl Sandbergin neuvoja trauman jälkeiseen työhön 
palaamiseen:


1)Palaa töihin, jos se tuntuu hyvältä
Merkityksellinen työ voi auttaa toipumisessa. Hän itse palasi töihin kymmenen päivää miehen kuoleman jälkeen. Ei se mitenkään helppoa ollut: hän ei pystynyt keskittymään; muisti ja puhe takkuili ja hän ahdistui huonosta työsuorituksestaan.

2)Anna työkavereiden auttaa
"Jos joku murtaa jalkansa, kaikki haluavat kuulla tarinan. Jos joku kuolee, kaikki vaikenevat."

Sama puhumattomuus voi liittyä muun muassa avioeroon.

Trauman kärsineen kannattaisi olla avoin - niin työkaveritkin ovat avoimempia. He voivat auttaa paljonkin.

3)Älä syytä itseäsi traumasta.

4)Työ voi tuoda lisää iloa elämään
Flow-tila ja muukin työhön paneutuminen pristää trauman jälkeistä olotilaa.









Lähteet: Helsingin Sanomat 11.6.2017, kuvat Pexel

10 kommenttia:

  1. Hyviä neuvoja! Itse olen palaamassa ensi kuussa työelämään parin vuoden tauon jälkeen (pitkä sairasloma ja mönkään mennyt ammatinvaihtoyritys), tietysti jännittää että miten se tulee menemään. Toisaalta taas odotan innolla elämän normalisoitumista ja uusia haasteita. Monista asioista sitä ihminen kuitenkin selviytyy tavalla tai toisella. Jaksamista työelämään sinnekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Josha, kommentista. Kaipa ihminen on selviytyjä. Toivotan, toivon, sinulle mukavaa ja onnistunutta alkua taas työelämään.Varmasti onnistut!

      Poista
  2. Isäni kuoleman jälkeen olin viikon kotona ja hoidin asioita. Töissä sain muuta ajateltavaa ja jos itketti, sain rauhassa itkeäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi kommentista. Sinulla on varmaan hyvä työpaikka, kun sait rauhassa itkeäkin siellä. Minun duunissa se ei kävisi päihinsä.Minultakin on kuollut isä, äiti, hyviä ystäviä. Itse asiassa koko äidin puoleinen suku. Kuolema on kurkkinut aina nurkan takaa.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus. Jokaisella on niin erilaiset tavat selviytyä kokemastaan; osa tarvitsee aikaa käsitellä itsekseen asiaa, osa haluaa jonkun kuuntelemaan ja joku haluaa heti kiinni arkeen saadakseen muuta ajateltavaa. Tärkeintä on, että joku edes hiukan lähtis helpottaa sitä omaa oloa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina kommentista. Jostakin niitä apuja onneksi kuitenkin löytyy.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus juuri avioeroa läpi käyneenä. Kaikki elämässä tapahtuvat kriisit/traumat varmasti järkyttävät ja niiden käsittely ei ole millään tavalla helppoa. Mielestäni tärkeintä on saada ja pyytää apua <3

    VastaaPoista
  5. Kiios Suvi S kommentista. Paljon voimia sinulle avioeron läpikäymiseen. Se on vähän kuin pieni kuolema.

    VastaaPoista
  6. Itselläni ei ole ollut traumaattisia kokemuksia, mutta nuo ovat oikein hyviä neuvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi MINI. Olet ollut onnekas. Ota siitä kaikki ilo irti. Mukavia kesäpäiviä sinulle.

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!