lauantai 22. huhtikuuta 2017

Huhtikuu on kuukausista julmin


Tuo postauksen nimi on T.S. Eliotin runosta. En ole koskaan varsinaisesti tykännyt huhtikuusta. Olen jopa pelännyt sitä.Voisi ehkä ruveta ostamaan joitakin kevät- ja kesävaatteita. Shoppailu! Siinä ratkaisu huhtikuuahdistukseen. Ei silti ainoa. Ei todellakaan. Liikunta laukaisee mieltä. Ei mikään ihme minulle, että aloitin elämäni ensimmäisen blogin kirjoittamisen huhtikuussa. Kirjoittaminen maadoittaa ja virkistää mieltä.




T.S. Eliotin runo on hyvin kaunis. Pätkä siitä:

"Huhtikuu on kuukausista julmin,
se työntää sireenejä kuolleesta maasta,
sekoittaa muistin ja pyyteen,
kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä,
kietomalla maan lumeen ja unohdukseen,
kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin."

Eliotin Ontot miehet on myös hyvin vavahduttava ja kaunis runo.


Huhtikuussa ruoho makaa kalpeana maata vasten. Ojissa, tienreunoilla roskat lepattavat tuulessa. Harmaata, kuollutta martoa. Mikään ei vielä viherrä. Mutta puiden silmut silti tykyttävää voimaa täynnä. Maa huokailee. Kesän lehtivihreärummut kumisevat jossakin kuolleen, marron maan pohjalla. Hups, herkesimpä minä runolliseksi.Mutta ihana toukokuu on pian täällä. Vihreys, vehreys. Sitten kesä!






Eilinen Vain elämää ohjelmakin oli piristävää viihdettä huhtikuuahdistukseen. Olli Lindholm osottautui positiiviseksi yllätykseksi. Minulla oli hänestä sellainen ennakkoluulo, että hän on Aito sonni, machojen macho, pomomies. Mutta hänessä oli hyvin herkkä ja empaattinen puolensa. Macho hän on ja niin myönsikin olevansa. Mutta ei vain mikään pelimies, mahtisonni. Hän on hyvä kokonaisuus miesten miestä ja syvästi tuntevaa, kokevaa miestä. Vau! Ja vislaus.


Tämä lenkkitieni varressa oleva karhu symboloikoon Olli Lindholmia.


Olen seurannut Vain elämää-sarjan kaikki kaudet. Musiikki on mieleen voimakkaimmin vaikuttava taide-muoto. Viime kaudella itkin Lauri Tähkän kanssa - niin kuin varmasti moni muukin katsoja - jo ensimmäisessä jaksossa, mutta se olikin harvinaisen itkettävä avausjakso.

Tuntuu siltä että mitä vanhemmaksi saan varttua, sen helpommin itken. Onkohan tämä jotakin vaihdevuosia edeltävää? Huh, ne pelottaa jo etukäteen. Miten mieleni reagoi? Ehkä hormoonilaastaria sitten peliin. Vai olisiko ihan luomu? (Lehmä.) Olisihan vaihdevuodet hyvä syy ylenmääräisiin oikkuihin. Siis aviomiehelle käytettynä perusteluna vaikeasta käytöksestä. Höpö, höpö. Se varmasti tulee olemaan hyvin koetteleva ajanjakso naisen elämässä. En vähättele yhtään, mutta toisaalta suhtaudun mielenkiinnolla uuteen kokemukseen naisen elämässä.

En saanut taaskaan netistä siirrettyä kauniita, valmiita ja hyviä luontokuvia tähän postaukseen. Siksipä Marja päätti leikkiä luontovalokuvaajaa ja otti päivän lenkillä - taas suitsait kehnoja kuvia - tämän postauksen otokset.




2 kommenttia:

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!