maanantai 20. heinäkuuta 2020

Gynekologi: Eipä ole sittenkään vaihdevuodet



Raapustelin tässä toukokuussa postauksen Minulla on vaihdevuodet. Käsitykseni perustui työterveyden lääkärin tulkintaan verikokeesta, että olisi vaihdevuodet. Mutta, mutta juttu sai seikkailullisia piirteitä.

Liehustelin sitten gynekologille ja kerroin hänelle verikokeista, tuloksista, lähinnä henkisistä oireista. Ruumiillisia oireita ei ollut. Että pitäisi saada hormonikorvaushoitoa tunteiden sahaamiseen. Hän sanoi yksikantaan, ettei verikoe ole luotettava, koska hormonipitoisuudet vaihtelevat paljonkin kuukauden aikana. Olisi tehtävä sisätutkimus.

Gynekologi oli suora ja konstailematon, noista piirteistä olen aina pitänyt, joten luottavaisena riisuin vaatteet päältäni, myös puseron ja rintsikat, koska gynekologi halusi tunnustella rinnat kasvaimien poissulkemiseksi. Ja joku ihme yhteensattuma oli siinä, että kuukautiseni olivat alkaneet samana päivänä, ja vuosin kuin seula tutkimuspöydälle.



Olen syönyt Qlaira-ehkäisypillereitä noin vuoden toisen gynekologin suosittelemana. Ne ovat vähentäneet rutosti verenvuotoa. Minulla on ollut aina fenomenaalisen runsaat ja kivuliaat kuukautiset. Nyt kuukautiset eivät ole aina edes tulleet, kiitos ehkäisypillereiden. Ja tämän myös tulkitsin vaihdevuosioireiksi. Mutta eivät olleet sitä.



Gynekologi teki sisätutkimuksen ultraäänellä. Tarkkaan ja pitkään.  Minä pohdiskelin siinä, miten joku voi valita juuri gynekologin ammatin. Tuijotella ja ronkkia naisen alapäätä ja työntää sinne  monenmoista tavaraa  päivät pitkät. Ja voi luoja miten se potilaaseen sattuu!

Gynekologi  oli sitä mieltä, että munasarjani toimivat aivan normaalisti. Eli vaihdevuosia ei vielä ole. Ja mitä minä tunsin ja ajattelin? Olen syntymätollo, akan kuvatus, akan ketale, akan kopukka. Joka on kuvitellut pitkään olevansa vaihdevuosien herkkä nainen. Mutta kun en ole oikeasti ollut.



Vaihdevuosien fyysisten oireiden puuttumattomuuden olisi pitänyt soittaa jonkinlaisia kelloja päässäni. Täytyy sanoa, että rakas mieheni ei pysy näissä naiseuden asioissa päivän tasolla. Enkä sitä ihmettele. Olin vaihdevuosioireinen, mutta biologiset tosiasiat eivät tukeneet sitä. Mikä minä sitten olen? Keski-ikäinen nainen, joka sekoilee vaihdevuosissa ja tavallisissa vuosissa. Toisaalta, jossakin määrin, on vain kernaasti hyväksyttävä, että olen hedelmällinen nainen vielä 55-vuotiaana. Gynis neuvoi huolehtimaan ehkäisystä. En minä tiedä, pitäisikö tälle kaikelle vain nauraa.

Olen jostakin lukenut, että vaihdevuodet tulevat myöhempään kasvissyöjälle, koska vihanneksissa on kasviestrogeenia. Lisäksi juon joka päivä granaattiomenamehua. Ehkä nämä hidastavat vaihdevuosia ja niissä sitten helpottavat oireita. Vuoden päästä taas gynekologille. Tälle samalle konstailettomalle.









5 kommenttia:

  1. Wau! Olen isoisin kokemuksestasi kokonaisuudessaan! Ihanaa että kaikki hyvin! Ehkä oireesi ovat vain olleet naisen aikuistumiseen liittyviä. En voi olla kommentoimatta pilke silmäkulmassa, että nyt vain iltatähteen tähtäämään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Mentaalimatkaaja. Juuri mies väänsi juttua hedelmällisyydestäni ja höpötti iltatähdestä. Minä en siihen hommaan enää rupea, ja tuskin tulisin raskaaksikaan, eikös se ikä huononna munasolujen laatua. Joten ehkäisy ehdottomasti.

      Poista
  2. Tämä voisi olla miltei kuin omasta kynästä. Lopetin pillerit tuossa kolme kuukautta sitten ja ei olekaan vaihdevuodet, voih huoaahhh. Olin varma, koska monenlaista oiretta pukkasi pillereiden vuoksi. Nyt sitten on runsaat kuukautiset, säännölliset tosin ja kuukautiset on vähän koko ajan. Mitä hitsiä voi nainen tehdä, mikä olisi paras vaihtoehto, minipillerit eivät enää ole vaihtoehto, koska ne tuovat monella tapaa sellaiset vaihdevuosioireet. Olisiko se sitten hormonikierukka. Olen aika turhautunut ja nyt sitten myös jännittää, miltä ne vaihdevuodet oikeasti tuntuu, tuleeko katastrofi.

    Tsemppiä meille ja kiitos avoimesta kirjoituksesta ihana Marja. <3

    VastaaPoista
  3. Minäkin söin vuoden verran pillereitä ja lopetin ne jotenkin luonnottomina. Hah! Sittenpä tuli superekstramaxituplakuukautiset. Veren lorinaa, aamulla sänky veressä, vaikka oli tampooni ja side. Mutta työterveyslääkäri verikokeineen sai minut uskomaan, että nyt ne on, ne kamalat vaihdevuodet. Mutta miksi ei tunnu missään? Gynekologilla käynti toi selvyyttä asiaan. Siis ei vaihdevuodet, koska munasarjat toimivat normaalisti. Hän suositteli minut aloittamaan ehkäisypillerit uudestaan, koska kuukautiset on niin runsaat. Eniten hän suositteli hormonikierukkaa. Ehkäpä se sopisi sinullekin. Tässä katastrofia odottelemassa.

    VastaaPoista
  4. Asia on minullekkin ajankohtainen.Olen 58 vuotias.Viisi vuotta sitten sain hormonikierukan juuri epäsäännöllisiin ja runsaisiin vuotoihin.kierukka toimi hyvin viisi vuotta.sitten alkoi tulla pientä vuotoa.kierukka poistettiin.
    Tällä hetkellä ei mitään kv.hoitoa.Odottelen josko vuotoja ei enää tulisi.hormonikierukkaa gynegologi ei enää suosittele rintasyöpään viitaten.jos vuodot vielä alkaa niin sitten hoitona estrogeeni ja keltarauhashormooni.
    Vuotoja en tosiaankaan enää haluaisi!!kiitos hyvästä blogista!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!