maanantai 10. kesäkuuta 2019

Psykiatrisessa sairaalassa kipulääkeriippuvuuden hoidossa osa 27.



Iloisia aikoja 


Olen nyt lähdössä kotiin. Vieroitus on viimein loppu. Jippii! Saatan saada pitkiä paniikkikohtauksia vielä kaksikin kuukautta. Lääkärin ja yhden narkkarin mukaan fyysinen riippuvuus kestää kaksi kuukautta. Sen jälkeen vielä psyykkinen riipuvuus kuukauden.

Täällä on sattunut mielestäni oikeastaan ihan hauskoja asioita viime päivinä.

Mies- ja naismaanikko säätivät tässä nyt yksi aamu. Ensiksi he -tapansa mukaan - puhuivat toistensa päälle reippailla äänillään. Metakkaa kesti tovin. Selvisi, että he olivat päässeet yhteisymmärrykseen, että naismaanikko leikkaisi miesmaanikon hiukset. He lähtivät puuhakkaina hakemaan saksia kansliasta. Ja ihme kumma saivat sakset. Ne on täällä pienet paperisakset. Toisaalta hoitajat ehkä ajattelivat, ettei noin iloiset potilaat yritä itsemurhaa. Eivät totisesti koska ovat itsensä mukaan loistokunnossa. Hiusten leikkauksen   tulos oli arvattavissa. Kauniin kaoottinen. Kehuttiin tietenkin.(Täällä ei saa olla mitään teräviä tavaroita, pinsetitkin takavarikoidaan.)

Meidän porukka päätti aina tsempata toisiaan. Sen takia varmaankin porukan henki on loistava. Viime keskiviikkona ja torstaina pelattiin iltapäivällä lentopalloa. Omanlaistamme. Aikamme yritimme muistella sääntöjä. Pelattiin, muttei se sujunut. Höllännettiin sääntöjä: pallo saa pompata maassa ennen lyöntiä. Pallosta saa ottaa kopin, ja heittää vastustajan puolelle.  Rajoja ei ole. Yksi pelaajista väänsi heti sloganin ja huuteli sitä vähän väliä: Ei vastustaja vaan kannustaja!

Minä pelasin kaftaanissa. Kaaduin ensimmäisenä iltapäivänä kolmesti  - ja hyvin urheilullisesti - yrittäessäni huiskia palloa. Kaftaani nousi aina miltei korviin. Yksi pelaaja kulki kuiskimassa toisten pelaajien korvaan: "Pelataan polttopalloa." Yksi pelaaja keskittyi nyppimään hiekasta rikkaruohoja. Miesmaanikko juoksi tämän tästä kännykälleen lähettämään viestejä mahdolliselle uudelle "emännälle". Emännäksi hän kutsuu kaikkia naisia.

Me muutama yritettiin keskittyä kovasta helteestä huolimatta peliin. Oli mukavaa. Lopussa pelattiin sitten polttopalloa. Torstai iltana mentiin lopuksi vaatteet päällä uimaan. Osastolla taas naureskeltiin hoitajille, kun ne ei edes huomanneet, että oltiin likomärkiä. Ne tyhmät! Uimiseen pitäisi olla hoitaja paikalla. Ja vaatteet päällä uimiseen pitäisi olla umpihullu.

Torstaina, kun tultiin kuuden maissa pelaamasta ja uimasta, naismaanikko tuli vastaan innosta hehkuen ja julisti: "Tulkaa syömään täytekakkua!" Täytekakkua! Hän oli tuonut pohjan ja muut tarpeet kotoa kolmen tunnin lomaltaan ja täyttänyt kakun osastolla. Pystyvä emäntä. Näin sanoi miesmaanikko, kun nainen oli järjestänyt hänelle kaksi emäntäehdokasta laajasta tuttavapiiristään. Alettiin sanoa hänen ennen hänen etunimeään "deitti". Hän otti sen kunnioituksen eleenä vastaan.

Niin, täytekakku. Kun syötiin kakkua, joku keksi kysyä, minkä kunniaksi kakku on. Naismaanikko malttoi tuumia hetken. Sanoi sitten, että se on "jonkun syntymäpäivän kunniaksi". Hän ei enää muistanut nimeä. Selvisi, että kunnian saajaa ei ollut osastolla vaan se oli joku hänen tuttavapiiriläinen. Kakku oli hyvää ja raikasta. Mansikkabanaani  kermarahka täytekakku. Kakku hupeni oitis, kun nainen koputti jokaisen huoneen oveen ja käski syömään kakkua.

Kakkujuhlissa yksi potilas hautoi päätään jääpakkauksella. Kysyin häneltä, onko hän kaatunut tai jotakin. Hän vastasi, että löin päätä seinään ja se on nyt kipeä.

Porukan reippaassa hengessä perustettiin WhatsApp-ryhmä. Ja ruvettiin facebook-kavereiksi. Näitä ihania ihmisiä jää suuri ikävä, kun nyt lähden täältä kotiin. En ole ikinä tavannut näin vilpittömiä ja aitoja ihmisiä. Ihaninta on kuitenkin olla kotona. Porukka pitää varmaan yhteyttä WhatsAppissa ja facebookissa. Mutta nyt kotiin. Jippii!

11 kommenttia:

  1. Kovasti kiinnostaa nuo paniikkikohtaukset. Itselläni ei ole, mutta olisi hyödyllistä saada jonkinlainen tuntuma. Osaatko selittää, miten se alkaa ja eikö siihen oikeasti pysty "järjellä" vaikuttamaan? Mistähän se johtuu, että nykyisin paniikkikohtaukset on niin yleisiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Pellavasydämen Mervi. Voisin kirjoittaa paniikkikohtauksesta melkeinpä romaanin. Niin tutuiksi ne ovat tulleet. Normipaniikkikohtaukset kestävät 10-30 minuuttia. Minulla vieroitusoireina 1-3 tuntia. Järjellä ei pysty mitenkään vaikuttamaan paniikkikohtaukseen. Minulla paniikkikohtaukset alkaa pään toispuoleisena tunnottomuutena. Silloin yleensä menen todella kylmään suihkuun tai lähden rankalle lenkille. Nämä toimet vie joskus paniikkikohtaukselta sen täyden huipun tai eivät vaikuta siihen ollenkaan. Kun paniikkikohtaus on päällä, aukeaa ikään kuin paniikinvaltakunta. Siinä on niin sisällä TUNNETASOLLA, ettei ole tietä järkitasoon. Järki ei kerta kaikkiaan vaikuta jo alkaneeseen paniikkikohtaukseen. Moni ei-paniikkikohtauksia kokenut luulee, että ihminen voisi ikään kuin järkeillä paniikkikohtauksen pois. Tämä ajattelu on minun mielestäni ohutta ja yksinkertaistavaa. Paniikikohtaus on äärimmäistä ahdistusta - nimenomaan tunne- ei järkitasolla. Itse olen aina varma, että joko kuolen tai tulen hulluksi. Pulssi nousee ainakin 140 - 180. Voit kuvitella, miten rankkaa tämä on sydämelle, kun paniikkikohtaus voi kestää kolmisen tuntiakin. Kohtaus on puhdasta tuskaa. En ole huomannut - siis ainakaan minä -, että paniikkikohtaukset olisivat mitenkään erityisen yleisiä nykyisin. Tarkoititko missä ja miten? Todellisuudessa vai viestintävälineissä? Olisi mielenkiintoista tietää, mistä olet vetänyt tuon johtopäätöksen. Seuraan psykologiaa kansainvälisessä ja suomalaisessa tietellisessä kirjallisuudessa, enkä ole huomannut, että paniikkihäiriö olisi mitenkään keskiössä nykyisin. Tiedän paniikkokohatuksista paljon. Mutta blogini kommentointialue ei ole oikea paikka kirjoittaa niistä kaikenkattavasti. Jos olet kiinnostunut paniikkihäiriöstä, voit lainata kirjallisuutta, jota on hyvin saatavilla. Kiitos kiinnostuksestasi.

      Poista
    2. Vastaan kysymykseesi. Itselläni on ikää 60, joten omakohtaista kokemusta elämästä jo tovi. Tarkoitan, että minun nuoruudessani ei puhuttu mitään paniikkikohtauksista, en tuntenut ketään enkä lukenut mistään tästä aiheesta. Silloin ei ollut somea, mutta kaikki "keittiöpsykologia" ja oikeakin on minua aina kiinnostanut ja todella vasta nyt ehkä 10 - 20 vuotta (?) aihe on tullut vastaani.

      Poista
    3. Olen vasta löytänyt blogisi ja aiheesi kiinnostavat kovasti minua. Olen itse ollut - ehkä vieläkin - kipulääkekoukussa, mutta vuoden aikana vieroittauduin hitaasti, vähitellen. Tiedän, mitä on fyysinen ja psyykkinen koukuttuminen ja vieroitusoireet, mutta paniikkihäiriöstä minulla ei ole omakohtaista kokemusta.

      Poista
    4. Kiitos kommentistasi Pellavasydämen Mervi. Varmaankaan sinun nuoruudessa ei puhuttu paniikkikohtauksista niin yleisesti kuin nykyään. Ei minunkaan nuoruudessa. Somekin tosiaan vaikuttaa. Psykologisessa kirjallisuudessa on vuosikymmenet kirjoitettu paniikkikohtauksista. Hienoa että olet pystynyt itseksesi vieraantumaan kipulääkkeistä. Hidas vieraantuminen on paras. Minulla ne lopetettiin liiankin nopeaan tahtiin. Mutta en olisi pystynyt lopettamaan itsekseni.

      Poista
  2. Ihana uutinen Marja ja positiivisuuden vire oikein tanssahtelee sanoissasi. Aitoja ihmiskohtaamisia syntyy varmasti raadollisissa oloissa, niin paljaana olette olleet siellä. Kaikesta raskaastakin syntyy kaikkea kaunista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi. On suuri ilo olla nyt viimein, viimein lopullisesti kotona. Sain erittäin hyviä ystäviä sairaalasta. En tosin tiedä, että kestääkö läheiset suhteet normiarkea. Soisin niiden kestävän. Teen itse kaiken sen eteen. Noiden ihanien ihmisten kanssa.

      Poista
  3. Kaunis kuvakin on kuin lupaus ilosta.
    Tervetuloa kotiin.
    Nautin tekstiäsi lukiessani. Oli kuin olisin nähnyt sinut pelin tuoksinnassa kaftaanissa.
    Lämmin halaus Marja <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentista ja kotiintulon toivotuksistasi.Kotona on niin hyvä olla. Kuohuviiniä, sauna ja juttelua ihanan aviosiippani kanssa. Lentopallo oli mukavaa. Kaikilla oli kiva olo sen jälkeen, koska ei ollut vottaja-hävinnyt asetelmaa. Juu, kaftaanissa liehuttiin.

    VastaaPoista
  5. Ihana uutinen! Sinä pystyit siihen. Onnellisia kotipäiviä☀️☀️☀️

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kristiina. Päivät ainakin aluksi ovat hyvin onnellisia. Vieroituksen aikana olin muutaman kerran kotiin lähdössä.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!