Minulla on nyt sairauslomaa elokuun loppuun. Kipulääkkeiden fyysiset vieroitusoireet kestää vielä noin kaksi kuukautta ja henkiset yhteensä kolme.
Muutaman viikon ajan olen miettinyt miettimästä päästyäni. Ajatukset ryteikköä. Lopetanko lukion opettajan työt? Lopetanko? Mielessäni musta noita soutaa venettä mustassa, syvässä virrassa.
Kaikki sanovat, ettei kannattaisi miettiä tällaisia ajatuksia vieroitussoireiden aikana. Minkä minä päälleni mahdan. Ajatukset tykyttää ja tulehtuu. Elämä ei ole vain tottumus.
Työstä luopuminen olisi melkoinen identiteettikriisi. Työ on osa identiteettiä. Kuitenkin onneksi vain osa. Kuka minä nyt olen, kun en ole enää opettaja? Millainen olen? Olenko kelvoton houkka?
Tulevaisuus avoin. Ja silti myös pelkoni on tiukka kuin nyrkki.
Miksi olen ajatellut työni lopettamista? Olin melko pitkään kipulääkekoukussa. Nyt mieleeni on hahmottunut, että minä söin niitä ainakin osittain siksi, että jaksaisin työssäni.
Opettajan työ on muutamassa vuodessa muuttunut hyvin vaativaksi. Digi pitäisi osata ihan omin päin. En osaa. Lukiosta on tullut vain treenaamista ylioppilaskirjoituksiin. Oppilaat treenaavat. Opettajat treenaavat. Onhan uusi käytäntö ottaa opiskelijoita yliopistoon ylioppilastodistuksen perusteella. Ei pääsykokeiden. Lukio ei ole enää yleissivistävä koulu.
Opetussuunnitelma muuttui vain kolmisen vuotta sitten. Ja parin vuoden kuluttua -jos oikein muistan - se muuttuu taas. Ja taas uudet opetusaineistot diginä ja uudet kirjat.
Minulla on ollut kausia opettajanurallani, että kun olen nähnyt aamulla lukion, minua on alkanut oksettaa. Söin vaivaan matkapahoinvointilääkkeitä. Samoin sain ripulin, kun näin lukion. Söin siihen ripulilääkettä. Olen ollut loppuunpalamisen partaalla. Aivan reunalla. Mutta en ole pudonnut. Vielä.
Nuorista tykkään todella paljon. He ovat saaneet minut jatkamaan työtäni. Mutta opetustyö on vain osa opettajantyötä. Työkenttä on turvonnut liian suureksi. En haluaisi aikanaan jäädä eläkkeelle loppuun kaluttuna. Puhki käytettynä.
En halua kuitenkaan lopettaa töiden tekemistä. Alan etsiä uutta työtä ja suoritan ATK-kursseja sovelletusti ammattiopistossa tai vastaavassa. Olen surkea kuin mannaryyni digin kanssa. Nyt olisi viimein aika ottaa se kunnolla haltuuni.
En ole ollut koskaan riippuvainen miehestäni taloudellisesti. Se on tukala paikka minulle. Jos nyt lopetan opetustyön.Mielessäni tuulet, tuulet repaleiset tuulet. Miksi ajatusten pitää puuskuttaa päälleni kuin juna?
Tämä postaus oli tajunnanvirtaa ja varmaan siihen on jäänyt kirjoitusvirheitä. Kirjoitin varhain aamulla erittäin nopeasti.
En ole ollut koskaan riippuvainen miehestäni taloudellisesti. Se on tukala paikka minulle. Jos nyt lopetan opetustyön.Mielessäni tuulet, tuulet repaleiset tuulet. Miksi ajatusten pitää puuskuttaa päälleni kuin juna?
Tämä postaus oli tajunnanvirtaa ja varmaan siihen on jäänyt kirjoitusvirheitä. Kirjoitin varhain aamulla erittäin nopeasti.
Opettajilta vaaditaan ihan valtavasti . Toivottavasti löytyy hyvä ratkaisu tuohon asiaan. Tsemppiä😊
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Unknown.Ratkaisua mietin liiankin kovasti.
PoistaHei Marja, Olen kanssasi saman ikäinen ja akateemisesti koulutettu. Jäin työttömäksi lähes kolme vuotta sitten ja uuden työn löytyminen on osoittautunut todella vaikeaksi. Koen, ettei ikäisiämme naisia arvosteta työelämässä eikä osaamiseemme luoteta. Nuoremmat kiilaavat ohi. Olen jo varautunut siihen, etten välttämättä enää pääse työelämään. Ymmärrän, että on kestämätöntä olla työssä, jossa ei enää viihdy ja jaksa, koska olen senkin läpikäynyt. Tarkka harkinta on kuitenkin tarpeen, ennen kuin luovut työpaikastasi, mutta se täytyy tehdä, jos se tuntuu oikealta ratkaisulta. Kannattaa miettiä rauhassa. Elämässäsi on nyt tapahtunut niin paljon.
VastaaPoistaKiitos Anonyymi kommentistasi ja kullanarvoisista neuvoista. Sinä tiedät mistä kirjoitat.Surullista ettet ole löytänyt työtä. Minun tilanne on vielä hyvin sekava. Äsken tuli mieleen, että minun pitäisi ajatella tilannettani niin sanotusti järjellä. Mutta tunteet vie nyt kuin pilvet, jotka karkaavat kauas pois. Minulla on aikaa kypsytellä ratkaisua elokuun loppuun. Olet täysin oikeassa, että minulle on nyt tapahtunut paljon. Sekavia ajatuksia, vielä. (Siis maa kutsuu Marja.)
PoistaOlen aina ihaillut opettajia ja etenkin yläkoulun ja toisen asteen opettajia. Työ on vaativaa. Nuoret ovat nykyisin myös kriittisempiä kuin ennen, vaikkakin ihania <3.
VastaaPoistaYli neljä vuosikymmentä koululaisten "äitinä" on opettanut sen, että kouklu elää jatkuvassa muutoksessa.
Työ on onneksi vain osa identiteettiä.
Minä uskon, että sinä Marja päädyt pohdinnoissasi itsellesi parhaaseen lopputulokseen <3
Kiitos Kirsti kommentistasi. Nuoret ovat terveen kriittisiä nykyään. Aivan eri tasolla kuin minun nuoruudessani. Myös sosiaalisuuden suhteen. Mielestäni opettajissa ei ole mitään ihailemista. Samanlaisia kuin muutkin työtä tekevät ihmiset. Sinä olet ollut hyvin pitkään koululaisten äitinä ja varmasti tiedät nuorten mielenliikkeet. Onneksi tässä on aikaa pohtia. Järkevästikin.
PoistaHei Marja!
VastaaPoistaolen 51 v ja sanouduin irti akateemisesta virastani 5 vuotta sitten. Sain lapset myöhäisellä iällä ja halusin jäädä pois oravanpyörästä jossa tunsin olevani pienten lasten äitinä ja jatkuvan työpaineen välissä. Iso syy tähän väsähtämiseen oli..ei niinkään lapset vaan juuri työpaikalla tapahtuva jatkuva digisoituminen ja uusien tietokoneohjelmien ja toimintojen ja käytäntöjen opettelua ja kehtiitämistä sekä muutaman vuoden välein täysin uusiutuvat tavat tehdä työtä ja työnsisältö. En kertakaikkiaan jaksanut alati muuttuvaa työtahtia ja uusia työkäytäntöjä joissa ATK-osaaminen muuttui koko ajan vaativammaksi.
Minä olen ihmistyyppinä sellainen joka haluaa nähdä asian paperilla, silmieni edessä ja selata asiaa paperilla edes takakisin, se on tapani sisäistää asiaa ja miettiä siihen ratkaisua... joten olin sitten niitä dinosauruksia jotka printtasivat ja tulostivat kaikki asiakirjat ja muut saapuivat kannettavan kanssa kokouksiin...tämä ehkä karrikoituna tilanne, mutta siis olen ihminen joka ei ole tippaakaan kiinnostunut tietotekniikan tuomista iloista enkä osaa sitä hyödyntää...kun ammattini aluksivalitsin, ei siinä ollut mitään atk-liittyvää, vaan sen hoiti siihen tehtävään erikseen palkatut työntekijät. Kuten sinunkin ammatissasi, ei opettajan pitänyt olla digiloikkaaja vaan kasvattaja kun ammattika opiskelit. Minunkin työssäni suurin alue oli ihmisten kanssa toimiminen , ei koneiden kanssa. Tämä sai minut tuntemaan, etten osaa mitään, vaikka todellisuudessa olisin ollut varmasti edelleen todella hyvä työntekijä jos olisin voinut tehdä työtä kuten ennen..face-to face ihmisten kanssa eikö kommunikoida ihmisten kanssa lähes pelkästään koneen välityksellä.
Aluksi oli vaikeata sovittaa identiteetti miehen palkalla elämiseen..tunsin aluksi että raha ei ole itseni tienaamaa, joten minulla ei ole siihen oikeutta käyttää kuten itse haluan..mutta mieheni ei koskaan siitä mitään sano, joten se asia ei paina enää mieltä. Käytän rahaa kun se olisi "omaani"...en ole koskaan ollut mikään shopittaja tms. joten siihen ei tullut mitään muutosta.
Mutta identiteetti, mikä olen , miksi olen ja miksi tulen???Se on jatkuva haaste! En ole enää ammatissani, olen kotiäiti, kotirouva tai joku muu sellainen. Miten itseni määrittelisin, kun joku tiedustelee mitä teen työkseni. Aloitanko tuon yllämainitun rimplan selostuksen miksi olen kotona vai sanonko vain että olen kotiäiti ja piste. Olenko muuta kuin kauppakassi, kyytipoika, pyykkäri, kotonamaleksija ?? Nämä tulevat aina esille silloin kun sitten joku kysyy, että miten saat päiväsi kulumaan?? Harrastan liikuntaa ja ulkoilua..hyväksyttäviä toimintoja, ei maleksintaa!! Ei minun tarvitse muille selittää...ajattelen, mutta mitä selitän itselleni? mikä olen , mikä haluaisin olla..
Ajatuksesi tuntuvat Marja niin tutuilta ja selkeiltä, eikä niihin varmuutta tulekaan. Teet niin tai näin, aina kuitenkin mietit, mitä jos olisin tehnyt toisin :-)
Olet kuitenkin onnellisessa asemassa Marja koska sinulla on mahdollisuutta, kykyä ja viisautta edes pohtia näitä. Ympärillämme on paljon ihmisiä joilla näitä ei ole!
terkuin aamukahvia juuri nautiskeleva kotiäiti
Kiitos Anonyymi mielenkiintoisesta ja ajatuksia avartavasta kommentistasi. Minäkin omaksun tietoa helpommin, kun se on paperilla. Olen siis näitä "dinosauruksia". Järkytyin, kun luin, kuinka vaativaa työsi oli digin suhteen. Samoin työn sisällön ja työtapojen muutokset muutaman vuoden aikavälillä. Huh! Työsi olisi varmasti ollut itse kullekin stressaavaa. Puhumattakaan pienten lasten vanhemmille.
PoistaMinulle elämä taloudellisesti riippuvaisena miehestä tuntuu hyvin vaikealta. Oli avartavaa lukea kommentistasi, että siihenkin sopeutuisi. Ihminen on loppujen lopuksi hyvin sopeutuva olio. Siitä kertoo evoluutiokin. On sinulle aivan turha kysymys tuo, että miten saat aikasi kulumaan, koska sinulla on nyt ilmeisesti kouluikäiset lapset. Työsarka kotona on silloin iso. Minulla on lapset jo muuttaneet pois kotoa, paitsi toinen tyttö on kesän kotona ja kesätöissä. Joten pyykkiralli ja muu sellainen on mennyttä elämää. Kotitöitä ei ole siis enää paljon. Mutta persoonallisuuteni tuntien varmasti kehittelisin kotitöitä. Omakotitalossa maalla riittää aina tekemistä. Remppaa ja muuta sellaista. Kotonamaleksija on ruma ja väärä sana, kun ihmisellä on harrastuksia ja kotitöitä. Minäkin ulkoilen ja kuntoilen.
Onkohan identiteetti koskaan täysin selkeä ja valmis? Elämänkokemukset muovaavat persoonallisuutta ja siten myös identiteettiä. Kuten tekstissäsi tuli hyvin esiin, identiteettiin mahtuu niin paljon eri puolia. Päätänpä mitä tahansa - kuten kirjoitit - en ole koskaan täysin tyytyväinen. En palkkatyöhön, en kotona olemiseen.
Minulla on nyt jonkin aikaa tilanne, jossa pitää oppia sietämään epävarmuutta ja epämukavuuttakin... Sanotaanhan laulussakin elämänfilosofisesti "Myrskyn jälkeen on poutasää."...Puhumattakaan Sokrateen, Kierkegaardin tai Sartren ajatuksista autenttisesta elämästä. Minulla on onneksi, kuten tekstissäsi sanoit, mahdollisuus itse pohtia tätä asiaa.Kiitos todella paljon kommentistasi. Hyvää viimeistä (taas pessimistinen vire) kesäkuun viikonloppua!
Voi että miten hulluksi opetustyö on muuttunut - myös lukiossa. Minun kokemukseni on samankaltainen lähihoitajakoulutuksen piiristä. Joskus muinoin ennen 2000-lukua talouskoulun opettajan oli vielä auvoista, mutta eihän sellaisia turhia kouluja enää voi olla, missä aikaa ja resursseja on riittävästi oikeaan opetustyöhön.
VastaaPoistaToivon todella että saat ajatuksesi järjestykseen, Marja, ennen kuin syksy tulee. Minun neuvoni on, että älä päätä mitään niin kauan kuin tunnekuohut on päällä. Minä en noin vain luopuisi ihanasta ja hyvin palkatusta ammatista ennen kuin on uusi yhtä hyvä vähintään alulla.
Mutta sitten, tosiasiassa en minäkään viihdy enää opetustyössä, koska se ei ole enää opetustyötä, johon olen saanut koulutuksen ja johon aikoinaan hartaasti halusin.
Kiitos Eeva kommentistasi. Lukiossa vaihtuu nyt opetussuunnitelmat viuhaan ja pitäisi osata digi hyvin. "Hulluksi opetustyö on muuttunut." Kaipa minä tässä muutos- ja digiähkyssä jotenkin vielä luovisin, mutta nyt on harkinnan aika. Viisasta tuo ajatus uuden yhtä hyvän työn alullesaattaminen. Minun on - kuten kirjoitit - saatava ajatukset jonkinlaiseen järjestykseen. Minun mielelläni on tapana liihottaa omissa sfääreissä. Tästä taipumuksesta on onneksi apua filosofian opettamisessa. Voin luoda erilaisia kategorioita todellisuudesta. Hajamielisen ihmisen ajatukset on taivaan tuulissa tai teoreettisissa kysymyksissä. Kiva tavata toinen ope, joka ymmärtää nykyisen opetustyön tilan. Sen että sitä ei enää olekaan sellaisena kuin itse sen aikoinaan oppi.
Poista