maanantai 4. maaliskuuta 2019

Fiini Naturallyn luontaiskodinhoitotuotteita


Sain tehdä yhteistyötä Fiini naturallyn kanssa minua kiinnostavista kodinhoitotuotteista.

Aivan aluksi Fiini Naturallyn tarina




Heidi ja Essi tapasivat lukioaikoina parikymmentä vuotta sitten, ja syntyi ystävyys, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Heidän kaksi tytärtäänkin syntyivät tahoillaan suunnilleen samoihin aikoihin.

Heidin ja Essin  yhteisenä mielenkiinnon kohteina ovat olleet kunkin oman talon remontointi, perinnerakentaminen, kaikenlainen käsillä tekeminen, luonto ja eläimet.

Heillä molemmilla on herkkä iho, jolle oli vaikea löytää sopivia ihonhoitotuotteita. Essi alkoi kehitellä itselleen omaa voidetta. Kehittelyn tulos oli hulppea. Tuo voide oli kaura-hunajavoide, joka on nyt yksi yrityksen suosituimmista voiteista.

Hyvä voide innosti heitä tutkimaan luonnonkasveja ja vanhaa perimätietoa. 

Vähitellen lähipiirin ihmiset alkoivat kysellä hoitokeinoja erilaisiin vaivoihin. Essi ja Heidi pyrkivät löytämään oikeanlaiset tropit.

Luonto on Essille ja Heidille hyvin tärkeä. He asuvat Kyröjoen rannalla. Pihasta pääsee suoraan luontoon.

Essi ja Heidi ovat omassa taloudessaan käyttäneet pitkään mahdollisimman ekologisia tuotteita.

Jatkona kosmetiikalle he kehittelivät luonnonmukaiset kodinhoitotuotteet muun muassa pyykkietikat, pyykkipulverin, pesusaippuan. Kylpypuolelle he kehittelivät ihastuttavia palasaippuoita, joissa näkyy rustiikki käsityön jälki. Tuotteet ovat biohajoavia, eivätkä kuormita luontoa.

Pikkuhiljaa kypsyi ajatus omasta  luonnonmukaisen yrityksen perustamisesta. Nyt Fiini Naturallylla on verkkokauppa ja jälleenmyyjiä. Essi ja Heidi vierastavat lokerointia mihinkään suuntaukseen. Ehdotonta on ekologisuus ja kemikaalittomuus.

Jokainen askel kohti puhtaampaa tulevaisuutta - riippumatta siitä onko ostopäätös visuaalisista vai ekologisista syistä - on hyvä askel. Fiini Naturallyn tuotteet on kaikille!

Kuvissa on katajan oksia sen takia, että katajaa on pidetty ammoisista ajoista  alkaen puhdistavana kasvina suomalaisessa kansanuskossa. Äitini puhdisti leivinuunin aina katajaluudalla.

Seuraavaksi esittelen neljä luonnonmukaista kodinhoitotuotetta ja kerron oman kokemukseni niistä. Aluksi lähdetään pyykille.




Pyykkipulveri  350g, 19,90€
100% luonnollinen, biohajoava ja hajusteeton pyykinpesuaine. Puhdistaa pyykin tehokkaasti.
Käyttö: Sekoita ennen käyttöä. Annostele pesukoneeseen 1-2 ruokalusikallista. Alhaisissa lämpötiloissa suositellaan sulattamaan pieneen määrään lämmintä vettä ja käyttämään pesupalloa

Oma kokemus: Pyykkipulveri pesee pyykin puhtaaksi. Aivan yhtä puhtaaksi kuin synteettiset pesuaineet, mutta ei kuormita luontoa.





Sitruunaruoho pyykkietikka  500ml, 14,90 €
Tuotetta käytetään pyykinpesussa huuhteluaineen sijaan. Valmistettu suomalaisella käymismenetelmällä valmistetusta väkiviinaetikasta sekä 100% eteerisistä öljyistä Pohjanmaalla. Pyykkietikka on ekologinen ja biohajoava tuote. Se on pakattu kierrätettävään lasipulloon. Pyykkietikkaa voi käyttää myös tekstiileille, joille tavallinen huuhteluaine ei sovi esimerkiksi fleecevaatteet, urheilutrikoot.

Oma kokemus: Olin alussa huolissani, että pyykkietikka jättäisi vaatteet etikalta tuoksuviksi. Heti pyykin koneesta nostettuani  haistoin hienoisen etikan tuoksun. Kuivununeessa pyykissä ei ollut häivähdystäkään etikan tuoksua vaan pyykki tuoksui yksinkertaisesti raikkaalta.




Siivoussaippua  140 grammaa, 12,90€
Biohajoava ja luonnollinen siivoussaippua kaikkeen kodin puhdistukseeen.
Käyttö: hiero saippuaa suoraan kosteaan rättiin tai vuole  esimerkiksi kuorimaveitsellä muutamal lastu suihkepulloon ja liota lämpimään veteen, ja saat valmiin liuoksen.Liuos säilyy 3-4 viikkoa.

Saippua sopii esimerkiksi kaakeleille, teräkselle, lasille, muoville, WC-kalusteille, lieden ja uunin puhdistukseen ja tiskaamiseen. Erittäin tehokas pinttyneeseen ja vaativaan likaan. Saippuaa ei ole tarkoitettu ihon puhdistamiseen.

Oma kokemus: Käytän saippuaa niin, että hieron sitä kosteaan siivousliinaan. Saippua todellakin puhdistaa hyvin ja vielä pinttyneenkin lian keittiön työtilan takaseinän kaakeleista, joita pesen liian harvakseltaan. Minusta saippua on jopa parempi kuin synteettiset pesuaineet.



 
Kahvisaippua   7,90€
Hellävarainen saippua jossa on jauhettua kahvia. Tuote on erinomainen keittiösaippuana koska kahvi poistaa esimerkiksi kalan tai  sipulin hajun käsistä. Jauhettu kahvi kuorii myös samalla käsiä, joten tällä saippualla puhdistuvat tehokkaasti likaisetkin kädet, mutta käsiä kuivattamatta.

Oma kokemus: Saippua on kauniin rustiikkisen näköinen. Jo siksi on ilo pestä sillä kädet keittiössä. Saippuan kahvi sitoo voimakkaita hajuja itseensä. Minun käsiä kuivattaa kaikki saippuat. Kahvisaippuankin jälkeen käsiin on laitettava käsivoidetta.

Mikä tuote kiinnosti sinua eniten?

2 kommenttia:

  1. Vaikuttava tarina tytöillä.
    Kaikki ovat sellaisia tuotteita, joita minäkin voisin käyttää, mutta kalastavan miehen vaimona, etenkin tuo kahvisaippua kuulostaa hyvältä.
    Hyvää päivän jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Tytöt ovat reippaita.Ajattelinkin, että kahvisaippua olisi sinun juttusi, koska miehesi on oiva kalamies.Hyvää tiistai päivää sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!