tiistai 23. lokakuuta 2018

Mikä on minun elämäni merkitys?



Olen tässä blogissani aikaisemminkin pohtinut elämän tarkoitusta. Joka on suuri sana. Elämän tarkoitusta ja elämän merkitystä voidaan pitää samaa tarkoittavina. Mutta minulla on mielihalu pitää elämän tarkoitusta laajana asiana, johon kuuluu pienempinä kokonaisuuksina erilaisia elämän merkityksiä. 


Kirjoitan tästä siksi, että minulla on tällä hetkellä sisäinen kriisi, identiteettikriisi. Mitä teen loppu elämälläni, jos joudun sairauseläkkeelle? Olenko tähän astikaan elänyt merkityksellistä elämää?

Olen ollut etenkin äiti lapsilleni. Kumppani elämänkumppanille. Ystävä ystävälle. Opettaja. Mutta mitä minä olen ollut itselleni? Mitä olen ollut muillekin kuin läheisille ihmisille? Ehkä - pahimmassa tapauksessa - en mitään. Nyt uin syvissä vesissä.


                  Positiivinen psykologia
Nykyisten menestysoppaiden ryydittämä positiivinen psykologia on suosittua. Siinä tavoitellaan omaa onnellisuutta nikseillä niksien jälkeen. Onnellisuusgurut saarnaavat täydellisestä elämästä. Me, mysef and I. Tuijotellaan omaa napaa. Kuvitellaan, että täydellinen onnellisuus voidaan saavuttaa. Sitten kaikki on yhtä auvoa. Menestytään aineellisesti ja henkisesti.

Mutta jo juureva maalaisjärki sanoo, etteihän ihminen voi olla suurimmasta osasta aikaansa täydellisen onnellinen. Täysi mahdottomuus.


               Merkityksellisyyden psykologia
Onneksi tämä psykologian suuntaus on alkanut tulla suosituksi. Minä ainakin saan siitä apua tämän hetken huonossa elämäntilanteessani. Oman elämän tarkoituksen etsintä ei ole psykologiassa uusi koulukunta. Sen loi aikoinaan psykiatri Viktor Frankl (1905-1997), ja koulukuntaa nimitetään myös logoterapiaksi.


Positiivinen psykologia on hyvin yksilökeskeistä, individualistista. Merkityksellisyyden psykologia siirtää katseen muihin ihmisiin. Suomalainen filosofi Frank Martela on tiivistänyt elämän tarkoituksen: "Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille."

Viktor Frankl korosti, ettei elämän tarkoitus löydy loputtoman itsetutkiskelun, egotripin, kautta vaan itsen ulkopuolelta: Muita palvelemalla. Näin ihminen voi tuntea hyvinvointia.


Ihminen on vastuullinen elämän edessä. Vastuullinen itseään, muita ja koko maailmaa kohtaan. Vastuun ottaminen elämästään  johtaa parhaimmassa tapauksessa itsensänäköiseen elämään, muita unohtamatta. Ei positiivisuusklooneihin.

Mutta Frankl korosti sitä, että elämä alkaa jossakin vaiheessa - ehkäpä elämän taitekohdissa - esittää ihmiselle kysymyksiä: Mitä sinä teet elämälläsi? Onko sinun olemisella ja tekemisellä merkitys? Minä elän juuri nyt tuota taitekohtaa. Se on hyödyllistä. Mutta myös raskasta.


Franklin mukaan merkityksellisyys syntyy kolmella tasolla elämässä.

1)Omaa tarkoitustaan toteuttamalla ja antamalla maailmalle jotakin itsestään.

2)Elämyksiä toteuttamalla ja tuntemalla yhteyttä johonkin itsensä ulkopuoliseen.

3)Elämän rajallisuuden ja siihen usein liittyvän kärsimyksen hyväksymiseen.

Merkityksellisyyden psykologiassa onnellisuus syntyy tai jää syntymättä merkityksellisen ja hyvän elämän sivutuotteena. Onnellisuutta ei tavoitella vain sen itsensä tähden.


Psykologiset perustarpeet olisi hyvä pystyä toteuttamaan. Näitä ovat:
  • Itsenäisyys. Sitä saa parannettua, kun oppii tuntemaan itsensä, arvonsa ja mielenkiinnon kohteet. Ja sitten vielä uskaltaa toteuttaa niitä!
  • Yhteisöllisyys on välittämistä läheisistä ja muistakin ihmisistä.
  • Kompetenssi on sellaisten asioiden tekemistä, jotka tuntee mielenkiintoisiksi ja haastaviksi.
  • Hyväntahtoisuus on toimintaa toisten hyväksi.
Taisi tulla liian pitkä postaus. Mutta kun nämä asiat nyt pyörii mielessäni. Luen tällä hetkellä loistavaa vasta suomennettua  Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima kirjaa. Tulen kirjoittamaan tästä mielenkiintoisesta kirjasta myöhemmin tässä blogissa.

Mitä mieltä olet merkityksellisyyden psykologiasta?





Lähteet: Netin artikkeli Elämän suurten kysymysten äärellä - mistä syntyy merkityksellinen elämä?, Hanna Partanen, Jaakko Sahimaa; kuvat omat






4 kommenttia:

  1. Ihailen tapaa, jolla laitat persoonasi likoon, kuten tässä alussa. Se tuo samaistumispitaa ja sen kautta teoreettinen osuus on helpompi ymmärtää.
    Uskon sinun keksivän juuri sinulle oikeat ratkaisut <3
    Merkityksellisyyden psykologiaa ei ole kuulunut opinto-ohjelmaan omien opintojen aikana.
    Kaikki, mitä sinä tässä siitä kirjoitat on järkeen käyvää.
    Oman elämän merkitystä olen pohtinut kriisien yhteydessä.
    Yteisöllisyys, itsenäisyys ja oma osaaminen yhdistettynä hyväntahtoisuuteen ovat polku hyvään oloon.
    Ihanaa tätäpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Tämän päivän postaus oli minulle jotenkin vaikea kirjoittaa. Yleensä olen nopea kirjoittamaan, mutta tämän kirjoitin hitaasti.Sinulla on hyvät elämäneväät: Itsenäisyys, yhteisöllisyys ja oma osaaminen yhdistettynä hyväntahtoisuuteen. Merkityksellisyyden psykologia tekee nyn oikeasti paluutaan. Sitä on käytetty etenkin terapiatyössä 1970-luvulta lähtien. Leppoisaa tiistai iltaa sinulle.

      Poista
  2. Elät sanojesi mukaan elämän taitekohtaa ja psykologiaa opiskelleena,elämän tarkoitusta pohtivana löydät kyllä elämällesi sellaisen tien joka on sinua varten. Merkityksellisyys syntyy näillä Franklin mainitsemalla kolmella tasolla joista olen samaa mieltä. Itse olin elämän taitekohdassa 40 vuotiaana, mietin mitä haluan elämälläni tehdä, kuka minä olen, miksi olen syntynyt tälle maapallolle,mikä on minun tehtäväni ja elänkö jonkun toisen elämää ehkä? Paljon kysymyksiä mihin etsin vastauksia. Lähdin kulkemaan siitä sitten täysin omaa polkuani perheeni tuki mukana. Oman polun kulkeminen ei ollut yhtä auringon paistetta,tuli sairaus opettamaan mistä olen jälkikäteen kiitollinen ja muitakin opetusjuttuja on annettu tasaista tahtia. Nyt elän omaa elämääni, en kenenkään muun. Nyt tuntuu että nämä psykologiset perustarpeet alkaa olla suurinpiirtein kondiksessa. En missään tapauksessa ole vielä valmis, elämällä on varmasti vielä paljon annettavaa ja otettavaa, sieluni oppii koko ajan. Nyt tiedostan myös sen että minun iässäni täytyy opetella luopumaan asioista, materiasta ei niin ole väliksi mutta rakkaista ihmisistä luopuminen on rankempaa. Kuolemakin on joskus kohdattava mutta sehän onkin vaan portti uuteen elämään, näin uskon. Uskon että elämän ei ole tarkoituskaan olla yhtä positiivisuutta, tuntuu että siitä on tullut vähän niin kuin muotijuttu. Tänään taaskin pohdintaa aiheuttava aihe sinulla, mielenkiintoista. Hyvää päivän jatkoa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Hienosti ajateltu: "Nyt elän omaa elämääni, en kenenkään muun." Minulla ei ollut 40 vuodenkriisiä. Mutta nyt minulla taitaa olla aika rankka 50 vuoden kriisi.Olit rohkea, kun lähdit seuraamaan aivan omia polkuja. Minäkin olen yleensä kulkenut omaa tietä, minun näköistä. Sinulla onnekkaalla on psykologiset perusteet jo kasassa. Ikäkin tuo varmuutta. Kuolema on kauhea, hirveä asia, mutta ajatus omasta kuolemasta on vain työstettävä. Sitähän sanotaan: Jos ei uskalla elää, ei uskalla kuollakaan. Hyvää tiistai iltaa sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!