Olen tässä blogissani aikaisemminkin pohtinut elämän tarkoitusta. Joka on suuri sana. Elämän tarkoitusta ja elämän merkitystä voidaan pitää samaa tarkoittavina. Mutta minulla on mielihalu pitää elämän tarkoitusta laajana asiana, johon kuuluu pienempinä kokonaisuuksina erilaisia elämän merkityksiä.
Kirjoitan tästä siksi, että minulla on tällä hetkellä sisäinen kriisi, identiteettikriisi. Mitä teen loppu elämälläni, jos joudun sairauseläkkeelle? Olenko tähän astikaan elänyt merkityksellistä elämää?
Olen ollut etenkin äiti lapsilleni. Kumppani elämänkumppanille. Ystävä ystävälle. Opettaja. Mutta mitä minä olen ollut itselleni? Mitä olen ollut muillekin kuin läheisille ihmisille? Ehkä - pahimmassa tapauksessa - en mitään. Nyt uin syvissä vesissä.
Positiivinen psykologia
Nykyisten menestysoppaiden ryydittämä positiivinen psykologia on suosittua. Siinä tavoitellaan omaa onnellisuutta nikseillä niksien jälkeen. Onnellisuusgurut saarnaavat täydellisestä elämästä. Me, mysef and I. Tuijotellaan omaa napaa. Kuvitellaan, että täydellinen onnellisuus voidaan saavuttaa. Sitten kaikki on yhtä auvoa. Menestytään aineellisesti ja henkisesti.
Mutta jo juureva maalaisjärki sanoo, etteihän ihminen voi olla suurimmasta osasta aikaansa täydellisen onnellinen. Täysi mahdottomuus.
Merkityksellisyyden psykologia
Onneksi tämä psykologian suuntaus on alkanut tulla suosituksi. Minä ainakin saan siitä apua tämän hetken huonossa elämäntilanteessani. Oman elämän tarkoituksen etsintä ei ole psykologiassa uusi koulukunta. Sen loi aikoinaan psykiatri Viktor Frankl (1905-1997), ja koulukuntaa nimitetään myös logoterapiaksi.
Positiivinen psykologia on hyvin yksilökeskeistä, individualistista. Merkityksellisyyden psykologia siirtää katseen muihin ihmisiin. Suomalainen filosofi Frank Martela on tiivistänyt elämän tarkoituksen: "Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille."
Viktor Frankl korosti, ettei elämän tarkoitus löydy loputtoman itsetutkiskelun, egotripin, kautta vaan itsen ulkopuolelta: Muita palvelemalla. Näin ihminen voi tuntea hyvinvointia.
Ihminen on vastuullinen elämän edessä. Vastuullinen itseään, muita ja koko maailmaa kohtaan. Vastuun ottaminen elämästään johtaa parhaimmassa tapauksessa itsensänäköiseen elämään, muita unohtamatta. Ei positiivisuusklooneihin.
Mutta Frankl korosti sitä, että elämä alkaa jossakin vaiheessa - ehkäpä elämän taitekohdissa - esittää ihmiselle kysymyksiä: Mitä sinä teet elämälläsi? Onko sinun olemisella ja tekemisellä merkitys? Minä elän juuri nyt tuota taitekohtaa. Se on hyödyllistä. Mutta myös raskasta.
Franklin mukaan merkityksellisyys syntyy kolmella tasolla elämässä.
1)Omaa tarkoitustaan toteuttamalla ja antamalla maailmalle jotakin itsestään.
2)Elämyksiä toteuttamalla ja tuntemalla yhteyttä johonkin itsensä ulkopuoliseen.
3)Elämän rajallisuuden ja siihen usein liittyvän kärsimyksen hyväksymiseen.
Merkityksellisyyden psykologiassa onnellisuus syntyy tai jää syntymättä merkityksellisen ja hyvän elämän sivutuotteena. Onnellisuutta ei tavoitella vain sen itsensä tähden.
Psykologiset perustarpeet olisi hyvä pystyä toteuttamaan. Näitä ovat:
- Itsenäisyys. Sitä saa parannettua, kun oppii tuntemaan itsensä, arvonsa ja mielenkiinnon kohteet. Ja sitten vielä uskaltaa toteuttaa niitä!
- Yhteisöllisyys on välittämistä läheisistä ja muistakin ihmisistä.
- Kompetenssi on sellaisten asioiden tekemistä, jotka tuntee mielenkiintoisiksi ja haastaviksi.
- Hyväntahtoisuus on toimintaa toisten hyväksi.
Taisi tulla liian pitkä postaus. Mutta kun nämä asiat nyt pyörii mielessäni. Luen tällä hetkellä loistavaa vasta suomennettua Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima kirjaa. Tulen kirjoittamaan tästä mielenkiintoisesta kirjasta myöhemmin tässä blogissa.
Mitä mieltä olet merkityksellisyyden psykologiasta?
Lähteet: Netin artikkeli Elämän suurten kysymysten äärellä - mistä syntyy merkityksellinen elämä?, Hanna Partanen, Jaakko Sahimaa; kuvat omat
