keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Loma on lomaa varten



Minä tykkään puuhastella lomalla. Parin viikon ajan maalattiin sisäseiniä tyttären kanssa. Olen puuhastellut - lähinnä rikkaruohoja kitkien - kasvimaalla ja puutarhassa. Hakannut halkoja ja kuljettanut niitä liiteriin. Luovuin kesän ajaksi kuntosaliharrastuksestani. Saa tosin nähdä miten kauan pystyn olemaan sieltä pois. Olen lukenut. Lukenut. Lukenut. Raapustanut tätä blogia aamuisin. Nautin luonnossa liikkumisesta ja kasvien kasvun seuraamisesta. Välillä pakkaan reppuun eväät, kun taivallan tavallista pitemmän matkan.


Loman tärkein asia on palautuminen. Monesti kestää ainakin viikon unohtaa päässä surraavat työasiat. Ja viimeinen lomaviikko saattaa mennä töiden stressaamisessa ja murehtimisessa.

Jos ihminen ei arjessaan ehdi palautua töiden ja muiden velvollisuuksien takia, lomalla voi tehdä hyvää vain toimeton löhöily. Loma voi olla onnistunut ja hyvä, vaikka ei reissaisikaan ja kiertelesi.Sen takia että on loma.


Monet asiantuntijat suosittelevat heti loman alettua ympäristön vaihdosta. Vieraassa ympäristössä mieli pääsee helpommin irti työ- ja arkiasioista.

Ennen lomaa kannattaisi jo töissä hiljentää tahtiaan. Mikäli se on mahdollista. Jos ei ole, voi vaikka kirjoittaa itselleen listan, mitä pitää tehdä ennen lomaa. On kiva yliviivata siitä jo tehdyt hommat. Myös ennen paluuta töihin voi tehdä listan, mitä pitää tehdä aluksi töissä. Kun ne asiat on kirjoitettu paperille, työt ei ennalta rasita niin paljon loppulomalla.


Moni lataa lomaan paljon odotuksia ja saattaa sitten pettyä. Kun loma on ohi melkein huomaamatta.

Mitä kannattaisi tehdä, jos lomailuun keskittyminen tuntuu vaikealta? Mielelle ja keholle tulisi sallia pysähdys. Ihmisen kannattaisi hyväksyä, ettei loma heti tunnukkaan siltä mitä odotti.

Lomailla kannattaisi ainakin 2-4 viikkoa. Kahden viikon loma ei aina riitä. Jos ajatuksia on vaikea irrottaa työstä. Ensimmäinen viikko menee toipumiseen. Ja toisella viikolla saattaa työasiat työntyä mieleen.


Töihin palaaminen voi tuntua raskaalta. Lomasta voi saada kuitenkin pysyvää helpotusta arkeen. Ne asiat, jotka lisäsivät hyvinvointia lomalla, voi yrittää tuoda myös arkeen.

Yksittäisiä lomia tähdellisempää on se. Että tavallisessa arjessa on mahdollista myös palautua.

Mitä sinä teet mieluiten lomallasi?





Lähteet: Helsingin Sanomat 17.6.2018, kuvat omat


6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia.
    Tuo, että lomaan kohdistuu liian suuria odotuksia näkyy ehkä siinäkin, että lomien jälkeen vastaanotetaan kaikki eniten avioerohakemuksia.
    Kotona teen ja nautin samoista asioista kuin sinäkin. Paitsi yhtään maalausurakkaa emme aloittaneet tälle kesälle, kun oli keväällä terassien käsittelyä. Niitä kyllä olisi, etenkin 1970-luvun isossa talossa ja koko pihapiirissä.
    Kaunista keskiviikkoa teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Minäkin luin jostakin, että eniten avioerohakemuksia tulee alkusyksystä. Lomalla kun on viimeinkin aikaa kunnolla keskittyä suhteeseen. Eikä loma sitten vastaakkaan romanttisia odotuksia.Surku. Hyvä, että ette ole aloittaneet maalausurakkaa, koska se on loputon prosessi. Aina näkyy lisää, mitä pitäisi maalata. Minun pitää nyt jostakin aivojen uumenista käynnistää STOP-nappula. Että malttaisin lopettaa tämän ihme häsläämisen. Ihanaa päivää sinulle siellä etelän lämmössä ja käytännön kielikoulussa!

      Poista
  2. Moi Marja hyvää huomenta! Ihanaa että ehdit kirjoittaa blogia vaikka lomailet. Kesä on niin suloista aikaa Suomessa että siitä on hyvä nauttia. Vasta syksyllä johonkin etelään käymään jos sinne tahtoo. Itse saan nyt puuhastella näytelmän parissa kun itse pitää huolehtia vaatteet ja lavastuksetkin kun on pieni teatteri. Siellä vaan on noita jyrääviä naisia enkä tiedä miten niiden kanssa pärjään. Tarkoittavat hyvää mutta ovat turhan jyrkkiä...asiaan.. kaunista kesäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Merja, kommentistasi. Lomallahan on juuri aikaa elellä blogikuplassa. Tietty kodinhengettären työt on tehtävä, lenkillä raikkaassa aamuilmassa ja lukea. Lukea! Se taitaa olla minun tärkein intohimoni tällä hetkellä. Ymmärrän, että vaikka teatteri olisi pieni, se koskettaa syvälti kaikkia näyttelijöitä. Pidä puolesi jyrääviä naisia kohtaan, vaikka he tarkoittaisivat hyvää. Sinulla on sinunnäköinen käsitys näytelmästä, puvuista, lavastuksesta. Mukavaa - viimeinkin aurinkoista - päivää sinulle!

      Poista
  3. Jaa-a, minä olen ollut "lomalla" niin kauan, että odotan vain että pääsen taas töihin. Mutta nyt olenkin oikeastaan ihan oikealla lomalla, koska tätä vapautta ei kestä enää kuin tämä kuukausi.
    Allekirjoitan tuon ympäristön vaihdoksen tarpeen, eikä tarvitse välttämättä toiselle puolelle maapalloa lentää. Minulle riittää enimmäkseen se, että käyn naapurikunnan puolella kahvilla :)
    Ihania kuvia sinulla, kesätunnelmaa parhaimmillaan, ja niin ovat kotipuuhasikin kesäisiä. Kateeksi käy. Varsinkin se halon hakkaaminen. Siinä voi purkaa liiat energiat.

    VastaaPoista
  4. Luonnossa ja mökillä kyllä pää hiljenee parhaiten, kotona tuntuu, että aina joku kohta repsottaa, että puuhailla täytyy.

    Ihanaa loman jatkoa Marja <3

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!