keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Yritän siirtyä vähitellen luonnonkosmetiikkaan



Sain tilaisuuden tutustua luonnonkosmetiikkaan yhteistyössä Jolien kanssa. Jolie on Suomen suurin luonnonkosmetiikkayritys, hyvinvoinnin ja kauneuden edelläkävijä. Se tunnetaan erityisen hyvästä ja tinkimättömästä ekosertifioidusta luksuskosmetiikasta. Kuitenkin Jolien tuotteet ovat yleensä halvempia kuin synteettiset niin sanotut merkkituotteet. Sain testattavaksi Jolien kuukausiboxin. Olin aivan täpinöissäni. Uudet asiat elämässä on piristäviä ja mielenkiintoisia.


Yritän nykyisin siirtyä vähitellen kokonaan luonnonkosmetiikkaan. Haluan elää mahdollisimman ekologisesti. Mutta en ole siinä täydellinen. Kuten en missään. Olen todella iloinen siitä, että ekologisuus on nousemassa pitkäaikaiseksi trendiksi. Ekologisuuden tavoittelulla ajattelen myös lapsenlapsenlapsia. Hyvän ympäristön mahdollistamista tuleville sukupolville.



Haluan, että hiilijalanjälkeni ei ole suuri. Olen ollut 35 vuotta kasvissyöjä. Lajittelen kaikki jätteet, muovinkin. Suosin luomua. En käytä eineksiä ja pitkälle prosessoitua ruokaa. Laitan ruoan alusta loppuun itse. En syö yleensä ravintoloissa. Viljelen kasvimaata luonnonmukaisesti.

Jos ostan kaupasta vaatteita, haluan että ne on kestäviä ja Euroopassa tehtyjä. Ei halvalla työvoimalla kehitysmaissa. Joissa synteettiset jätteet voidaan ilman lakia ohjata mihin tahansa, esimerkiksi vesistöihin. Ostan vaatteita melko paljon myös kirppareilta. Niinpä, yritän nyt välttää synteettistä kosmetiikkaa ja siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Synteettinen kosmetiikka saastuttaa liikaa luontoa.

Nyt Jolie kuukausiboxin sisältöön.



Acorelle Eau Fraichen kevyttuoksu Absolu Tiare
Tuoksu on mieltä tasapainottava. Se sisältää rentoutumista edistäviä appelsiinin ja ylang ylangin eteerisiä öljyjä, kukkaisvesiä ja vehnäalkoholia. Toksu on hedelmäinen ja kevyt.

Esituoksu: appelsiini, mandariini.
Sydäntuoksu: ylang ylang, jasmiini, tiare
Pohjatuoksu: vanilja



Uoga Uoga Lip&Cheek Colour
on voidemainen huuli- ja poskipuna. Se sisältää kasviöljyjä ja puhtaita, luonnollisia mineraalipigmenttejä. Persikkainen sävy oli minulle täysin uutta, koska olen tottunut käyttämään voimakkaita punaisia tai korallin sävyisiä huulipunia. Tämä väri vaatii totuttelemista.



Couleur Caramel Essence de Provence Cream Eyeshadow
on ruskean pronssinen luomi- ja rajausvoide. Sopivan vaalea myös minun ikäiselleni silmien rajaukseen, koska mielestäni täysin mustat ja selvät rajaukset alaluomissa vanhentavat keski-ikäistä.



Absolution La Creme de Sante-tasapainottava kasvovoide
on Jolien viime vuoden suosituimpia tuotteita. Tämä "terveysvoide" on koostumukseltaan kevyt ja sisältää 20 ainesosaa. Voide palauttaa ja säilyttää ihon tasapainon. Oiva voide keski-ikäisellekin.



Madara Smart Antioxidants Anti-Fatigue Eye Cream
on täyteläinen silmänympärysvoide. En ole aikaisemmin käyttänyt silmänympärysvoidetta, joten voisin nyt - vihdoin ja viimein - ottaa sen käyttöön. Tämä voide kirkastaa, kosteuttaa ja kiinteyttää silmänympärysihoa. Myös hoitaa tummia silmänalusia, turvotusta ja väsymyksen merkkejä. Luonnolliset antioksidantit hidastavat ihon ikääntymistä.




Boxin mukana tuli myös ihana päiväkirja-kirje.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!