tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kaulan ja dekolteen ihon hoitaminen



Minun on pieneksi häpeäksi kerrottava, että aloin hoitaa kasvojen ihoa vasta kolmekymppisenä. Silloinkin hieman epäsäännöllisesti. Sitä ennen en käyttänyt minkäänlaista ihonhoitokosmetiikkaa. Kaulaa aloin muistaa hoitaa vasta nelikymppisenä. Dekolteen hoidon aloitan nyt. Olen ollut melkoinen houkka ihonhoidon suhteen. Siispä olin iloinen, kun löysin ohjeita kaulan ja dekolteen hoitoon.


1)Loivenna ryppyjä. Kaulan ohuella iholla velttous ja rypyt näkyvät herkemmin kuin kasvoissa. Tee pikakosteuttavia naamioita useamman kerran viikossa. Jotkut naamiot voi vaikuttaa yön yli. Kokeile ryppyjä silottavaa hoitokuuria perushoidon lisäksi.

Vältä korkeaa tyynyä. Se vääntää kaulan pystyyn, ja ihoon tulee herkemmin poikittaisjuonteita.

2)Puhdista ja kosteuta. Kun puhdistaa kasvoja samalla pitäisi puhdistaa kaulan ja dekolteen iho aamuin ja illoin.

Älä käsittele ihoa kovakouraisesti tai venytä sitä vaan levitä hoitotuotteet hellästi. Ja nauti näin ihonhoidosta.


3)Karkota löysyys. Kun iho ohenee sen alainen rasvakerros myös pienenee. Esimerkiksi kaulan iho voi näyttää ikään kuin liian suurelta ja pinta nyppyiseltä kuin kananliha. Aloita nyt viimeistään kaulan ja dekolteen hoito. Vaikka löysä iho ei katoaisikaan. Sen pinta näyttää hoidon ansiosta kiinteämmältä ja tasaisemmalta.

4)Kaksoisleuka. Kaksoisleuka on yleensä rakenteellinen ominaisuus. Mutta myös huono ryhti ja nopea lihominen voi vaikuttaa. Kokeile hoitotuotteita, jotka lupaavat kiinteytystä. Alaspäin suuntautuva katse ja kumara asento saa kaksoisleuan näyttämään isommalta.


5)Roikkuva leukalinja. Leukaperät saattavat alkaa pussittaa. Nyt kannattaisi ottaa kohottavat ja kiinteyttävät hoitoaineet päivittäiseen käyttöön. Levitä puhdistetulle iholle seerumia ja hoitovoidetta.

Hymyile paljon. Murjottavan suun pussit näkyvät selkeämmin kuin hymysuun. Vältä leuan ihon räpläilyä ja venyttelyä miettiessäsi jotakin. Vältä myös leukaan nojailua.

Hoidatko sinä kaulan ja dekolteen ihoa?



Lähteet: HyväTerveys 7/2018, kuvat Pixabay

4 kommenttia:

  1. Voi Marja, hyvä muistutus.
    Jos voisi vääntää ajan ratasta taaksepäin, toimisin toisin kuin olen toiminut.
    Minulla on kalkkunankaula ryppyineen ja isoine kupuineen ja kasvot kuin rusina. Ennen en tehnyt mitään muuta, kuin pesin kasvoni vedellä. Nykyisin laitan sentään aurinkovoidella ja käytän puhdistusmaitoa.
    Pitäisi opetella kohtelemaan itseään paremmin, mutta aika menee kaikkeen muuhun mielenkiintoiseen.
    Ihanaa tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Minun mielestäni näytät nuoremmalta kuin olet valokuvissa. Ja vielä ihanat poskipäät! Ja ei sinun kasvosi ole tosiaankaan kuin rusina. Kauniit vähän vanhemman naisen kasvot. Ihmisen vanheneminen johtuu 80 prosenttia geeneistä. Ja uskon sen tulevan enemmän sisältä päin kuin ihonhoitotuotteista. Teillähän on Erkin kanssa todella terveellinen ruokavalio. Minäkin olen aika kosmetiikkalaiska, koska elämässä on todellakin monia paaaaljon mielenkiintoisia asioita. Mukavaa keskiviikko päivää sinulle!

      Poista
  2. Hyviä ohjeita olet antanut ja kyllä nämä ovat tiedossa olleet. Itselläni on aika yksinkertaiset temput mutta täytyy myöntää että tuo kaula ja dekolteen alue tuppaa jäämään vähemmälle. Iho pysyy kyllä kauniimpana jos omaa terveelliset elämäntavat, hyvä terveellinen ravinto, tupakoimattomuus esimerkiksi ja auringon vältteleminen.Teini-iästä saakka olen putsannut kasvoni puhdistusmaidolla, koskaan en saippualla ja aina meikit pois yöksi. Iholleni laitan vaan luontaiskosmetiikkaa ja yöksi en mitään rasvoja. Kyllähän tässä iässä iho on jo menettänyt kimmoisuuttaan ( 60+) mutta aikansa kutakin, suupielet vaan ylöspäin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentsistasi. Jopa 80 prosenttia vanhenemisesta - myös ihon - määräävät geenit. Sille 20 prosentille voi tehdä kuten sanoit. Minun mielestäkin ihon kunto tulee sisältä käsin: terveellinen - mieluiten kasvis - ruokavalio, elämäntavat, tupakka, liika auringossa grilaaminen. Hienoa että olet osannut jo nuorena huolehtia ihosta. Minut määräsi jo edesmennyt siskoni huolehtimaan ihostani, kun olin kolmekymppinen. Tuskin olisin muuten alkanut. Minäkin olen siirtymässä nyt luonnonkosmetiikkaan noin kolmen kuukauden aikana. Se on erittäin ekologista. Synteettiset meikit ja ihonhoitoaineet voivat vaikuttaa jopa ihmisen hormonitoimintaan. Puhumattakaan luonnosta johon tavalla tai toisella synteettiset myrkyt päätyvät.Niin. Naisen elämä on vähän aikansa kutakin. Se on oivallista hyväksyä. Leppoisaa keskiviikko päivää sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!