keskiviikko 22. marraskuuta 2023

Korvan kaivaminen voi altistaa korvakäytävän tulehdukselle

 


Korvan kaivaminen altistaa korvakäytävän tulehdukselle. Jos korvakäytävään tulee pienikin ihorikko sitä kaivaessa, lopputuloksena on usein bakteerien aiheuttama tulehdus. Korvaa ei siis kannattaisi kaivaa pumpulipuikolla, sormella tai millään muullakaan, joka altistaa korvakäytävän tulehdukselle sanoo korva-,nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Mari Hero.


Nyrkkisäännöksi sopii, että korvalääkäriin kannattaa hakeutua, jos korvassa on kipua, se vuotaa tai korvaan on päätynyt jotakin ylimääräistä.


Ihmiset eivät aina kaiva korviaan kutinan vuoksi vaan siksi, että korvat halutaan puhdistaa. Monesti käy niin, että esimerkiksi vaikku siirtyy vain kauemmaksi korvakäytävässä tai huonommassa tapauksessa tärykalvo rikkoutuu.


Jos korvaan kertyy häiritsevästi vaikkua, kotikonstina korvaa voi putsata apteekista ilman reseptiä saatavalla korvaöljyllä, joka huuhtoo vaikun pois.


Öljyä myydään tippoina tai suihkeina. Jos korvat kutisevat, voi korvalehdelle ja korvakäytävän ulkosuulle  levittää perusvoidetta, mikä helpottaa yleensä tehokkaasti  oloa.


Tulehdukselle altistavat myös yleensä  jotkin sairaudet, esimerkiksi diabetes, psoriaasi, atopia ja allergiat.


Korvakäytävän tulehdus oireilee pahempana kipuna kuin esimerkiksi korvatulehdus. Kipu voi kehittyä tunneissa tai muutamassa päivässä. Aluksi korva voi tuntua siltä kuin se olisi lukossa, kostea tai kutiseva.Korvakäytävä turpoaa, joskus turvotusta voi olla myös korvalehdessä.


Jotta korva paranee, on tärkeää, että lääkäri puhdistaa korvakäytävän huolellisesti. Toisinaan tukossa oleva korvakäytävä täytyy huuhdella puhtaaksi muun muassa keittosuolalla.


Lääkkeeksi määrätään tavallisesti tippoja, joiden avulla kipu hellittää parin päivän aikana. Tipat voivat sisältää joko antibioottia tai kortisonia. Korva täytyy suojata suihkussa esimerkiksi kitillä niin kauan kuin oireet kestävät.



Lähteet: Helsingin Sanomat 19.10.2023, kuvat Pixabay



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!