Elämää maalla 10.

 

Vaikka tämä on juttusarja elämästä maalla, en voi olla kirjoittamatta muustakin elämästä ja surutyöstäni, josta postasin kolmen vuoden ajan. 21-vuotias terve tyttäreni kuoli yllättäen nukkuessaan. Syytä kuolemalle ei löydetty.

Olin maanantaina sururyhmässä, jota ei ollut kahteen vuoteen. Pelkäsin, että repisin jo osin umpeutuneet surun haavat taas auki vuorollani  omasta surusta puhuessani. Ja sitä taas muutenkin intensiivisesti ajattelemalla. Niin ehkä kävi,  sillä tiistaina ja keskiviikkona  olin hyvin ahdistunut ja sain jopa paniikkikohtauksen monen kuukauden jälkeen. Edes lääkekään ei estänyt sitä. Ehkä minun pitää jättää ryhmä, jossa kaikki muut olivat jo melko iäkkäitä leskiä, joiden miehet olivat kuolleet kuluvana vuotena.

Reilu viikko sitten meillä oli viimeisen kerran ulkosauna. Se oli haikeaa, koska nyt sähkösaunassa ei tuoksu palava puu. Olen saunaihminen. Voisin saunoa joka ilta. Otan kovat löylyt, ja mies luikkii tietyssä vaiheessa jäähdyttelemään. Ja kun minä tulen jäähdyttelemään, mies menee saunaan ja viskoo löylyä omaan tahtiinsa.

Minä olen vilukissa ja siksi olen lämmittänyt makuuhuoneen pönttöuunia joka päivä lokakuusta asti. Muu talo lämpiää toisella pönttöuunilla, pellettitakalla ja ilmalämpöpumpulla.

Ensimmäisiä kertoja uunia lämmittäessäni oli tunnelmallista. Kuunnella puiden räsähtelyä ja katsoa liekkejä. Enää ei ole. Olen jo ryytynyt uunin lämmittämiseen, koska tänä vuonna polttopuut ovat kosteita, ja sytyttäminen vie aikaa. Täytyy  yrittää jopa viisi kertaa  sytyttää sitä - mutta onneksi tuoksu osittain korvaa tämän huonosti syttymisen. 

Miehen käsitys terassin tarkoituksesta. Autoja riittää. Renkaita riittää. Niitä on pitkin pihoja. Halot ovat ihan ok, eipä minun tarvitse niitä liiteristä rahdata vähään aikaan. Ryysyrantako?

Täällä oli eilen kova lumituisku. Aamulla sai kaivaa autoa esiin. Minä pidän lumesta. Se jotenkin rauhoittaa ja on kaunista. Kuvittelen, että routa ja lumi suojaavat kasveja. Ne saa kesän ja syksyn jälkeen levähtää.

Uskoisin, että tämä reilu lumi jää maahan ainakin täällä Etelä-Savossa. On kunnon talvi! Eilen tein ensimmäistä kertaa lumitöitä. Niistä pidän koko talven. Saa kuntoilua ja näkee heti kättensä työn tuloksen.

Yritin vaihtaa keittiön toisen ikkunan verhot. En todellakaan jouluverhoihin. Sellaisia meillä ei ole, enkä ole erityisen joulutunnelmoija. Verhot olivat tosi likaiset ja täynnä kärpäsen kakkaa. Kas, kun en ole tätä aiemmin huomannut, ilmalämpöpumppu oli sekin kärpäsen tekeleissä. Olenko minä niin  hajamielinen, boheemi tai hulttio, etten huomaa sotkuja? Panin verhot koneeseen ja ne kuivuivat melkein kokonaan jo linkouksen aikana. Maalla kärpäsiä riittää etenkin, jos naapurissa on maatalo.

Sitten uudet - jostakin syystä unohtuneet - verhot ripustettiin miehen kanssa yhteistyössä, koska en kunnolla ylettynyt verhoklipsuihin. Ne ovat Vallilan suurikuvioiset sini-valko-vihreät verhot. Sitten, kun söin ikkuna ja verhot edessäni, tulin siihen tulokseen, etteivät verhot sovi huoneen kokonaisuuteen.

On jo tarpeeksi värikkyyttä. Verhot lisäisivät levottomuutta ja olisivat liian modernit meidän kirpputorimaiseen tyyliin. Mies pyöritteli päätään, kun käskin ottamaan verhot pois ja laittamaan vanhat verhot takaisin. Ne ovat valkeat ja tasapainottavat kotimme värikkyyttä. Heh, sanon minä, jolla ei ole juuri sisustussilmää.

Sain heivattua itseni kampaamoon menneellä viikolla. Se kun tahtoo aina unohtua. Nykyinen kampaaja jaksaa aina päivitellä, kun en tule aikaisemmin. Siitä on varmaankin noin reilu vuosi, kun päätin hankkia itselleni luottokampaajan: kävin melkein kaikki tämän kylän kampaamot läpi ja miellyin tähän nykyiseen. Hänellä on silmää ja asennetta.

Nyt falafel-pyöryköitä kokkaamaan!

Hyvää viikonloppua kaikille!