Elämää maalla 7.

 

Tänään ajattelin esitellä tätä töllin alakertaa. Yläkerrassa on miehen työhuone, eikä hän halua, että sitä kuvataan. Karmea siivo. Veran huonetta en halua, enkä pysty kuvaamaan. Vera ei olisi tällaista hyväksynyt.

Lähdetään liikkeelle keittiöstä, joka on kaksi kertaa niin suuri kuin olohuone. Tupakeittiöiksi näitä kai kutsutaan. Iso sata vuotta vanha keittiön pöytä on ollut meillä vähän vajaa 30 vuotta. Pidän sen rouheisuudesta ja patinasta. Siinä on tilaa  kymmenelle ihmiselle.

Tuoleista osa on maalissa. Muistona siitä, kun Veran kanssa maalattiin koko keittiö. Huolettomina, kärsimättöminä.

Tämä kuva-asetelma on keittiön pöydän päässä. Kuvassa näkyy outo rihma, jota uusi posliinikukka on kasvattanut. Olen pohtinut, tuleeko siihen lehdet joskus.

Kukkia keittiössä. En osaa vielä käsitellä kuvia tällä koneella, joten tämä toinen kuva on liian tumma. Se on päädyn tapetin kanssa kasviaiheinen, ja suunnittelen toisen puolen seinää maalaamista. Kivasti sain vinkkiä lukijalta ja ystäviltä. 

Tapetissa on hallitsevin väri vihreä ja vaaleanpunainen. Kun maalaan toisen seinän, haluaisin, että väri toistuisi myös tapetissa. Vaaleanpunainen seinä olisi liikaa. Nyt olen kallistumassa vaalean vihreään, vaikka persikan väri houkuttelee myös.

Eteisessä on maalaamisen "hermokeskus". Verhot ovat 1970-lukua, aidot. Pöytä on kaiken roinan alapuolella myös 1970-lukua.

Eteisessä on myös ylhäällä laudoilla vintagea.

 

Sitten vähän makuuhuonetta, jossa minä kirjoitan. Kuvasta lienee helppo arvata, mikä on minun lempivärini. Huoneessa kaikki on vähän heikun keikun. Yhden hyllykön ovat vallanneet miehen paperit ja vinyylilevyt, eikä minun pöytäkään ole siisteistä siistein. Laatikko sängyn päädyssä on ollut siinä neljä vuotta, josko mies kokoaisi tason kylppäriin. No, matto on sentään aito itämainen perintömatto. Muuta arvokasta ei ole kodissamme. Se on nimenomaan koti, rakas ja tärkeä paikka.

Ikkunassa on minulle mieluisat viininpunaiset ja tummansiniset verhot. Värit sopivat toisilleen.

Siistin pöytää ennen kuvaamista, samoin keittiön pöytiä. Siinä mielessä tämä postaus ei ole aivan autenttinen. Tavaraa on puolin ja toisin. Joku ammattisisustaja tai sisustusta harrastava saa kodistamme varmasti inhonväreitä. Mutta me emme pidä pohjoismaisesta vaaleasta sisustuksesta.  Me pidämme miehen kanssa väreistä, ja se saa näkyä kodissa. Samoin se, että olemme kumpikin boheemeja. Minä siivoan aika huonosti kahden viikon välein. Tosin tummanpunaista on jo liikaakin. Se asia pitää muuttaa. Vihreäksi maalaamani pönttöuuni toimii hyvin vastavärinä. Liian hallitsevaa tummanpunaista voisi muuttaa hankkimalla uuden sinisen päiväpeitteen. Olohuoneen sohville eri värisiä torkkupeittoja ja tyynyjä.

Sitten olohuoneeseen.

Minulla oli yhteen aikaan rasiavaihe. Niitä on paljon enemmän kuin tässä kuvassa. Olen ihastunut etenkin metallisiin vanhoihin konvehtirasioihin. Tässä neljä niistä:

Lipaston päällä muun muassa miehen lapsena tekemä purjevene. On hänellä myös pieni oikeakin, mutta minulle purjehdus on jotenkin liian hidasta.

Vanha Tunturi-kuntopyörä, jossa eivät vastukset enää toimi.

Vanha leijonatuoli, jonka käsinojat ovat kissat rapsutelleet. Sekin perintökalu.

Tämä puu kuuluu olohuoneeseen. Sen on miehen sisko tehnyt alusta loppuun käsin, kun hän opiskeli animaatiota. Hyvin kaunis.

Hyvää viikonloppua!