lauantai 30. lokakuuta 2021

Surutyöni 80.

 


Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuussa nukkuessaan. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Kuoleman syy ei selvinnyt kuolinsyytutkimuksissa. Kuolinsyy on "tuntematon". Juttelin patologin kanssa puhelimessa, ja hän sanoi, että mahdollisin syy kuolemaan oli sydämen rytmihäiriö.


Olen hyvin väsynyt nyt. En ole moneen päivään jaksanut tehdä mitään muuta kuin lämmittää pönttöuunit ja tehdä ruokaa.


Olen maannut sängyssä, pimeässä, peittojen alla. Välillä pää tosi kipeänä. En kestä tätä surua. Maatessa se vain pahenee, vyöryy, raastaa minua. Siksi en toisaalta halua vain levätä. 


Ymmärrän nyt suruystäväni pakkoa ja tunnetta, että pitää maata sängyssä. Ei jaksa muuta. Minulla on tämä suru tähän asti myös toiminnallistunut. Olen puuhaillut kaikenlaista. Ehkä on siis aika levätä sängyssä päivät pitkät. En tiedä.


Ehkä puuhailuni syynä on kotoa saatu ankara ja tiukka kasvatus siinä, että päivisin pitää tehdä työtä, illalla voi tehdä jotakin mieluisaa. Tätäkään en tiedä.


Iltaisin olen juonut yksi tai kaksi annosta punaviiniä. Ehkä sekin on minulle liikaa. Pahentaa vain oloa. Mutta tuo muutaman tunnin helpotuksen.


Oloani sopii nyt hyvin kuvaamaan T.S Eliotin runon pätkä:

Me olemme ontot miehet

me olemme täytetyt miehet

nojaamme toisiimme

päät oljilla täytettynä. Voi!

Kuivat äänemme, kun

yhdessä kuiskimme

ovat hiljaiset ja tarkoituksettomat

kuin tuuli korsistossa

 tai rottain jalat lasinsirpaleilla

kuivissa kellareissa


Olen miettinyt johtuuko paheneva oloni syksyn pimeydestä. Uskon, ettei. Olen aina pitänyt syksystä ja talvestakin. Ne ovat kuin turvallinen, pimeä pesä johon saa käpertyä.




4 kommenttia:

  1. Uskon vakaasti myös näiden väsymysten vievän sinua, askel kerrallaan, kohti surun muuttumista siedettävämmäksi. Tuntemasi suru Veran kuolemasta on aaltoilevaa. Välillä tuntuu jo paremmalta ja sitten tulee notkahdus. Sinä tiedät nämä asiat paremmin kuin minä. Hyvää marraskuuta Marja! ❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Kirsti. Minäkin todella toivon näiden kaikkien psyykejuttujen vievän minua eteenpäin surutyössä. Suru on aaltoilevaa. Se ikään kuin velloo minussa.

    VastaaPoista
  3. Ehkä nyt on levon aika. Niinkuin luontokin siirtyy talvilepoon. Olet puuhaillut vuoden aikana kuitenkin aika paljon. Toimettomana ajatukset vyöryvät.
    Yritä jaksaa ❤ Paljon voimia toivon sinulle ❤

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Loppusyksyllä aikaisemminkin on ollut mukava olla kotona; sohvalla, sängyssä ja käpertyä turvalliseen hämärään. Ehkäpä on tosiaan levon aika.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!