keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Elämää rajoittavasta pelosta voi päästä irti




Pitkittynyt pelko  voi johtaa masennukseen tai neuroosiin eli ahdistuneisuushäiriöön. Lapsuuden turvattomuus saattaa olla riski sairastumiselle, jos lisäksi on perinnöllinen riski. Perinnölliset tekijät, äidin stressi odotusaikana tai lapsena koettu krooninen stressi vaikuttavat siihen, millaiseksi lapsen stressiakseli  kehittyy.


Myös myöhemmin stressaavat elämänkokemukset, esimerkiksi avioero tai läheisen kuolema, voivat laukaista masennuksen tai neuroosin.

Pelkotilanteessa ihmisen syke kiihtyy, pupillit laajentuvat, suu kuivuu, hengitys tihenee.



                                    Tahdosta riippumaton
Pelko voi ehdollistua helposti  monille asioille kuten hämähäkeille, koirille, korkeille paikoille, avoimille tai suljetuille paikoille...

Pelkokokemuksessa autonominen eli tahdosta riippumaton hermosto aktivoituu ja saa aikaan samat ruumiilliset muutokset, olipa kyseessä fobia, sosiaalisten tilanteiden pelko tai yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.


                                Toimimalla pelkoa vastaan
Pelko voi ohjailla käyttäytymistä usein huomaamatta ja epäsuorasti. Se voi saada välttelemään pimeää, ihmisjoukkoja, lentämistä, puhelinta, oman mielipiteen ilmaisemista.

Koska pelko usein opitaan, siitä voi päästä oppimalla poiskin. Pelon kohteen vältteleminen ei auta, mutta myös sitä liikaa ajattelemalla pelko voi kasvaa.


Pelkoja hoidetaan altistamisterapialla. Pelkoa kohtaan mennään paloittelemalla se pieniin, siedettäviin osiin ja vähitellen vapaudutaan pelosta.

Aivot muotoutuvat läpi elämän elintapojen, elämänkokemusten ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Aivoja voidaan muovata positiivisesti riittävällä unella, liikunnalla ja uuden oppimisella.  Vaikka geenit vaikuttaa paljonkin, voi myös itse vaikuttaa aivojen terveyteen.







Lähteet: hyvä terveys 2/2020, kuvat omat


4 kommenttia:

  1. Taas mielenkiintoinen postaus!
    Minulla on korkean paikan pelko.
    Pelkään myös,että hyppään sieltä korkeasta paikasta alas. En ollenkaan usko, että niin tekisin, mutta pelkään sitä. Tämä pelko on hyvin ahdistava.

    En pysty edes katsomaan esimerkiksi lapsiani heidän ollessaan korkeassa paikassa, vaikkapa maailmanpyörässä. Pakkohan heidät on ollut sinne laskea, mutta itse en mene. Never!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentsista Erikoiset Asiantuntijat. Tuo korkeanpaikan pelko voi olla jäänne evoluutiossa, ihmiset selviytyivät, kun varoivat korkeita paikkoja. Sama sopinee toripelkoon, avaraan, suureen paikkaan. Kaikillahan meillä on jonkinlaisia pelkoja, mutta voimakkaat pelot, fobiat, voivat haitata luïiaksi elämää. Siksi se olisi hyvä poisehdollistaa. Korkeanpaikan pelkosi ei sitä varmaankaan ole, kun et joudu korkeihin paikkoihin päivittän, etkä siis ole jatkuvasti pelon vallassa.

    Suomalaisten pelkoja on tutkittu, ja juuri korkeanpaikan pelko ja ahtaanpaikan pelko ovat yleisimmät.

    VastaaPoista
  3. Niin, korkeita paikkoja pystyy melko helposti välttämään. Lentokoneessa taas ei pelota yhtään, vaikka se on tosi korkealla. Sieltä ei pysty hyppäämään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Onneksi korkeita paikkoja pystyy välttämään. Jännä ettei sinua lentokoneessa pelota yhtään. Mutta sekin pelko on luokiteltu lentokonepeloksi, joka sekin on raskasta ja melko yleistä.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!