maanantai 27. tammikuuta 2020

Miten päästä irti asioiden vatvomisesta?



Mielen ja aivojen tehtävä on havainnoida ympäristöä ja sen viestejä ja pyrkiä erottamaan asioita, jotka vaativat toimenpiteitä.Tärkeimpiä näistä on luonnollisesti vaaraa aiheuttavat asiat. Ne pitäisi tehdä vaarattomiksi. Evolutiivisesti on järkevää ikään kuin skannata asioita, joista voi tulla suurta haittaa.

Jos ympäristön skannaaminen on hyvin ylikorostunutta, oikeasti haitalliset asiat eivät erotu vähäpätöisistä. Pienetkin asiat jäävät mieleen pyörimään. Asioita murehditaan ja vatvotaan. Tätä kutsutaan yleiseksi ahdistuneisuushäiriöksi eli neuroosiksi. Toisin kuin muissa ahdistuneisuushäiriöissä yleisessä ahdistuneisuudessa ei ole mitään selkeää kohdetta.



Kaikki murehtiminen ei ole haitallista. Tietty määrä asioiden ratkomista edistävää ahdistusta kuuluu elämään. Jos esimerkiksi ilmastonmuutos tai epätasa-arvoisuus eivät lainkaan ahdistaisi, niille tuskin tehtäisi mitään.

Liiallisen ja haitallisen ahdistuksen erottaa sen perusteella, mihin ahdistus johtaa. Jos toimii ahdistuksen takia hyödyllisellä tavalla ja tekojen myötä ahdistus poistuu, ahdistus ei ole ongelma vaan järkevä signaali tarpeesta toimia. Murehtimista voi varmasti olla eriasteista. Esimerkiksi lievää, keskivaikeaa ja vaikeaa.



Jos ahdistus on pitkäkestoista ja todelliseen tilanteeseen suhteetonta vatvomista ja murehtimista, kyse on siis yleistyneestä ahdistuksesta. Se ei johda tarkoituksenmukaisiin tekoihin vaan estää niitä.

Vatvomisesta voi kuitenkin päästä eroon. Siksi on hyvin tärkeää opetella huomaamaan, milloin mieli siirtyy hyödyllisestä ongelmanratkaisusta kehää kiertävään märehtimiseen. Murehtimisen sijaan on oleellista kiinnittää huomio kysymykseen, miten tästä eteenpäin.



Usein vatvominen saattaa liittyä virheeseen tai osaamattomuuteen, johon liittyy häpeä ja arvottomuuden tunteita. Tästä kierteestä irrottautumisessa auttaa, että harjoittelee hyväksymään meidät ihmiset vajavaisina ja heikkoina mutta samaan aikaa ainutlaatuisina ja arvokkaina.

Mielenterveystalo.fi-sivustossa on yleistyneiseen ahdistushäiriöön tarjolla kolme kertaa noin 45 minuuttia kestävä omahoito-ohjelma.



Jos ahdistuneisuus ei helpota omahoito-ohjelmalla, työterveys- tai terveyskeskuslääkäriltä voi saada lähetteen nettiterapiaan. Sitä voi tehdä tietokoneella tai älylaitteella mistä ja milloin vain. Se on eri maissa tehdyissä tutkimuksissa todettu hyvin toimivaksi ja tehokkaaksi hoidoksi. Terapian pääsee aloittamaan heti ja se on ilmaista.






Lähteet: Helsingin Sanomat 18.1.2020, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja nuorena tuli veivattua ihan hulluna, mutta huomaan kyllä, että koko ajan rauhoittuu tämäkin asia. Totta tosin on, että kun on tilanne päällä, niin tulee veivattua. Olen myös huomannut, että jos jokin ahdistaa, niin sitä kohden, niin kas kummasti ahdistus haihtuu.

    Ihanaa uutta viikkoa Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kommentistasi. On jännää se, että ikä tuo niin moneen asiaan rauhallisempaa otetta. Ei esimerkiksi enää niin paljon ajattele, mitä muut ajattelevat. Ja tätä että vatvoo vähemmän. Olet rohkea, kun menet ahdistusta päin.

      Poista
  2. Joskus asiat jäävät jumittamaan päähän. Pyörivät ja vielä paisuvatkin mittaansa suuremmiksi. Moni asia helpottuu puhumalla ja silloin on tarpeen luottoystävä. Mutta tämä asia koskee tietysti vain ns. pienempiä murheita. Isommat ahdistukset vaativat ammattilaisen apua.
    Iloa, valoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Kaikilla on ainakin lievää ahdistavaa murehtimista. Se kuuluu elämään. Juuri tuo puhuminen ystävän tai puolison kanssa lievittää ahdistusta. Ainakin lievää ja keskivaikeaa. Vaikea ahdistus, joka estää elämästä, kuuluu, kuten sanoit, jo ammattiauttajan autettavaksi.

    VastaaPoista
  4. Minun äiti on vuosi tolkulla vatvonut veljensä kohtaloa. Veli on sairastanut muistisairautta jo vuosia ja nyt ollut vuoden laitoshoidossa. Viha hänen vaimoaan kohtaan on suurta. Tämä on pitkä ja kivinen tie ja vaatisi kunnon opuksen kirjoittamista, jotta asian ydin selviäisi, mutta rasittavaa on kuunnella vuodesta toiseen samaa tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piitu kommentistasi. On varmaankin todella ikävää kuunnella äitisi juttuja ja vatvomista hänen veljensä sairaudesta. Se on melko harvinaista. Että suree liikaa veljensä kohtaloa. Hyvää keskiviikkopäivää sinulle!

      Poista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!