torstai 8. marraskuuta 2018

Ruoan vaikutus ilmaston lämpenemiseen on arvioitua suurempi



Minä olen ollut kasvissyöjä 36 vuotta alunperin  eettisistä syistä. Eläimen pitäisi saada elää mahdollisimman lajiominaisesti. Teholihatuotannossa eläimiä kohdellaan huonosti. Ikään kuin ne olisivat vain rahaa tuottavia koneita.


Nyt myöhemmin olen ymmärtänyt. Että kasvissyönti pienentää hiilijalanjälkeäni ja ilmaston lämpenemistä.

Kun aloitin kasvissyönnin 17-vuotiaana, sitä pidettiin yleisesti omituisena. Ei ollut mitään kasvisruokavaihtoehtoja. Nykyisin kasvissyönti on yleistä. Ja kasvisvaihtoehtoja löytyy melkeinpä joka paikassa.


Suomen ympäristökeskuksen johtaja professori Jyri Seppälä on tätä mieltä:"Päästöjen vähentäminen on mahdollista ja pitkälti kiinni kuluttajan omista valinnoista."

Kodin ilmastokuormaa voi vähentää ruokavaliolla ja arjen valinnoilla liikkumisessa, kodin lämmityksessä, ostettavissa tavaroissa ja vaatteissa.


Suomalaiset ovat yksi eniten ilmaston lämpenemistä edistävistä kansoista suhteessa asukaslukuun. Suomalaisen hiilijalanjälki on kuusinkertainen intialaiseen verrattuna,

Pienetkin arjen valinnat vaikuttavat ilmastoon. Ruokahävikkiä pitäisi vähentää. Syödä naudanlihan asemasta kasvisruokaa ja kotimaista luonnon kalaa.


Pienet matkat  pyörällä tai kävellen. Mennä lomalle Suomessa mieluiten junalla. Kodin lämpötila alhaisemmaksi. Veden lotraamisen vähentäminen esimerkiksi suihkussa.


Ruoka on vihdoin tajuttu tärkeäksi asiaksi ilmaston lämpenenemisen estämiseksi. Ruokavalion hiilijalanjälkeä kasvattavat erityisesti naudanliha ja maitotuottet esimerkiksi juusto.Sianlihan ja siipikarjan hiilijalanjälki on pienempi kuin naudan lihan.


Yksinkertainen teko on vähentää tai mieluiten lopetta naudan lihan syöminen. Ja lisätä kasvissyöntiä ja kotimaista kalaa. Lihan syöjän hiilijalanjälki on kaksinkertainen vegaaniin verrattuna.

Mitä sinä ajattelet kasvissyönnistä?





Lähteet: Helsingin Sanomat 20.10.2018, kuvat omat

11 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat.
    Minäkin kuulin/luin tämän suuntaisista tutkimustuloksista. Yllätävän iso vaikutus ravinnolla onkin ilmastonmuutokseen.
    Kasvis- ja kalapainotteinen ruokavalio on valikoitunut perheemme ruokavalioksi jo avioliittomme alkuajoista. Syy ei kylläkään ole ollut meidän valveutuneisuus, vaan taloudellinen. Naudanlihaa olemme viimeksi syöneet kotona yli 30 vuotta sitten, kun saimme ostaa sitä suoraan tuottajalta edulliseen hintaan. Nykyisin, kun ruokapöydässä ei arkipäivisin juuri lapsia ole, emme kotona olessamme syö lihaa lainkaan.
    Mukavaa torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti, kommentistasi. Tehän olette miltei omavaraisia. Kasvimaalta vihannekset, puutarhasta hedelmät ja marjat, vedestä kalat. Hyvää elämää. Vaikka olette valinneet ruokavalion taloudellisista syistä, on se samalla ollut valveutunut. Miehesi kalasaaliit ovat mahtavia. Kivaa torstai iltaa sinulle!

      Poista
  2. Olen kyllä tietoinen hyvinkin kasvissyönnin eduista ilmastonmuutokseen,olen itsekkin ollut kasvissyöjänä. Nykyään syön sekaruokaa, tarkoittaa hieman lihaa,enemmän kalaa ja naudan lihasta en ole koskaan pitänytkään ja kasviksia paljon. Kyllä kasviksistakin hyvää proteiinia saa, onkin kiva katsoa kunkauppojen hyllyille on tullut esim.härkäpaputuotteita. Palkokasvien viljelyä pitäisi mielestäni lisätä kun nehän ravitsevat maatakin,ilmaista typpeä maalle ja hyvää kasvisproteiinia ihmisille. Suomessa kokeillaan erään lupiinilajikkeen viljelyä, en tiedä mitkä on tulokset? Mielettömät määrät viljaa syötetään maailmassa lihakarjalle minkä ihmiset voisi syödä. Olen kuullut tämmöisen viisauden että jos kaikki maailman ihmiset söisivät kasvisruokaa niin ruoka riittäisi kaikille. Nuo syötävät hyönteisetkö pelastavat meidät lihan syönniltä? Kyllä hyviä keksintöjä tarvitaan, onhan tuo ilmastonmuutos niin vakava asia. Hyvää päivän jatkoa Marja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pihakeiju, kommentistasi.Palkokasvit ovat todella hyviä, ravitsevia, proteiinirikkaita ja ravitsevat samalla maata. Syön itse paljon erilaisia papuja, kidneypapu on suosikkini, sekä kikherneitä ja linssejä. Tänäänkin söin lounaaksi kidneypapusalaatin. Pavut on täyttäviä, vaikka niissä on vähän rasvaa.Kaupoissa on todella paljon erilaisia kasvistuotteita. Mutta minä tykkään tehdä itse. Tuo viisaus , että jos kaikki söisivät kasvisruokaa pitää kyllä ainakin minun mielestäni paikkaansa.Mukavaa iltaa sinulle!

      Poista
  3. Olen seurannut blogiasi ja hämmästellyt, miten aina löydät uusia, ajankohtaisia ja ajatuksia herättäviä aiheita. Vaatiiko blogin pitäminen sinulta paljon aikaa ja taustatyötä? Tämän kertaiseen aiheeseen kommentoisin sen verran, että itse lopetin naudan- ja sianlihan syömisen kokonaan muutama vuosi sitten eettisistä syistä. Toistuvat uutiset eläinten julmasta kohtelusta tiloilla ja teurastamoissa olivat liikaa. Olen myös vaihtanut maitotuotteet lähes kokonaan kaurasta valmistettuihin. Syön vielä broilerinlihaa, mutta mietin myös siitä luopumista samasta syystä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Anonyymi, kommentistasi. Löydän noita aiheita lehdistä ja netistä ja ajattelen, että jokin aihe voisi olla yleisestikin kiinnostava. En siis tee paljon taustatyötä. Eikä aika siihen riittäisikään, koska minulla on päivätyö. Eniten aikaa vie valokuvaaminen kännykällä. Se on minulle vielä hyvin vaikeaa. Enkä yleensä ehdi ottaa valokuvia kuin vain viikonloppuisin. Monet aiheeni on niin abstrakteja, että niihin on vaikea löytää symbolisia kuvia. Silloin turvaudun netin Pexeliin tai Pixabayhin. Olen hyvin nopea kirjoittaja, joten kirjoitan postauksen aineiston pohjalta nopeasti. Mutta ne kirjoitusvirheet! Ne syövät aikaa, kun luen tekstin uudestaan. Lopetan kaikki digihommat noin kello seitsemältä, koska haluan lukea pari tuntia kaunokirjallisuutta kaikessa rauhassa ja nukahtaa sitten helposti.

    Minulla oli aivan sama syy kuin sinulla aikoinani kun lopetin lihansyönnin. Eläimet eivät ole nopeasti ja mahdollisimman helposti rahaa tuottavia koneita vaan etenkin nisäkkäillä on tietoisuus, tunteet ja ajattelu. Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Minä taidan olla tässä kommenttiketjussa se pahis, kun syön ilman omantunnontuskia myös naudanlihaa. Enemmän minä kärsin siitä, miten broilerit eläessään ja kuollessaan kärsivät kuin naudat. Uskon nimittäin, että lihakarjaa hoidetaan paremmin kuin broilereita.
    Olen kuitenkin vähentänyt kaikenlaisen lihan käyttöä ja siirtynyt kalaan. Pelkkä kasvisruoka ei minulle sovi, sillä en voi syödä juuri mitään kasviksia, en varsinkaan palkokasviksia, terveyssyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eeva, kommentistasi. Totta kai sinun pitää jotakin syödä, jos vatsasi on herkkä tai ehkä kärsit ärtyvästä suolesta. Varmasti ikävää, kun kasvikset on niin hyviä. Näin kerran dokumentin broileritilalta. Broilereita lihotettiin niin, että ne varmasti olivat "valmiita" kolmessa kuukaudessa hyvin ahtaissa olosuhteissa. Sitten niitä sullottiin elävänä säkkiin ja vietiin teurastamoon. Se oli kauheaa katseltavaa. Varsinkin kun yhteen säkkiin sullottiin mahdollisimman monta lintuparkaa. Ehkäpä lihakarjalla on paremmat oltavat. Mutta mistä sitä tietää, kun isot karjatehotuotantoyksiköt eivät päästä ketään vierasta tiloihinsa.Mukavaa perjantaita sinulle!

      Poista
  6. Naudanlihan-ja maidon tuottamisen hiilijalanjälkeen on pakko kommentoida; kun näitä lasketaan ei ole otettu huomioon nurmen (= lypsylehmien ja lihanautojen pääasiallinen ruoka) kykyä sitoa hiiltä maaperään. Tämä tieto tuli minullekin yllätyksenä luonnonvarakeskuksen seminaarissa.
    Esimerkiksi kauramaidon juominen ilmastonmuutossyistä ei ole merkityksellistä, viljakasvien hiilensitomiskyky ei ole vastaavaa.
    Broilerin kasvatuksessa käytetään soijaa, joka viljellään ison meren takana ja sieltä rahdataan tänne...saattaa olla myös geenimanipuloitua, maidontuotannossa soijaa ei saa käyttää. Voi meitä kuluttajia, suo siellä, vetelä täällä, pitäisi varmaankin palata keräilytalouteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, kommentistasi. Tiedän kyllä tuon hiilen sitoutumisen. Mutta tekstistä olisi tullut turhan raskas, jos olisin alkanut sitäkin selittämään.Hesarissa oli juttu tästä. Tuo soijan syöttäminen broilereille kiusaa minuakin, koska se on taatusti geenimuunneltu toisin kuin kaupoissa ihmisille myytävä soijarouhe tai tofu. Me kuluttajat ollaan vielä aika pihalla monesta vaietusta asiasta. Juu, keräilytalous olisi hyvä vaihtoehto. Rentouttavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!