sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Isäksi vastoin tahtoa



Minä kyllä pystyn samaistumaan sellaiseen mieheen, jonka nainen on tietoisesti hankkiutunut raskaaksi kertomatta mitään miehelleen. Usein tällaisessa toiminnassa on halu saada sidottua kumppani itseensä, jos on ollut paljon vaikeuksia suhteessa, ja nainen on äärimmäisen rakastunut mieheen. Mutta onhan naisella oikeus saada lapsi ja oikeus elämäänsä. Ja miehelläkin myös oikeus elämäänsä.

Hesari keräsi kokemuksia siitä, miltä tuntuu tulla isäksi yllätyksenä. Miehiltä kysyttiin erityisesti siitä, miltä tuntuu tulla isäksi vastoin tahtoaan. Vastauksia tuli yli 200.


Yksi näistä miehistä oli Samuel. Kun kumppani kertoi raskaudestaan, yllätys oli niin suuri, että Samuel meni shokkitilaan. Hän ei muista noita aikoja kunnolla. Parisuhde ei ollut hyvä ja jo lopun lähellä.

Samuel ei halunnut lasta alle kolmikymppisenä. Olisi ollut vielä niin paljon tekemättä: matkustelua, nuoren miehen elämää. Hän ehdotti aborttia, johon kumppani ei suostunut. Lapsi syntyi, ja Samuelista tuli isä vastoin tahtoaan.


Mutta, mutta. Nyt Samuel on läheisissä väleissä lapsensa kanssa. Vauvan syntymän jälkeen Samuel  ja kumppani erosivat. Päätettiin, että lapsi asuu eniten isänsä luona, koska hän voisi tarjota lapselle vakaammat elinolosuhteet kuin äiti.

Heti lapsen syntymän jälkeen Samuelin pää löi tyhjää. Mutta sitten hän ryhdistäytyi ja ajatteli:"Että ei jumankauta. Olenko sittenkin isä vai täysin tunnevammainen."


Kyselyssä ne isät, jonka kumppani tuntui huijanneen itsensä raskaaksi, tunsivat vihaa, katkeruutta, surua.Isällä suhde lapseen oli yleensä jäänyt etäiseksi.

Samuel on varmuuden vuoksi käynyt asiantuntijoiden kuten psykoterapeutin vastaanotolla. Vähitellen vaikeat tunteet väistyivät. Samuel sanoo, että isäksi tulo oli suuri yllätys, mutta se toi mukanaan uuden ihmissuhteen lapsen kanssa. Ja se tuntuu elämän parhaalta ihmissuhteelta.


Samuelin tapaus on hieno ja ihanteellinen isän roolin ottamisessa, vaikka lapsen saaminen olisi epämiellyttävä yllätys. Hyvin monet miehet tällaisessa tilanteessa jättävät kumppaninsa ja lapsen.





Lähteet: Helsingin Sanomat 22.2.2018, kuvat omat.

4 kommenttia:

  1. Nämä ovat mahdottoman vaikeita tilanteita, joihin en osaa itse edes samastua. Osanottoni kaikille vaikeisiin tilanteisiin joutuneille ja hatun nosto kaikille tilanteen voitoksi kääntäneille 👒

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Susanna. Tuo vastoin tahtoa isäksi tuleminen on hirveän vaikea asia. Ei haluaisi tuomita. Onhan naisella oikeus kehoonsa ja siten tulevaan pienokaiseen.

    VastaaPoista
  3. Ajattelen, että nykypäivänä lapsella on oikeus syntyä kummankin vanhempansa toivomana. Näin ei kuitenkaan aina ole. Kun hyvin käy, isä (tai äiti) kasvaa vanhemmuuteen, kuten Samuel teki.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Kirsti.Ideaalitapaus on tuo sinun ajatus, että lapsella on oikeus syntyä kummankin vanhemman toivomana. Se on ihanaa, jos molemmat vanhemmat kasvavat vanhemmuuteen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!