Rakas Vera tyttäremme kuoli vuosi sitten nukkuessaan. Hän oli hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei saatu selville. Kuolinsyyraportissa luki "syy tuntematon".
Olen viime aikoina ajatellut, että elämä olisi helpompaa, jos olisin uskovainen siinä merkityksessä, kun se yleensä käsitetään. Uskon kyllä Jumalaan, mutta varmaankin ehkä eri tavalla kuin uskovainen. Uskovaisen turvana on aina Jumala kaikkivaltias. Hän uskoo, että kaikki on Jumalan tahtoa, kaikki mitä tapahtuu hänelle itselleen. Jumala johdattaa ihmistä.
Kaikki on Jumalan tahtoa. Jumala siis tahtoi Veran kuoleman. Miten vihainenkaan olen ollut tästä. Käsittämätöntä.
Minä en halua olla ehdoton ja varma uskovainen. Jumala on rakkaus. Rakkautta me täällä olemme oppimassa. Jumala on lopulta mysteeri.
Kirkon opissa on asioita, joita en pysty uskomaan. Esimerkiksi neitseestä syntyminen, lopun ajat ja kuolleiden ylösnouseminen. Perkeleen olemassaolo. Kolmiyhteisen Jumalan ymmärrän.
Onko kaikki muiden uskontojen kannattajat pakanoita, joita pitää käännyttää? En usko tähän.
Luulin, että pahin suru helpottaa vuoden jälkeen. Olen edelleen tuskainen ja ahdistunut. Näen päivittäin Veran mielikuvissani. Suruystävälläni on samoin. Hän ei esimerkiksi jaksa siivota ja tehdä mitään. Hän suree eri tavalla tytärtään kuin minä.
Kirjoitan tähän blogiin asiatekstejä, jotka tavallaan pitävät minut koossa. Blogin kirjoittaminen on tärkeä päivärytmissäni. On ilo kirjoittaa. Sen aikana en ajattele Veran kuolemaa. Kaunokirjallista kirjoitan yöllä. Se ei oikein edisty. Saatan tuijottaa tyhjää ruutua puoli tuntia, ja sitten kirjoittaa vähän.
Miltä minusta tuntuu?
Olen ohut ja litteä. Kulunut. Aivot ja mieli. Kumisee tuska. Salpaus pimeässä. Lojuisin lietteessä alastomana ja tyhjänä, olen vain kuori.Talvi kylmää. Tappaa. Sanat helisevät vaivoin jäisessä riitteessä. Ne eivät pysty liikkumaan. Ei viestejä.
Laitan tähän loppuun otteen Sylvia Plathin runosta Terä.
Nainen on loppuun saatettu.
Hänen kuollut
ruumiinsa kantaa viimeistellyn työn hymyä,
kreikkalaisen vääjäämättömyyden illuusio
leijailee hänen toogansa laskoksissa, hänen paljaat
jalkansa näyttävät sanovan:
tähän asti olemme tulleet, se on ohi.
💖
VastaaPoistaKiitos Susanna.
VastaaPoistaMinä olen koko surusi ajan ihaillut ja ihmetellyt sitä, miten uskollisesti olet muistanut lukijoitasi postauksillasi.
VastaaPoistaHienoa, että sinusta on, kaiken tapahtuneen jälkeenkin, ilo kirjoittaa.
Kuvaat koskettavasti tunteitasi. 💕
Kiitos Kirsti kommentistasi. Minua kannattelee tässä surussa esimerkiksi blogin kirjoittaminen ja kaikenlainen puuhailu. Kaunokirjallistakin yritän. En halua jäädä vain sänkyyn lepäämään ja itkemään. Ehkä sekin aika vielä tulee. Kenties.
PoistaOlen ihan samaa mieltä tuosta muiden uskontojen edustajien käännyttämisestä. Miten me kristinuskoiset voimme olla sen enemmän oikeassa uskon suhteen kuin esimerkiksi jotkut luonnonkansat? Ja mikä oikeus meillä on mennä johonkin Papua-Uusi-Guineaan tai mihinkään muuallekaan käännyttämään siellä asuvia ihmisiä? Ja edelleen, en pidä siitä, että mormonit ja jehovantodistajat kulkevat täällä käännyttämässä (yrittämässä) meitä. Jokainen uskokoon siihen mihin uskoo ja omalla tavallaan ja pitäköön sen. Anteeksi jos loukkasin kommentillani jotakuta, mutta tätä mieltä olen.
VastaaPoistaSe on tosiaan käsittämätöntä tuo käännytystyö. Sanotaan, että siirtomaavallan, kolonialismin, aikaan ensiksi tuli lähetyssaarnaajat ja sitten sotilaat. Pumpattiin kaikki rikkaudet, esimerkiksi kulta, siirtomaavaltioista. Viivottimella vetäen jaettiin Afrikan maat etenkin Englannin, Alankomaiden ja Ranskan kesken. Maailmankaupassa näkyy yhä postkolonialismin rakenteet. Tuodaan halvalla ja myydään kalliilla.
VastaaPoistaKristinuskon oppiin sisältyy uskon levittäminen koko maailmaan. Sillä perusteltiin veriset Ristiretketkin. Katoliset murhasivat esimerkiksi muslimien lisäksi juutalaisia ja ortodokseja. Lähetystyötä tehdään yhä aika paljonkin.
Siis en minäkään hyväksy lempeää tai pakkokäännytystä.