torstai 24. helmikuuta 2022

Kun katumus pysyy

 


Minä en paljoa kadu menneisyydestä. Jonkin verran kyllä ammatinvalintaa. Halusin lääkäriksi yläasteelta lukion toiseen luokkaan. Sitten hurahdin hipiksi ja lääkärin ammatti ei tuntunut lainkaan hohdokkaalta. Hah! Halusin puutarhuriksi tai joogaohjaajaaksi. Puutarhuriksi opiskelinkin ja työkokemus oli vuosi Tanskassa isossa puutarhassa. Päädyin maailmalla matkatkustamisen jälkeen opiskelemaan psykologiaa, uskontotiedettä, filosofiaa, kasvatustiedettä, kirjallisuustiedettä ja teologiaa Turun yliopistossa.

Joten turhaan lukiossa opiskelin pitkää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Olen matemaattisesti jonkin verran lahjakas, vaikka työtä teetti nämä matemaattiset aineet. Luonnontieteellinen maailmankatsomus ei sopinut hipille vaan mystiikka kyllä.

Olen ajatellut, että ehkä en olisi sen onnellisempi, vaikka olisin lääkäri. Samat haasteet elämässä. Ja olisin varmasti valvonut öitä miettien potilaitani.

Katumus rasittaa lähes kaikkia jossakin vaiheessa elämää. Joskus tähän tunteeseen voi jäädä kiinni jopa vuosien ajaksi. Menneiden vatvoimisesta olisi hyvä päästä irti, sillä pitkään jatkuessaan se voi suistaa ihmisen masennukseen.


On mahdotonta elää niin, ettei ikinä kadu mitään, sillä katumuksen tunne kuuluu tiiviisti ihmisyyteen. Joillakin ihmisillä katumus voi tosin mennä niin nopeasti ohi, että he eivät pidemmällä aikavälillä tunne katuvansa.


Katumus voi vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin monella tapaa negatiivisesti. Jatkuva menneisyyden vatvominen ja murehtiminen on ihmismielelle kuormittavaa.



Ihminen voi pyörittää ajatusta siitä, kuinka olisi pitänyt tehdä toisin, jotta elämä olisi nyt onnellisempaa. Tämä lisää ahdistusta ja stressiä, mikä puolestaan voi johtaa uniongelmiin tai jopa masennukseen. Katumuksen syövereihin uppoamainen voi vaikuttaa jopa ihmisen kognitiivisiin kykyihin.


Toimintakyky töissä ja elämässä voi häiriintyä, jos energiaa kuluu katumiseen. Myös itsetunto häiriintyy, jos syyllistää itseään jatkuvasti menneisyydestään.


Katumuksen aiheita on muun muassa parisuhde, ammatinvalinta, asuinpaikka tai kännimokailut. Moni katuu menetettyjä mahdollisuuksiaan. Usea toivoo, että olisi kertonut läheisilleen aiemmin tai useammin rakastavansa heitä.


Tutkimusten valossa näyttää siltä, että ihmiset katuvat eniten niitä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.


Näkökulman vaihtaminen voi auttaa irtaantumaan katumuksesta. Voin sanoa itselleen, että lopulta ei voi tietää, olisivatko asiat nyt paremmin, jos olisi tehnyt toisin.






Lähteet:  Helsingin Sanomat 18.11.2021, kuvat omat

6 kommenttia:

  1. Näinhän se on. Katuminen ei useinkaan ole hyödyllistä, paitsi jos siitä ottaa opikseen seuraavaa vastaavanlaista kokemusta varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina K kommentistasi. Katumuksesta voi ottaa tosiaan oppia vastaavia tilanteita varten. Kunpa tämä tiedostettaisiin!

      Poista
  2. Pitäisi keskittää voimavarat käsillä oleviin ja tuleviin asioihin, eikä jauhaa menneitä. Niin kyllä tulee tehtyä, ei voi mitään. Eniten kadun esimerkiksi sitä, jos olen sanonut jollekin rumasti tai että minulla ei mukamas ollut jollekin ihmiselle aikaa, vaikka oikeasti olisi voinut ollakin.
    Joskus kaduin sitä, etten edes yrittänyt katsoa loppuun sitä vaihtoehtoa, että olisin opiskellut opettajaksi. Nyttemmin en enää kadu sitä, koska "aika on käynyt vähiin" opiskelua ajatellen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Sinä kadut todella hyviä asioita ottaen muut huomioon. Rumasti sanomista, ajan puutetta.Tämä varmasti muuttaa käyttäytymistä seuraavilla vastaavilla kerroilla. Eipä se opettajan työ ole mielestäni mitenkään hohdokasta, mutta silti ihan kivaa.

    VastaaPoista
  4. Joskus tulee tehtyä tai paremminkin sanottua äkkipikaistuksissaan asioita, joita katuu hetken aikaa. Ja toivoo, ettei enää sortuisi samaan.
    Joku viisas on sanonut, että moni katuu vanhana ainoastaan elämätöntä elämää. Sinä olet uskaltanut elää jo nuorena.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kirsti kommentistasi. Elämätön elämä tekee vanhana katkeraksi. Sinä ja miehesi olette matkustaneet ympäri maapalloa ja kokeneet niin paljon. Teistä ei ainakaan tule katkeria.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!