tiistai 22. helmikuuta 2022

Työt ahdistaa jo sunnuntaina etukäteen



Miten voisi helpottaa sunnuntaisin iskevää stressiä ja ahdistusta alkavasta työviikosta? Sunnuntaiahdistuksen taustalla voi olla erilaisia syitä.


Voi olla, että työ on stressaavaa, ja tulevan maanantain kiireet huolestuttaa jo sunnuntaina. Kyse voi olla luopumisesta johtuvasta surusta, jota ihminen kokee viikonlopun vapauden jälkeen arjen koittaessa.


Tai sitten ahdistus voi johtua jopa unirytmistä. Viikonloppuisin saatetaan nukkua pidempään ja mennä myöhemmin nukkumaan. Kun ihminen tottuu siihen, että sunnuntain ja maanantain välinen yö voi olla huono, se voi alkaa huolettaa jo etukäteen.


Ahdistus tarkoittaa ihmisille eri asioita. Toisille se voi olla hieman epämukava olo, toiset se lamaannuttaa täysin.





Lievähkössä ahdistuksessa voi pysähtyä ja kuunnella itsessä herääviä ajatuksia ja tuntemuksia: miksi minussa tuntuu tältä?Usein ihminen yrittää sysätä ahdistuksen pois. On kuitenkin hyvä pysähtyä kuulostelemaan, mitä ajatuksia ahdistukseen liittyy. Tällä tavalla voi päästä kiinni ahdistuksen varsinaisiin juurisyihin.



Miettimisen rinnalle voi ottaa kirjoittamisen, voi kirjoittaa ylös huolet ja niihin liittyvät tuntemukset ja ajatukset. Kun ajatukset kirjoittaa ylös, ne pukee sanoiksi ja tulee samalla käsitelleeksi niitä. Sanoittaminen tapahtuu myös puhuessa.

Lievään ahdistukseen voi kokeilla hengitysharjoituksia. Ensin vedetään ilmaa sisään, ja sitten pidätetään sitä 30:een laskien ja puhalletaan ilma ulos. Syvähengityksessä aluksi vedetään ilmaa sisään mieluimmin nenän kautta kolmeen laskien. Sitten hengitetään ulos kuuteen laskien.


Kannattaisi katsoa aina työviikon päätteeksi, mitä jäi kesken ja mitä on odotettavissa ensiviikolla. On hyvä laittaa itselleen ylös, mitä on esimerkiksi muistettava maanantai aamuna.


Sunnuntaihadistus olisi syytä ottaa vakavasti, sillä työasioiden murehtiminen on pois palautumisesta. Palautumisessa on kyse siitä. että pystyy tekemään asioita, jotka tuovat muitakin ajatuksia kuin työ. Ne auttavat irrottautumaan stressistä ja työstä.


   


Lähteet: Helsingin Sanomat 20.1.2022, kuvat omat


2 kommenttia:

  1. Olen huomannut tuota sunnuntaisin iskevää ahdistusta myös koululaisissa.
    Vähän hassua kommentoida tätä, kun en enää työskentele vakituisesti.
    Joskus vain vähän autan perhekodilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kirsti kommentistasi. Mikä ettei lapsillakin olisi sunnuntaiahdistusta. Viikonloppu on vapaa-aikaa ja siitä on ikävä luopua ehkä tylsänkin koulun suhteen.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!