Pelon paras hoitokeino

Minä pelkään ahtaita ja korkeita paikkoja, mutta en niin paljon, että pelkoa voisi sanoa fobiaksi. Hissit ja täpötäysi bussi tai metro kauhistuttaa. Täydet hissit ovat pahimpia. Elän näitten pelkojen kanssa, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi etsiä näihin apua.

Osa ihmisistä pelkää hämähäkkejä, korkeita paikkoja, piikkejä tai vaikkapa syvää tai virtaavaa vettä  niin paljon, että taju melkein lähtee. Yleisimmät pelot ovat korkean- ja ahtaan paikan pelko.

Pelko määritellään fobiaksi vasta sitten, jos se haittaa toimintakykyä ja elämää paljon.

Fobian syntymekanismia ei vielä täydellisesti tunneta. Duodecim-lehden mukaan fobioita aiheuttavat traumaattiset kokemukset, väkivaltaiset tilanteet, onnettomuudet, läheisten kuolemat ja turvattomuus. Myös lapsuudessa koettu pelottava asia voi synnyttää aikuisikään jatkuvan pelon, joka kohdistuu tiettyyn asiaan tai tapahtumaan.

Välttely on huonoin tapa käsitellä fobiaa. Se päinvastoin vahvistaa fobiaa. Jos ihminen pakenee tai väistää pelkäämäänsä asiaa, hänen kehonsa pelkoreaktio helpottuu. Aivot saavat pakenemisesta myönteisen palautteen: ahdistus laskee. Näin kannattaa tehdä jatkossakin.

Taerapia tähtää aivan päinvastaiseen. Jos ihminen kykenee kohtaamaan pelottavan asian ja tilanteen ja jäämään siihen niin pitkäksi aikaa, että pelkotila alkaa hellittää, fobia heikkenee.

Paras tapa heikentää pelkoa on siedätys eli altistumishoito. Yleensä se tapahtuu psykoterapeutin kanssa, mutta se voi sujua myös yksin.

"Altistumishoito toimii niin, että foobikko ja terapeutti lähestyvät pelon kohdetta vähitellen, yhdessä laaditun hierarkian mukaan. Esimerkiksi hämähäkkejä pelkäävän kanssa voidaan sopia, että ensin luetaan artikkeli hämähäkeistä, sitten katsotaan kuvia, sitten videoita. Seuraavaksi tarkastellaan kuollutta hämähäkkiä.

Pelkääjän olotilaa kuunnellaan joka vaiheessa. Hän voi kuvata ahdistuksen tasoa esimerkiksi nollasta kymmeneen ulottuvalla asteikolla."

Lähteet: Helsingin Sanomat 24.2.2022, kuvat omat

Miten antaa anteeksi?

Miten onnistua antamaan anteeksi ihmisille, jotka eivät ole koskaan pyytäneet käytöstään anteeksi?  Ikävät sanat ja tapahtumat vellovat mielessä. Ne hyökyvät päälle varsinkin väsyneenä illalla ja yöllä ja silloin, kun en ole työn touhussa vaan minulla olisi mahdollisuus rentoutua ja tehdä jotakin mukavaa.Katkeruus kuluttaa, enkä tahdo päästä elämässä eteenpäin.

Katkeruus kertoo vaikeudesta antaa anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita, että hyväksyisi ihmisen väärät teot, eikä se edellytä, että ymmärtäisi loukkaajaa.Anteeksi antaminen on kelteisistä ajatuksista ja tunteista irtaantumisen prosessi, ja siksi tärkeää mielen hyvinvoinnille.

 

Monesti katkeruuteen yhdistyy ruminaatiota eli vatvomista. Tämä ei koske vain isompia koettelemuksia, vaan myös pieniä arkisia vastoinkäymisiä voi jäädä pyörimään mielessä. Ongelma on salakavala siksi, että sen otteessa voi kuvitella, että epämukavien asioiden kertaaminen auttaa lievittämään ahdistusta ja negatiivisia tunteita, vaikka vatvominen voimistaa niitä ja altistaa masennukselle.

Vatvomisesta irti pääsemiseksi on ensin tunnistettava ongelma.Vasta sitten voi opetella katkaisemaan ajatusten vellonnan. Tämä keino kannattaa kuitenkin vasta sen jälkeen, kun on käsitellyt riittävästi mieltään vaivaavaa asiaa.

Jos ihminen kokee, ettei ole käsitellyt vastoinkäymistä riittävästi, kannattaa kirjoittaa niistä jokaisesta kuvaus, jossa vastataan seuraavaan kolmeen seikkaan. Eritellään syyt sille, miksi kyseinen vääryys mielestäsi tapahtui ja mikä sai kokemaan sen niin kuin koit. Toiseksi kerro, mitkä kaikki itseesi liittyvät ja ulkoiset tekijät auttoivat sinua jaksamaan vaikeana aikana ja sen yli.

Kolmanneksi kerro, mitä myönteistä vaikeuksista on sinulle seurannut. On kuitenkin selvää, että ne ovat haitanneet hyvinvointisia, mutta asian toisenkin puolen näkeminen on tärkeää. Vastoinkäymiset voivat myös vahvistaa ja opettaa.

Lähteet: referaatti Hyvä terveys 05/2022, kuvat omat.

Surutyöni 106.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli toissa tammikuussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei saatu selville.  Kuolinsyyraportissa sanottiin, että kuoleman syy on tuntematon. Teen yhä surutyötä.

Olen taas alkanut innostua kokkaamisesta. Olenhan minä tehnyt miltei joka päivä ruokaa, mutta nyt olen kiinnostunut uusista resepteistä. Tein tällä viikolla muun muassa kikhernekastiketta ja kalaa kreikkalaisittain. Olisi kiva kokeilla myös,osaanko tehdä yhä voileipäkakun. Kun lapset olivat pieniä, juhlittiin usein, ja tein suolaiset ja makeat kakut.

.

Tavattiin ystävän kanssa taas kahvilassa. Herkuttelin amerikkalaisella juustokakulla. Suurin ero muihin juustokakkuihin on se, että se kypsennetään uunissa. Mietittiin, pitäisikö mennä tänä vuonna Ruisrokkiin. Ehkäpä.

Tunne nyt: Minä sinnittelen. Kaadun. Huudan. Elämä on musta kuin musta piru, joka nauraa ja röhöttää olemattomia. Onni silmänräpäys. Sitten poissa. Sieluni vain tuulen puuska. 

Olen kohdannut pahimman kaikesta. Uskon, että tämän jälkeen ei tavalliset murheet hetkauta. Jo nyt olen saanut kokea sitä. On tullut kärsivällisyyttä ja malttia enemmän. Esimerkiksi miehen kanssa katselimme Siiri-kissiä ja ihmettelimme, onko se lihonut vai odottaako se pentuja. Tunnustelin vatsaa ja se oli pinkeä. Siiristä tulee äiti.

Niin, no, miehen kanssa ei saatu Siiriä eläinlääkärille sterilisaatioon. Yritimme lukemattomia kertoja saada hänet kantokoppaan. Usein hän raapi käteni verille. Pakeni kantoluukusta silmän räpäyksessä. Ovea ei ehtinyt sulkea. Siiri on villikissan pentu, joka oli sisaruksineen pelastettu löytöeläintaloon, jossa olosuhteet ovat karut. Kissat on pienissä häkeissä. Siiri on aina valpas. Vaikka hän vaatii paljon silitystä, hän ei anna ottaa syliin.

Minä en murehtinut tätä asiaa. Ajattelin, että saamme kyllä pennuille kodin. Mies taas melkein sekosi ja voihki, että meillä on kohta talo täynnä kissoja. Tyynnyttelin häntä. Heti raskauden jälkeen kyllä on saatava Siiri sterilisaatioon. Minusta on jotenkin onnellinen asia, että meille tulee kissanpentuja ja Siiristä äiti.

Sairauspelko

 

En tiedä, onko minulla sairauspelkoa niin neuroottisesti, että sen voisi diagnosoida. Pelkoni ovat satunnaisia ja niiden väli voi olla pitkä. Pelkään eniten syöpää. Ehkä siksi, että moni läheisistäni on sairastunut siihen. Tarkkailen kehoani ja  rintoja rintasyövän pelossa. Pelkään lopulta kuolevani.

Tyttären kuoleman jälkeen olen pelännyt itsekin kuolevani. Tytär kuoli nukkuessaan mahdollisesti sydämen rytmihäiriöön. Pelkään sitä nyt itsekin ja tarkkailen sykettäni ja mittaan verenpainetta.

Sairauspelkoa kutsuttiin ennen luulosairaudeksi. Nyt suositellaan, että sitä sanaa ei enää käytettäisi.

Sairauspelosta kärsivä ihminen tarkkailee jatkuvasti ruumiinsa oireita. Hän pelkää sairastavansa jotakin vakavaa sairautta kuten syöpää, MS-tautia tai Aidsia.

Se, että lukemattomilla lääkärillä käynneillä ja tutkimuksilla sairauden mahdollisuus on suljettu pois, ei auta sairauspelkoista ainakaan pitkäaikaisesti. Hän palaa pelkäämään samaa tai jotakin muuta sairautta. Sairauspelkoinen kiinnittää ahdistustaan pakkoajatuksiiin vakavasta sairaudesta.

Sairauspelko puhkeaa yleensä aikuisiällä. Kuka tahansa voi silloin tällöin olla huolestunut terveydentilastaan.Mutta tilan voi diagnosoida sairauspeloksi vasta kun kärsimystä aiheuttava huolestuneisuus kestää vähintään puolen vuoden ajan ja muuttaa merkitsevästi henkilön käyttäytymistä.

On tärkeää ymmärtää, että sairauspelkoinen ei voi päättää parantua. Sitä voi verrata mihin tahansa fyysiseen sairauteen, diabeetikkokaan ei parannu pelkästään tidostamalla sairautensa.

Sairauspelkoisista arviolta puolet paranee psykoterapialla ja lääkityksellä.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 28.4.2022, kuvat omat

Uskomuksia ravitsemuksesta ja liikunnasta

 

1)Hiilihydraatit lihottavat 

Hiilihydraatit sitovat nestettä ja voivat aiheuttaa turvotusta. Sen takia ihmiset sattavat kokevat niiden lihottavan. Hiilihydraatit ovat kuitenkin ensisijainen energian lähde. Ne ovat painonhallinnassa erityisen tärkeitä, koska ne pitävät aineenvaihdunnan toiminnassa, säätelevät nälkää ja varmistavat, että energiaa riittää liikkumiseen. Hiilihydraatteja ei pitäisi jättää pois. Valkoisen viljan ja sokerin sijaan kannattaisi valita hitaita hiilihydraatteja, esimerkiksi täysjyväviljaa.

2)Liikkujan pitää syödä proteiinia

Proteiinin tarve on vakio, eikä runsas liikunta kasvata sitä. Tutkimusten mukaan suomalaiset saavat ravinnostaan riittävästi proteiinia, kun syö sitä ruokaympyrän mukaisesti. Tärkeää olisi kiinnittää huomiota siihen, että proteiinia saa säännöllisesti pitkin päivää. Eli lounaan ja päivällisen lisäksi myös aamiaisella ja välipaloilla.

3)Sitruunavesi puhdistaa elimistöä

Välillä  näkee väittämiä, että sitruunavesi muuttaa elimistön pH-arvoja optimaalisemmiksi, mutta vatsalaukku on hapan ja muuttaa kaiken sinne pääsevän happamaksi - myös emäksisen sitruunaveden.

4)Laihdutus tehostuu, jos ei syö liikunnan jälkeen

Jos treenin jälkeen ei syö, elimistö ei pääse korjaamaan vaurioita eikä palauttamaan energiavarastoja. Näin kunto ei kasva. Ensin tulee väsymystä ja ongelmia palautumisessa ja lopulta ylikuormitusta. Tällöin painonhallinta ei onnistu. Kannattaa syödä esimerkiksi pari lasia maitoa ja banaani tai täysjyvämuroja jogurtin kanssa.

5) Painoharjoittelu kasvattaa isot lihakset

Lihasten kasvattaminen vaatii erittäin kovaa työtä. Perusvoimaharjoittelu lisää voimaa ja ylläpitää lihasmassaa. Jokaisen olisi hyvä tehdä lihaskuntoharjoittelua kahdesti viikossa. Tämä ei vaadi kuntosalitreeniä, vaan voi olla esimerkiksi portaiden kävelyä tai halonhakkuutta.

Lähteet: referaatti Hyvä Terveys 1/22, kuvat Pexels

Surusta

 

Jokaisen suru on omanlainen, erilainen. Suru on kuin aukinainen haava, joka tykyttää kipua ja johon puukko iskee ja iskee aina uudestaan. Suru riehuu ja ravistelee.Suru ei ole teoriaa. Se kestää jokaisella aikansa. Luin artikkelin surusta Kauneus&Terveys- lehdestä. Osin tunnen ja ajattelen samoin.

" Suru on hidas. Sitä ei voi tehostaa tai  nopeuttaa millään konstilla, eikä sitä pidä pyrkiä väkipakolla eroon", sanoo psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Soili Poijula.

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra. Nykyään ollaan sitä mieltä, ettei suremisen tarkoitus kuitenkaan ole yrittää unohtaa tapahtunutta tai päästä surusta eroon vaan löytää ennemminkin uudenlainen suhde siihen, mitä on menettänyt. Menetystä voi joutua käymään uudestaan ja uudestaan läpi, jotta suru voi vähitellen asettua mielessä osaksi omaa elämänhistoriaa.

Mitä läheisempi ja syvempi tunne kuolleeseen on ollut, sitä raskaampi suru on. Kaipaus voi olla raastavaa, vaikka kuolemasta olisi kulunut jo kauan.

Surusta voi jotenkin parantua vain suremalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sureva haluaa muistella vainajaa eikä yritä sulkea tätä pois mielestään.

Rakkaan ihmisen menetys herättää surun, jotta sureva voi sopeutua uuteen tilanteeseen ja rakentaa muistojen avulla uuden mielikuvatason suhteen kuolleeseen.

Surua ei voi ratkaista, mutta se muuttaa ajan kanssa muotoaan, kun kuoleman kanssa pystyy tekemään sovinnon. Silloin voi alkaa keskittyä nykyhetkeen, tuntea iloakin ja odottaa tulevaa. Jokainen suree yksilöllisesti, omaan persoonaansa kuuluvalla tavalla ja tahdissa.

Lähes kaikilla surevilla voi ilmetä ainakin jonkin aikaa keskittymiskyvyn,  muistin ja toimintakyvyn heikkenemistä sekä ajattelun epätasapainoisuutta. He joille tunteen käsittely on hankalampaa, oirehtivat myös herkemmin fyysisesti.

Menetykseen sopeutumisesta voi seurata surevalle usein pitkällä aika välillä henkistä kasvua. Kärsimyksessä arvot syvenevät ja  perspektiivi laajenee. Surun jälkeen on tietyllä tavalla viisaampi: osaa arvostaa läheisiään eri tavalla kuin ennen.

Suru rauhoittuu vähitellen. Mutta saatta roihahtaa pintaan aivan yllättäen, selittämättä. Miksi? Suru latautuu esineistä ja merkkipäivistä, joihin liittyy muistoja kuolleesta. Sanotaankin, että suru ottaa askeleen eteenpäin ja sitten kaksi taaksepäin.

Läheisen kuolinpäivä on monesti vuoden raskain päivä vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kun oppii tunnistamaan vaikeat päivät, tilannetta voi helpottaa puhuminen läheisten kanssa ja tekemällä merkkipäivänä oman rituaalin.

Vieläkö sinä suret?Eikö olisi aika jatkaa elämää. Hyvää tarkoittavat tsemppisanat voivat jopa ahdistaa surevaa. Kun menetyksestä on kulunut vuosia, muiden voi olla hankala ymmärtää, että suru on yhä osa elämää, ja sureva on muuttunut. Suremattomat ihmiset saattavat väsyä toisen suruun. He eivät ymmärrä. Kannattaisikin etsiä ihmisiä, jotka kestävät ja ymmärtävät toisen surua. Seurakunnan sururyhmät voivat tuoda suurta lohtua vuosienkin päästä.

On tutkittu, että stressitaso laskee myös fyysisesti, kun kuuntelee saman kokeneen kertomusta. Usko ja toivo selvitymisestä vahvistuu.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: Kauneus&Terveys 4/2022, Helsigin Sanomat 24.3.2022, kuvat omat

Ylipaino on usein perinnöllistä

 

Yksilölliset erot painonhallinnassa ovat isoja ja yleensä perittyjä. Ne eivät välttämättä johda lihomiseen, mutta vaikuttavat siihen, kuinka paljon tulee syöneeksi. Perimä vaikuttaa sekä aineenvaihdunnan ominaisuuksiin ja aivotoimintaan.

140 000 kaksosen  kaksostutkimuksen  mukaan lihavuudesta yli puolet on periytyvää. Yksilölliset tekijät kuten aineenvaihdunnan vilkkaus on perimän sanelemaa.

Esimerkiksi kylläisyyshormonin tuotanto on suurelta osin perinnöllinen ominaisuus.Perimä selittää myös ruokahalun säätelyyn liityyviä ominaisuuksia, joilla on lihomistaipumuksen kannalta ratkaiseva merkitys.

Kun ruokaa on tarjolla rajattomasti vaikkapa buffet-pöydässä, kaikilla on taipumus syödä vähän liikaa, mutta "paemman ruokahalun" perineet syövät paljon runsaammin.

Jotkut voivat saada taipumuksen syödä liikaa jo hedelmöityksen hetkellä, kun vanhemmilta saadut geenit yhdistyvät lapsen perimäksi. Toisilla ruokahalu muodostuu äidin kohdussa. Runsaasti ylipainoisen äidin lapsi sopeutuu jo sikiöaikana saamaan liikaa ravintoa, jolloin hän kaipaa enemmän ruokaa myös syntymän jälkeen. Raskauden aikana ei siis kannattaisi syödä "kahden edestä".

Makeiden ja rasvaisten herkkujen himossa on suuria yksilöllisiä geneettisiä eroja. Muun muassa suklaanhimo johtuu siitä, että aivojen mielihyväkeskus reagoi suklaan syömiseen voimakkaasti. Aivojen kuvatamistutkimuksissa herkkua syödessä kaikilla nähdään aivojen mielihyväkeskuksessa signaaleja, mutta suklaanhimoisella siellä on todellinen vipinä.

Geenien lisäksi makumieltymyksiin ja himoihin vaikuttaa varhaislapsuuden tottumukset.

Herkkuja himoitsevan painonhallintaa vaikeuttaa entisestään se, että jo hyvän ruoan näkeminen käynnistää aivoissa reaktioita, jotka liittyvät haluun. Tämäkin on osittain peritty ominaisuus.

 

Mikään näistä geneettisistä ominaisuuksista ei ole sellainen, etteikö painonhallinta olisi mahdollista. Tilanne kuitenkin on se, että nykyisen ruokaympäristön runsaudessa se on toisille huomattavasti keskimääräistä vaikeampaa.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 7.4.2022, kuvat Pexels