Ylipaino on usein perinnöllistä

 

Yksilölliset erot painonhallinnassa ovat isoja ja yleensä perittyjä. Ne eivät välttämättä johda lihomiseen, mutta vaikuttavat siihen, kuinka paljon tulee syöneeksi. Perimä vaikuttaa sekä aineenvaihdunnan ominaisuuksiin ja aivotoimintaan.

140 000 kaksosen  kaksostutkimuksen  mukaan lihavuudesta yli puolet on periytyvää. Yksilölliset tekijät kuten aineenvaihdunnan vilkkaus on perimän sanelemaa.

Esimerkiksi kylläisyyshormonin tuotanto on suurelta osin perinnöllinen ominaisuus.Perimä selittää myös ruokahalun säätelyyn liityyviä ominaisuuksia, joilla on lihomistaipumuksen kannalta ratkaiseva merkitys.

Kun ruokaa on tarjolla rajattomasti vaikkapa buffet-pöydässä, kaikilla on taipumus syödä vähän liikaa, mutta "paemman ruokahalun" perineet syövät paljon runsaammin.

Jotkut voivat saada taipumuksen syödä liikaa jo hedelmöityksen hetkellä, kun vanhemmilta saadut geenit yhdistyvät lapsen perimäksi. Toisilla ruokahalu muodostuu äidin kohdussa. Runsaasti ylipainoisen äidin lapsi sopeutuu jo sikiöaikana saamaan liikaa ravintoa, jolloin hän kaipaa enemmän ruokaa myös syntymän jälkeen. Raskauden aikana ei siis kannattaisi syödä "kahden edestä".

Makeiden ja rasvaisten herkkujen himossa on suuria yksilöllisiä geneettisiä eroja. Muun muassa suklaanhimo johtuu siitä, että aivojen mielihyväkeskus reagoi suklaan syömiseen voimakkaasti. Aivojen kuvatamistutkimuksissa herkkua syödessä kaikilla nähdään aivojen mielihyväkeskuksessa signaaleja, mutta suklaanhimoisella siellä on todellinen vipinä.

Geenien lisäksi makumieltymyksiin ja himoihin vaikuttaa varhaislapsuuden tottumukset.

Herkkuja himoitsevan painonhallintaa vaikeuttaa entisestään se, että jo hyvän ruoan näkeminen käynnistää aivoissa reaktioita, jotka liittyvät haluun. Tämäkin on osittain peritty ominaisuus.

 

Mikään näistä geneettisistä ominaisuuksista ei ole sellainen, etteikö painonhallinta olisi mahdollista. Tilanne kuitenkin on se, että nykyisen ruokaympäristön runsaudessa se on toisille huomattavasti keskimääräistä vaikeampaa.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 7.4.2022, kuvat Pexels

Surutyöni 25.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana. Lopullista kuolinsyytä ei vielä tiedetä. Vera oli terve ja kuntoili paljon.

Oli pääsiäinen. Nyt sillä ei ollut mitään merkitystä minulle ja emme juhlineet. En laittanut pääsiäisruokia. Söimme niin kuin arjessa. Aikaisemmin olen pitänyt pääsiäistä tärkeimpänä kristillisenä juhlana. Panostanut ja laittanut ruokia ja leiponut melkein enemmän kuin jouluna.

Ei voitu juhlia pääsiäistä, koska Vera on kuollut, eikä tule kotiin. En kokannut ja leiponut hänelle herkkuja. Olin vihainen Jumalalle, koska otti Veran pois täältä aivan liian aikaisin. Mieleen on tullut menneitä pääsiäisiä, kun Vera vielä eli. Itketti. Ikävä ja viha on ollut tunteista eniten päällä. Olen raivonnut ja kiljunut lenkillä siellä missä ei ole ihmisasutusta.

Pääsiäinen meni minulla nettikaupoista tapettia etsien.  Tarjontaa on liikaa. Pakahduttaa. Tapetin valitseminen on yllättävän työlästä. Aiomme tapetoida keittiön yhden seinän. Kumpikaan miehen kanssa ei olla koskaan tapetoitu. Vera unohtuu mielestä, kun selaan kuvia tapeteista. Tekee mieli saada aikaan jotakin kaunista aivan itse. Vaikka on siihenkin - niin kuin elämäänkin - pakotettava itsensä.

Minä olen alkanut Veran kuoleman jälkeen pikkuhiljaa syödä mitä sattuu. Kasvissyöjä olen edelleen. Olin kymmenen kuukautta syömättä valkeaa makaronia ja riisiä. Perunaakin söin vain vähän. Nyt se on muisto vain.

Mies käy yleensä ruokakaupassa, välillä kirjoitan hänelle kauppalistan tai annan vapaat kädet tuoda jotakin,  niistä sitten kokkaan. Aina on myös tarjolla kaalisalaattia, porkkanaraastetta, hapankaalia ja salaattia. Välillä en edes huomaa,mitä syön. Pulla ja suklaa tuovat hetkeksi lohdutuksen. Mutta ruoka ei ole enää tärkeä asia , vaikka olen tykännyt kokkaamisesta koko ikäni.

Olen surusta väsyneenä yrittänyt hoitaa ihoani. Välillä  unohdan illalla pestä kasvot ja laittaa hoitoaineet. Sama on usein aamullakin. Sen huomaan päivällä, kun silmäripsetkin ovat rähmässä. Juu, ei tullut pestyä kasvoja.

Kuorin kasvot yleensä Meine Base suolalla tai pesen ne kuorivalla saippualla tai syväpuhdistavalla saippualla. En ole jaksanut laittaa mutanaamiota tai hedelmähappokuorintaa. Yleensä yöksi ehkä noin kerran viikossa laitan kosteuttavan naamion, ja myös kerran viikossa anti-age-naamion.

Illalla pesen kasvot vedellä. Imeytän ihoon noin kolme kerrosta ruusuvettä, sitten ruusuöljyä ja ruusuvoidetta. Silmiin seerumi ja voide. Aamulla pesen kasvot ja laitan seerumia ja sen päälle ruusuvoidetta. Ruusuhoitotuotteet lohduttavat tuoksullaankin. Kaikki kosmetiikka on luonnonkosmetiikkaa ja saatu Ruohonjuurelta. Olen käyttänyt vain luonnonkosmetiikkaa kolme ja puoli vuotta.