Nykyisin kiltteyttä aliarvostetaan

Piti ihan mieheltä kysyä, olenko kiltti. Hän sanoi, että kun olen saanut jonkin asian tai tekemisen mieleeni, olen kärsimätön, enkä kuuntele toisten mielipiteitä asiasta. Mutta mies sanoi, että olet sinä  kiltti, paitsi  joskus aamuäreänä. 

 

Perheelleni olen kyllä ollut aina kiltti, jopa liian kiltti ja lopulta uuvuttanut itseni pikkulapsiaikana.

Autan kyllä mielelläni ystäviä, jos ongelma on tärkeä. On parempi ratkoa sitä yhdessä. Mutta jos ongelma on aivan turha ja merkityksetön, sanon sen kauniisti, että ehkä voisit unohtaa asian, koska se ei ole mikään suuri ongelma.

Satuin lukemaan Hyvä terveys-lehdestä jutun kiltteydestä.  Lehden mukaan kiltteys ei ole kirosana. Kiltti ei ole yhtä kuin nössö. Kiltti luo hyvinvointia sekä itselleen että ympäristöön.

Kiltteydellä on nykyisin harmittavan huono maine. Sitä pidetään alistumisena muiden tahtoon. Niin paljon toisten auttamisena, että kiltin ihmisen minuus katoaa ja hän voi sairastua jopa uupumukseen. Kilttejä on helppo käyttää hyväksi. Kilteille nauretaan takana päin.

Kiltteys on alkanut merkitä passiivista mukautumista muiden tahtoon tai miellyttämistä siinä toivossa, että välttäisi konfliktin tai tulisi hylätyksi.

Aitoon myönteiseen kiltteyteen liittyy pyrkimys ajatella ja tehdä hyvää, halu auttaa muita ihmisiä ja valmius tehdä kompromisseja. Kiltti ihminen on yleensä empaattinen.  

On tietenkin ylikiltteyttä ja nöyristelevää asennetta. Kaikenkattava positiivisuus ei ole varmasti paras tapa käydä päin ongelmia ja selvitä vaikeista elämänkokemuksista.

Me olemme vain ihmisiä, meillä on puutteemme, eikä kukaan voi olla vain hyveellinen. Kiltteyden ei pidä olla taakka, joka kapeuttaa tunne-elämää. Ja myös kielteiset tunteet ovat oikeutettuja.

Myönteinen kiltteys on arvokasta sosiaalista pääomaa. Kilttejä pidetään hyvinä tyyppeinä, joiden kanssa muut mielellään ovat. Pyrkimys hyvään ja kiitollisuus aktivoivat meissä itsessämme hyvää oloa ja kohentaa mielialaa, ja tunnelman sovinnollinen ja tasapainoinen pohjavire luo psyykkistä hyvinvointia kaikille.

Lähteet: Hyvä terveys 6/21, kuvat omat

Elokuun ikäviäkin kuulumisia

En ole enää töissä. Juttu on suhruinen, mutta päätös asiaan tuli jo heinäkuun puolella. Kirjoitan tässä nyt vain, etten ole töissä. Enää. Kirjoitan tätä blogiani omalla nimellä, jos kertoisin koko tilanteen avoimesti, se johtaisi molemmat osapuolet oikeussaliin. Nyt tunteet heittelehtii helpotuksesta vihaan ja suruun. Ja ahdistukseen siitä, että olen nyt täysipäiväisesti kotona.

              Minä lueskelun parissa.

Nyt kotona on onneksi paljon tekemistä: talven polttopuiden sahaaminen, sadonkorjuu, sienestys, uutena marjastus (sekä sienten että marjojen putsaus ja jatkokäsittely), lenkkeily, kotityöt, tämä blogi, lukeminen, kaunokirjoittaminen, joka käy vaikeammaksi ikävä kyllä päivä päivältä.

Löysin lampaankääpää. Siitä sitten seuraavana päivänä miltei parasta sieniherkkuani lampaankääpäpihvejä.

Vie varmasti pitkän aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Kriisihän tämä on, mutta kriisi on myös uusi mahdollisuus. On vain tutkittava vihan, surun ja helpotuksen tunteitani, ja päästä lopulta tasapainoon.

Tällainen 55-vuotias akankopukka tuskin helposti löytää uutta työtä, enkä ole varma haluaisinkokaan. Sen sijaan opiskelu kiinnostaisi. Tänä syksynä se on myöhäistä, mutta ensi syksynä mahdollista.

Olin purkamassa tuntojani ystävän kanssa lounasaikana paikallisessa thairavintolassa. Ruoka on uskomattoman hyvää, ja on suoranaisestaan ihme, että tässä kyläpahasessa on thairavintola. Olen yleensä etuajassa tapaamisissa, mutta nyt myöhäistyin puoli tuntia.

Toisen ystävän kanssa herkuttelimme kahveilla leipomokahvilassa. Kävimme läpi molempien murheita. Tämä ystäväni on kotiäiti.

Liityin taas mukaan yksityiseen maailmanparannuskerhoon. Suurin osa kerholaisista on vanhoja herrasmiehiä. Olen ainoa nainen ja yritänkin nyt houkutella hyvää kaveriani mukaan. Jokaisessa tapaamisessa yksi jäsen alustaa haluamastaan aiheesta, josta sitten keskustelemme. Ehkä filosofian opinnoista on hyötyä tässä lupsakkaassa kerhossa.

Ilmat on olleet kauniita elokuun lopun ilmoja. Minä en ole koskaan kärsimättömänä ihmisenä pitänyt marjanpoiminnasta, kun se on niin hidastakin. Mutta, mutta. Olen ehkä iän myötä ja muistakin syistä muuttunut kärsivällisemmäksi. Siiri-kissan monen kuukauden kesytys toi kärsivällisyyttä ja mikä onni oli, että hän kesyyntyi. Samoin laihdutus tammikuusta toukokuun loppuun toi kärsivällisyyttä.

                            Video mustikkametsästä.

Niinpä siisi otin kauniina päivänä marjanpoimijan ja sankon käteen ja talsin metsään. Levotontahan se poimiminen oli, mutta sain noin 6 litraa mustikkaa, vaikka vaihdoin marjapaikkaa yhtenään. Riensin mättäältä mättäälle. Yhteensä  olen nyt poiminut 28 litraa mustikkaa, mikä määrä ei mahdu enää pakastekaappeihin, joten mehustin eilen 10 litraa isossa kattilassa, koska ei ole mehumaijaa.

Poimin mustikoita myös siksi, että tuntuu täysin älyttömältä syödä kaupan pakastemarjoja puurossa, vaikka metsissä on tuoretta mustikkaa. Kaikki ei tietenkään pääse marjastamaan syystä ja toisesta.

Ja seuraavana iltana sama juttu:mustikkaan ja seuraavana. Minulla on taipumus innostua aina jostakin uudesta, ja nyt se on tämä mustikanpoimiminen. 

Loppukesän aamiainen: Sienisalaattia leivillä ja mustikkaa jugurtissa.

Sienessä olen samoillut joko pelkästään sienestäen tai marjankeruuseen yhdistettynä. Olen ehta sienihullu ja rakastan sienestämistä. Siihen en varmasti kyllästy koskaan. Mutta valitettavasti minulla ei ole suuntavaistoa, ja jos poikkean polulta, eksyn helposti.

                     Lampaankääpää.

Kuinkahan monta kertaa mieheni on pitänyt tulla minua huhuilemaan, kun olen tyystin eksynyt. Olen soittanut hänelle, kertonut missä autoni on ja neuvonut häntä lähtemään kävelemään polkua ja huhuilla. Eksyminen käy helposti  niin, että kun löydän hyvän sienipaikan, onnellisen hurmoksen vallassa kerään sieniä, mutta sitten minulla ei ole mitään käsitystä, missä se polku on, josta poikkesin syvemmälle metsään.

Paistoin lempisieniäni herkkutatteja pastaan.

Ja niin nytkin huomasin, ettei minulla ole aavistustakaan siitä polusta. Kävelin sinne päin, jossa oletin sen olevan. Mutta eipä ollut. Päätin kävellä suoraan korkeita kallioita kohti. Välissä oli suokin. Sitten soitin miehelle, jolla oli puhelinvastaaja päällä. Ei auttanut kuin jaanata eteen päin. Sitten suureksi riemukseni löysin vanhan metsäautotien pohjan ja lähdin seurailemaan sitä mäkien yli. Ja hitsit, tulin hiekkatielle, jonka läheisyydessä on naapurin kota. Pelastuin! Jees!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mistä apua alakuloon?

Minä olen alakuloon taipuvainen etenkin huhtikuussa. Silloin on jotenkin ruma maa. Paljas. Roskat lepattavat tien vierustoilla kuin hullut linnut. Ei ole vielä kunnon vihertävä kevät. Vaan maa on marto, kuollut. Joskus syksylläkin vaivun alakuloon. Seuraavaksi joitakin vinkkejä alakulon voittamiseksi.

• Pitääkö alakulolle löytää syy, jotta siitä voisi parantua? Alakulon syyt saattavat olla niin syvällä mielen perukoissa, että niistä on vaikea saada kiinni muuten kuin psykoterapiassa. Jotkut ajattelevat, että alakulosta selviytymisen kannalta, tärkeää on se, miten siihen suhtautuu. Ei raskaasti. Vaan osana  elämää. Jotkut sietävät paremmin surullista oloa kuin toiset. Alakulo voi olla merkki oman elämän pohtimisen tarpeesta. Elänkö omannäköistä elämää? Onko elämälläni päämäärä ja tarkoitus? Mitä oikeasti haluan?
• Onko puhumisesta hyötyä? Ihminen on sosiaalinen eläin. Esimerkiksi puhuminen läheisen ihmisen kanssa selkiyttää ajatuksia ja sanoittaa tunteita.
• Mitä tehdä, jos ei halua vaivata ystävää omilla murheillaan? Oikea ystävyys on kahdensuuntaista. Molemmat voivat kertoa surunsa toiselle. Eikä siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä.
• Miten olla enemmän ihmisten kanssa? Toisten ihmisten seura parantaa yleensä oloa. Mutta aina ihmisten pariin lähteminen ei ole helppoa. Silloin ehkä kannattaisi miettiä, mikä siinä on oikeasti vaikeaa.  Jos haluaa ennalta ehkäistä alakuloa, kannattaa hoitaa ihmissuhteitaan. 
• Auttaako liikunta? Liikunta on oikeastaan paras lääke alakuloon. Jo reipas puolen tunnin lenkki kohottaa  mielialaa. Samoin luonnossa liikkuminen. Liikkuessa keho alkaa erittää mielihyvähormoneita endorfiinia ja oksitosiinia. Ne vähentävät alakuloa ja tuovat parempaa oloa.
• Voiko ruoalla kohentaa mielialaa? Nykyisin sanotaan,  että vatsa on toiset aivot. Koska suolisto erittää samoja välittäjäaineita kuin aivot. Matalan mielialan syynä voi olla serotoniinin väheneminen. Suolistobakteerit voivat panna vauhtia serotoniinin välitykselle. Tällä hetkellä kiistellään siitä, parantavatko suun kautta otettavat maitohappobakteerivalmisteet  suoliston toimintaa ja siten välittäjäaineiden syntyä. Monipuolinen kasvis-kala ruoka on hyväksi vatsalle ja aivoille.
• Helpottaako uni vointia? Monet tutkimukset osoittavat. Että uni on hyvinvoinnille olennainen asia. Huono ja vähäinen uni voi itsessään aiheuttaa matalaa mielialaa. Unessa käsitellään päivän tunnekylläisiä asioita. Uni siivoaa aivoja. Ja painaa päivällä opitut asiat pitkäkestoiseen muistiin.
• Mikä voi lisätä alakuloa? Alkoholi huonontaa oloa, vaikka nousuhumalassa tuntisi rentoutuvan. Lisäksi ihmisistä eristäytyminen pahentaa alakuloa.
• Milloin pitää turvautua ammattiapuun? Apua pitäisi hakea, jos alakuloon liittyy muita oireita esimerkiksi ahdistusta, toivottomuuden tunteita, voimakkaita itsesyytöksiä. Nämä oireet voivat kertoa masennuksesta, johon olisi parasta hakea apua.

Tunnetko sinä koskaan alakuloa?

Lähteet: Seura 43/25.10.2018, kuvat omat.