maanantai 16. syyskuuta 2024

Minkälainen rahankäyttäjä sinä olet?


 

Seuraavaksi erilaisia rahankäyttäjiä, jotka ovat kyllä tavallaan ääritapauksia. Tavallinen rahankäyttäjä, mikä minä olen, maksaa laskunsa, ostaa jotakin, kun se on tarpeellista ja voi jopa säästää.


Huoleton höveli

Hei, minä tarjoan! Eihän rahaa voi hautaan viedä. Höveli on suurpiirteinen ja oikeastaan hän ei pahemmin ajattele rahaa. Näin hän välttyy epävarmuuden tuntemuksilta.


Höveli jättää ison tipin, vaikka laskuja on maksamatta. "Höveli uskoo elämän kantavan, vaikka maksaa kuukauden lopussa vain osan luottokorttilaskusta", psykologi Maarit Lassander kuvailee.


Höveli on huoleton, mutta myös antelias. Varallisuuden sijaan hän kasvattaa sosiaalista pääomaa.


Nuukailija

Pihi parsii sukkansa kaksi kertaa ja viettää elokuvailtaa omalla sohvalla sen sijaan, että menisi elokuvatreffeille kaverin kanssa. Siinähän säästyy paljon rahaa saiturilla.


Säästäminen lisää turvallisuuden tunnetta ja luo aitoa turvallisuutta elämän kriiseissä.


"Nuukailija voi kuitenkin olla niin tottunut pihtailemaan, että säästämisestä tulee pakkomielle ja se menettää hyvät vaikutuksensa."


Elokuvalipun hinnallla saa kulttuurielämyksen ja myös arvokkaan kaverihetken.


Jahkailija

Tämä tyyppi miettii järkeviä ostoksia todella tarkkaan - ja kokee sitten helpotusta, kun päättää olla hankkimatta uutta syystakkia. Hän perustelee helposti itselleen, että vanhakin on aivan kelvollinen.


Jahkailu voi olla myös huolenpitoa läheisiä kohtaan: säästyneellä rahalla voi hankkia vielä jotakin tarpeellisempaa tai hemmotella muita. Rahan vartiointi voi tulla myös taakaksi.


"Jahkailija saattaa piilotella kuluttamistaan tai vähätellä, mitä on ostanut tai mitä ostoksesta maksanut."


Pröystäilijä

Visa vinkumaan, kun on pakko saada uusi laukku. Merkki sellainen. Pöytään pullo aitoa samppanjaa viinin sijasta!


Pohjaton lompakko toimii statussymbolina. Rahalla pröystäilevä yrittää saada näyttävällä kulutuksellaan menestystä, ihailua ja parempaa asemaa.


"Jos näkee rahan statussymbolina, voi olla taipumus elää yli varojen ja menettää taloutensa hallinta. Vaara kasvaa, jos haluaa näyttää ulkopuolisille, kuinka paljon rahaa omistaakaan", Lassander sanoo.



Lähteet: Hyvä Terveys 9/2024

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!