Kauheat läskimakkarat, allit, selluliittia...

 

Minulla on allit ja samaan aikaan selluliittia niissä. Reisissä on runsaasti selluliittia. Kasvoilla on jo ryppyjä ja juonet suusta alaspäin. Sulkeita ei vielä ole. Olkoon vain, olenhan kohta 60-vuotias nainen. En edes yritä peitelläkkään alleja sun muuta. Hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Ajatelkoon muut, mitä haluaa. Tämä kaikki liittyy ikääntymiseen, joka on luonnollinen asia.

Oman vartalon haukkuminen on niin normaali small talk-aihe, että monet ei kiinnitä siihen juuri huomiota. Tällaiseen keskusteluun on helppo heittäytyä mukaan ihan kuin puhuttaisiin säästä.

Itsekritiikki on hyödyllistä silloin, kun sen avulla esimerkiksi oppii ilmaisemaan omia näkemyksiään. Mitä hyötyä on sitten omaan vartaloon kohdistetusta kritiikistä?

Nykytiedon valossa ei juurikaan mitään. Tiedetään, että haukkuminen ei motivoi muutokseen. Ihmiset eivät vain ala laihtua, jos heitä syyllistetään liiasta syömisestä ja haukutaan läskiksi. Tällainen ylläpitää pahan mielen kierrettä.

Yhdysvaltalaisissa tutkimukasissa on saatu hälyttäviä lukuja: jopa 80-90 prosenttia naisista on tyytymättömiä omaan vartaloonsa. Saara Särmälle ilmiö on tuttu. Hän on tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori.

"Oman kehon haukkuminen on kulttuurinen ilmiö. Yhtenä sen tarkoituksena on osoittaa kunnollisuutta ihmisenä ja näyttää, että keho on kontrollissa."

Nykyisin myös ihaillaan itsekontrollia. Nyt kun kaikkea on yltäkylläisesti, hienoin ihminen on se, joka pysyy tiukkana.

Nykyisten keski-ikäisten vanhemmat ovat ensimmäistä sukupolvea, joka on laihduttanut. Sitä ennen Suomessa kärsittiin pulaa.

1970-luvulla alkoi laihdutusbuumi, joka on siitä lähtien vain voimistunut. Monet ovat omaksuneet itsensä parjaamisen suoraan edelliseltä sukupolvelta kuin minkä tahansa ylisukupolvisen perinteen. Tämä taas siirtyy heidän lapsilleen.

Särmä sanoo, että ruman kehopuheen taustalla voi muun muassa olla se, että epävarmassa maailmassa oma kroppa on niitä harvoja asioita, joihin voi itse vaikuttaa.

Kun puhuu rumasti omasta kropastaan, saattaa ajatella, ettei sillä ole vaikutusta muihin. Tulkinta on kuitenkin väärä.

"Jos on ylipainoisena ihmisenä tällaisessa seurassa, jossa keskipainoiset ihmiset sättivät itseään lihavaksi, niin kyllähän siinä herää ajatus, että heidän suurin pelkonsa on tulla tällaiseksi kuin minä", Särmä sanoo.

Esimerkiksi syömishäiriöasiantuntijat ovat koettaneet korostaa, miten iso vaikutus lapsille ja nuorille voi olla aikuisen esimerkillä. Myös sillä, kuinka aikuinen puhuu omasta kehostaan.

Ruman kehopuheen kulttuuri pitää muuttaa ja tehdä se tietoisesti.

"Ei ruma kehopuhe ole psykologinen ominaisuus, kyllä se tulee yhteiskunnasta. Särmä sanoo, mutta lohduttaa perään, että tuomitsevasta suhtautumisesta voi myös opetella eroon."

Monen päässä elää sitkeänä ajatus, että elämä olisi parempaa, jos olisi erilainen nenä, vähemmän ryppyjä, vaikka todellisuudessa elämä olisi parempaa, jos pääsisi eroon tällaisista ajatuksista.

Kaikista simppelein neuvo oman pään sisäisen että yhteiskunnan ruman kehopuheen kitkemiseen onkin pitää suu kiinni ja olla kommentoimatta mitään, myös itseään. Mutta tämä on yllättävän vaikeaa.

"Voi pohtia, miksi itselle tuli tällainen ajatus mieleen, mistä se voi kertoa. Olen itse huomannut, että itseään ja muita on helpompi katsoa hyväksyvästi silloin, kun voi henkisesti hyvin", Särmä sanoo.

"Nuoret onneksi muuttavat vanhentuneita sosiaalisia  normeja. Tälle muutoksen tielle meidän aikuisten on tärkeä hypätä tietoisesti mukaan. Muutos lähtee sanoista, joita itse käytämme. Toisen kehon kommentointi ei ole enää ok. Piste."

Lähteet: Kauneus&Terveys 9/2024, kuvat Pixabay