Kauheat läskimakkarat, allit, selluliittia...

 

Minulla on allit ja samaan aikaan selluliittia niissä. Reisissä on runsaasti selluliittia. Kasvoilla on jo ryppyjä ja juonet suusta alaspäin. Sulkeita ei vielä ole. Olkoon vain, olenhan kohta 60-vuotias nainen. En edes yritä peitelläkkään alleja sun muuta. Hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Ajatelkoon muut, mitä haluaa. Tämä kaikki liittyy ikääntymiseen, joka on luonnollinen asia.

Oman vartalon haukkuminen on niin normaali small talk-aihe, että monet ei kiinnitä siihen juuri huomiota. Tällaiseen keskusteluun on helppo heittäytyä mukaan ihan kuin puhuttaisiin säästä.

Itsekritiikki on hyödyllistä silloin, kun sen avulla esimerkiksi oppii ilmaisemaan omia näkemyksiään. Mitä hyötyä on sitten omaan vartaloon kohdistetusta kritiikistä?

Nykytiedon valossa ei juurikaan mitään. Tiedetään, että haukkuminen ei motivoi muutokseen. Ihmiset eivät vain ala laihtua, jos heitä syyllistetään liiasta syömisestä ja haukutaan läskiksi. Tällainen ylläpitää pahan mielen kierrettä.

Yhdysvaltalaisissa tutkimukasissa on saatu hälyttäviä lukuja: jopa 80-90 prosenttia naisista on tyytymättömiä omaan vartaloonsa. Saara Särmälle ilmiö on tuttu. Hän on tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori.

"Oman kehon haukkuminen on kulttuurinen ilmiö. Yhtenä sen tarkoituksena on osoittaa kunnollisuutta ihmisenä ja näyttää, että keho on kontrollissa."

Nykyisin myös ihaillaan itsekontrollia. Nyt kun kaikkea on yltäkylläisesti, hienoin ihminen on se, joka pysyy tiukkana.

Nykyisten keski-ikäisten vanhemmat ovat ensimmäistä sukupolvea, joka on laihduttanut. Sitä ennen Suomessa kärsittiin pulaa.

1970-luvulla alkoi laihdutusbuumi, joka on siitä lähtien vain voimistunut. Monet ovat omaksuneet itsensä parjaamisen suoraan edelliseltä sukupolvelta kuin minkä tahansa ylisukupolvisen perinteen. Tämä taas siirtyy heidän lapsilleen.

Särmä sanoo, että ruman kehopuheen taustalla voi muun muassa olla se, että epävarmassa maailmassa oma kroppa on niitä harvoja asioita, joihin voi itse vaikuttaa.

Kun puhuu rumasti omasta kropastaan, saattaa ajatella, ettei sillä ole vaikutusta muihin. Tulkinta on kuitenkin väärä.

"Jos on ylipainoisena ihmisenä tällaisessa seurassa, jossa keskipainoiset ihmiset sättivät itseään lihavaksi, niin kyllähän siinä herää ajatus, että heidän suurin pelkonsa on tulla tällaiseksi kuin minä", Särmä sanoo.

Esimerkiksi syömishäiriöasiantuntijat ovat koettaneet korostaa, miten iso vaikutus lapsille ja nuorille voi olla aikuisen esimerkillä. Myös sillä, kuinka aikuinen puhuu omasta kehostaan.

Ruman kehopuheen kulttuuri pitää muuttaa ja tehdä se tietoisesti.

"Ei ruma kehopuhe ole psykologinen ominaisuus, kyllä se tulee yhteiskunnasta. Särmä sanoo, mutta lohduttaa perään, että tuomitsevasta suhtautumisesta voi myös opetella eroon."

Monen päässä elää sitkeänä ajatus, että elämä olisi parempaa, jos olisi erilainen nenä, vähemmän ryppyjä, vaikka todellisuudessa elämä olisi parempaa, jos pääsisi eroon tällaisista ajatuksista.

Kaikista simppelein neuvo oman pään sisäisen että yhteiskunnan ruman kehopuheen kitkemiseen onkin pitää suu kiinni ja olla kommentoimatta mitään, myös itseään. Mutta tämä on yllättävän vaikeaa.

"Voi pohtia, miksi itselle tuli tällainen ajatus mieleen, mistä se voi kertoa. Olen itse huomannut, että itseään ja muita on helpompi katsoa hyväksyvästi silloin, kun voi henkisesti hyvin", Särmä sanoo.

"Nuoret onneksi muuttavat vanhentuneita sosiaalisia  normeja. Tälle muutoksen tielle meidän aikuisten on tärkeä hypätä tietoisesti mukaan. Muutos lähtee sanoista, joita itse käytämme. Toisen kehon kommentointi ei ole enää ok. Piste."

Lähteet: Kauneus&Terveys 9/2024, kuvat Pixabay

Vallanhalusta

Me ihmiset olemme hyvin erilaisia sen suhteen, haluammeko valtaa. Minä en halua kodin ulkopuolista  - kotona olen melkoinen valtiatar -  valtaa. Valta tuo suuren vastuun. Se stressaisi minua liikaa. Veisi pois ajatuksia omilta asioilta, pohdinnoilta ja jutuilta.  Taidan olla kuin Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija. Istua kannon nokassa ja ajatella sinisiä ajatuksia. Niin kuin Kainuun vaarat. Sieltähän olen kotoisin.

Haluan kantaa vastuuta vain perheestäni ja läheisistä. Kokea rakkautta ja hyvinvointia.

Arkielämässä valta voi näkyä siinä. Että jotakuta kuunnellaan muita tarkemmin ja hänen tunteensa otetaan hyvin huomioon.

Joskus vallankäyttö on huomaamatonta. Esimerkiksi avuttomuutta esittävä voi puolittain pakottaa muut tekemään, mitä hän haluaa.

Myös jatkuva myöhästely on vallankäyttöä. Myöhästelijä ikään kuin osoittaa valtaansa odotuttamalla itseään.

Vallanhalua pidetään yleensä kielteisenä asiana. Ja toisinaan vallanhalun taustalla voikin olla itsetunto-ongelmia. Silloin ihminen pönkittää itsearvostustaan määräilemällä muita ja osoittamalla valtaansa.

Psykoanalyytikkojen mielestä vallanhalu johtuu oidipaalikonfliktista: Ihminen on jäänyt jotenkin kiinni lapsena koettuun nöyryytyksen tunteeseen oidipaalisen kilpailun häviämisestä.

Oidipaalikonflikti tarkoittaa sitä, että 3-5-vuotiaana lapsi "rakastuu" vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaansa. Poika "rakastuu "äitiin ja tytär isäänsä. Esimerkiksi poikalapsi haluaa syrjäyttää isänsä ja voittaa äidin kokonaan itselleen. 

Vähitellen poika huomaa, että ei voita taistelussa isäänsä. Tämä on poikalapselle nöyryyttävää. Parhaimmissa tapauksissa poika vähitellen huomaa toiveensa mahdottomuuden. Ja luopuu taistelusta saada äiti kokonaan itselleen. Tämän jälkeen poika alkaa samaistua isäänsä. Isästä tulee miehen malli.

Alitajuinen muisto hävitystä kilpailusta saattaa ohjata etsimään hyvitystä auktoriteettien kukistamisesta ja vallan voittamisesta itselleen.

Suuri valta ja johtajuus saattaa nostaa ihmisen muita korkeammalle.  Ja myös eräänlaiseen henkiseen yksinäisyyteen. Johtajan odotetaan olevan puolueeton ja vahva. Hän ei voi ilmaista tunteitaan ja heikkouksiaan yhtä vapaasti kuin muut.

Vallankäyttäjä on myös jatkuvan kritiikin ja arvostelun kohteena. Jotta tämän kaiken kestäisi - ja pysymisen hyvänä johtajana - on oltava psyykkisesti vahva. Ikävä kyllä näin ei aina ole.

Minkälaisia kokemuksia sinulla on omista johtajistasi?

Lähteet: kuvat omat

Miten tulla onnelliseksi? Yksi ehdotus monien joukossa.

Perinteisessä psykologiassa olennaisinta on ollut mielenhäiriöt ja niiden hoito. 1970-luvulla keksittiin positiivinen psykologia Martin E. Seligmanin ajatusten pohjalta. Hän halusi psykologian tutkivan myös onnentunteita ja myönteisiä asioita.

Seligmanin mukaan positiivinen psykologia voi olla avuksi:

• Terveydelle: Eräässä kokeessa havaittiin, että optimistisesti ajattelevilla oppilailla, oli parempi mieliala ja immuunipuolustus.
• Oppimiselle: Taas eräässä tutkimuksessa päädyttiin siihen, että onnellisia asioita muistelleet lapset oppivat muita paremmin. He olivat myös sitkeitä oppijoita.
• Ihmissuhteille: Seligmanin mukaan onnelliset ihmiset olivat vähemmän itsekkäitä kuin onnettomat ja pystyivät siksi keskittymään paremmin toiseen ihmiseen.

Positiivisen psykologian myötä markkinoille on tullut paljon elämänhallinta- ja menestysoppaita. Jotka painottavat itsensä toteuttamista, piileviä voimavaroja, itsensä kehittämistä, onnellisuutta... Kirjojen lisäksi Suomessakin konsultoi ja esiintyy paljon hyvän ja onnellisen elämän-puhujia ja miltei guruja.

Joillekin raha tuo merkittävästi onnea. Mutta rikkaat eivät ole keskimäärin onnellisempia kuin keskituloiset. Tämän sijaan oma kokemus terveydestä ennustaa ihmisen tyytyväisyyttä aika hyvin.

Hyvä, onnellinen ja merkityksellinen elämä on Seligmanin mukaan virtaus- eli flow tilaan pääseminen. Vielä varmemmin ihminen on onnellinen ja tyytyväinen, jos hän on mukana jossakin itseään suuremmassa ja moraalisesti ylevässä toiminnassa. Perheen ja jopa tuntemattomien puolesta toimiminen tuottaa pitkäkestoista ja syvää tyydytystä.

            Positiivisen psykologian kritiikkiä

Seligmanin ajatus hyvästä ja merkityksellisestä elämästä on ylevä, mutta sitä  on tieteellisesti  vaikea tutkia. Ja sitä on tutkittu vähän.

Entä sen jälkeen kun positiivisuus on kirkastanut ihmisen ja hänellä on mahdollisuudet vaikka mihin? Onko se kestävä tila? Voiko siitä romahtaa taviksen tasolle takaisin? Milloin jatkuvan itsensä kehittämisen rajat tulee vastaan? Vai eikö niitä muka olekaan? Vaan ihminen on täydellinen ja onnellinen koko ikänsä. Minä en usko tuohon.

Enkä minä tykkää näistä menestysoppaista ja elämäntaito-oppaista. Ne ovat liian kiiltokuvamaisia. Monesti onttoja sanoja vailla perusteita. Nykyisin elämäntaito- ja menestysoppaat tuovat valtavasti rahaa tekijöilleen. Positiivinen psykologia on kuitenkin vieläkin jonkinlainen trendi.

Oli piristävää lukea Tuula-Liina Variksen kirjasta Peili ja ikkuna positiivisen psykologian kritiikkiä. En malta olla lainaamatta häntä:

"Ällöttää suuresti koko "myönteinen ajattelu"- - -Ajattelun pitää olla kirkasta, terävää, puhdasta, siihen kuuluu kriittisyys, affektit, aggressiivisuus, spontaanius, häpeämättömyys ja rehellisyys, tunteiden koko kirjo."

Mitä mieltä sinä olet positiivisesta ajattelusta? Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Lähteet: Tuula- Liina Varis Peili ja ikkuna, kuvat Pixabay