Miksi toinen ei kuuntele minua?

 

Kerrot hirveästä aamurumbasta ja puolison kanssa riitelemisestä ystävälle, joka tarjoutuu hyväntahtoisesti kuuntelemaan murhetta - mutta alkaakin kertoa omista parisuhderiidoista.

Tätä ilmiötä voi kuvailla arkisesti vastavalittamiseksi. Kyse on siis siitä, että yksi kertoo oman elämänsä hankaluuksista, ja toinen vastaa kuulemaansa oitis valittamalla omista murheistaan ennen kuin ensin äänessä olleen tilannetta ei ole laisinkaan käsitelty.

Vastavalittamisella on yleensä inhimillisesti hyvä tarkoitus, esimerkiksi halu osittaa empatiaa, sanoo psykologian tohtori Satu Kaski.

Vastavalittaminen on Kasken mukaan erittäin yleistä tavallisissa keskusteluissa, ja sillä on todennäköinen aivojen toimintaan liittyvä selitys: aivojen peilisolujärjestelmä kannustaa yhtymään keskustelukumppanin valitukseen, koska se on virittynyt matkimaan toisen toimintaa ja tunteita.

Peilisolujen takia toisen ihmisen kertomat asiat aktivoivat aivoissa helposti muistot omista vastaavista kokemuksista.

"Ihminen voi ajatella empaattisesti ilmaisevansa, että hän todellakin tuntee ja tietää, mistä toinen puhuu. Vastavalitus voi olla tapa ilmoittaa, että läheisen murheet kyllä kiinnostavat."

Helposti kuitenkin unohtuu, että toinen ihminen haluaa tulla kuulluksi. "Hän todennäköisesti haluaa kertoa tarinansa rauhassa loppuun ja saada vasta sitten osakseen tukea ja ymmärrystä."

Vastavalittamisesta syntyy haittaa, jos ihminen haluaa jatkuvasti päästä osoittamaa oman verrattoman kokemuksensa - eli pätemään.

Tällöin ihminen on suurimissa osaa keskusteluissa kuin kilpailussa. Hän haluaa osoittaa, että minä tiedän tämänkin ja minä olen kokenut jotain vielä kauheampaa.

Hyvin harvoin murheeseen kuitenkin auttaa, että toinen suhteuttaa sitä johonkin vielä pahempaan. "Sehän kertoo päinvastaista: toisella ei ole oikeutta valittaa."

Arkijärkeisesti voisi ajatella, että nimenomaan vastavalittamiseen ryhtyvän tulisi tarkkailla toimintaansa ja muuttaa tapojaan, koska ne eivät edistä tasavertaista vuorovaikutusta.

Kasken mukaan kummallakin osapuolella on vastuu vuorovaikutuksen sujumisesta. Molemmat voivat yrittää muuttaa kaavaa sellaiseksi, että molemmat tulevat kuulluiksi.

Keskeytetyksi tuleva voi muistuttaa toista  omasta kesken olevasta asiasta. Toiselle voi esimerkiksi sanoa, "että haluan kertoa asiani loppuun, koska tahdon kuulla siitä sinun mielipiteesi".

"On tärkeää osata pitää tällä tavalla itsestä keskusteluista,  etteivät toiset kuunnelleet, on tärkeä pitää jatkossa puolensa paremmin. Muuten välttelee osin omaa vastuutaan."

"Jos toinen puhuu, on kohteliasta antaa hänen puhua loppuun."

"Kuinka on valoisaa arvioida, kuinka paljon itse oli äänessä. Tietääkö itse keskustelun jäljiltä, mitä toiselle kuuluu - ja tietääkö hän, mitä minulle kuuluu?"

Toiselta voi saattaa jäkikäteen kysyä, jäikö juttelussa tämän mielestä jokin sanomatta tai kesken.

Toisen valitukset  omiin kurjiin kokemuksiin saattavat lohduttaa paremmin kuin kauniit tsemppaukset. Tällöin kokemus kurjuudesta on jaettu, eikä ihminen ole vaikeuksissaan yksin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 7.9.2024, kuvat Mäntän ja Mäntyharjun Salmelan taidenäyttelyistä.