maanantai 1. toukokuuta 2023

Vainoharhaisuudesta

 



Vainoharhaisuus eli paranoidisuus tarkoittaa uskoa siihen  , että muut ovat joillakin tavoilla vastaan ja yrittävät vahingoittaa.


Monesti vainoharhaisuuteen liittyy voimakasta ahdistusta ja pelkotiloja. Pahimmillaan siihen liittyy psykoosi, todellisuudesta irtaantunut ajattelu ja aistiharhat.


Joillakin voi olla jatkuvasti vainoharhaisia ajatuksia, paljastaa tutkimustieto 20 viime vuoden ajalta. Yli kymmenen prosenttia väestöstä ajattelee säännöllisesti vainoharhaisesti.


Koronapandemia teki maailmasta arvaamattoman ja se on tehnyt ihmisistä vainoharhaisempia. Jotkut alkoivat uskoa salaliittoväitteitä maskeista ja rokotuksista. Jotkut alkoivat myös uskoa Qanon salaliittoteoriaan.


Sen mukaan maailmaa hallitsee satanistinen valtaeliitti, joka harjoittaa pedofiliaa ja rituaalimurhaa lapsia. Qanon-ajattelussa Donald Trump pelastaa maailman satanismilta.


Suomessakin on ollut arviolta tuhansia ihmisiä, jotka uskovat johonkin Qanonin teorioista.



Yleisellä tasolla vainoharhaisia ajatuksia voi ennakoida korkeaksi koettu stressi, huoliajattelu, sosiaalinen eristäytyneisyys, toistuvat unihäiriöt sekä jatkuva alkoholin käyttö.


Sosiaalisten verkostojen puutteessa yksilö ei saa hankittua myönteisiä kokemuksia vuorovaikutuksesta eikä tule keskustelleeksi omista ajatuksistaan toisten kanssa.


Yksinäisyys ja eristäytyminen altistavat muillekin psykiatrisille sairauksille, kuten ahdistukselle ja deppressiolle, jotka puolestaan altistavat vainoharhaisuudelle.


Myös nettiriippuvuus ja liiallinen nettipalstoilla roikkuminen on selkeästi kytköksissä vainoharhaisuuteen.


Tätä on tutkittu paljon viime vuosina. Liiallinen netissä oleminen altistaa ihmisen keskustelukuplille, joissa keskustelu voi olla kuitenkin todellisuudesta vieraantunutta. 



Liiallinen netissä oleskelu vähentää keskimäärin sosiaalisia suhteita, jotka taas suojaavat vainoharhaisilta ajatuksilta.


Tämän lisäksi nettiriippuvuus voi muokata aivojen mielihyvämekanismeja niin, että myös alttius psykoosille kasvaa.


Nykyään ymmrretään, että vainoharhaisuus ei ole joko-tai. Se on ennemminkin jatkumo, jossa yksilö voi liikkua lievempään tai vakavampaan suuntaan ajan kuluessa.


Lievässä haitallisessa vainoharhaisuudessa ihminen tuntee haavoittuvuutta - eli pelkoja siitä, että toiset ovat kovin kriittisiä itseä kohtaan selän takana.


Vakavammassa muodossa ihminen uskoo virheellisesti, että muut haluavat järjestelmällisesti vahingoittaa häntä ja ovat valmiita näkemään sen vuoksi vaivaa.


Ääripäässä on psykoottinen ajattelu, joka on irtaantunut selkeästi todellisuudesta. Henkilö voi uskoa muun muassa siihen, että viranomaiset jahtaavat häntä ja asentavat hänen asuntoonsa kuuntelulaitteita.


Ihminen voi häilyvästi käydä psykoosin puolella ja tulla takaisin. On myös reaktiivisia ja lyhytkestoisia psykooseja, kuten synnytyksen tai päihteiden käytön jälkeen.





Lähteet: Helsingin Sanomat 17.4.2023, kuvat Pixabay





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!