torstai 18. maaliskuuta 2021

Ihoa ei kannata hoitaa liikaa

 



Näin väittää Terveystalon ihotautien erikoislääkäri Maria Huttunen. Hänen mukaansa ylenmääräinen ihonhoitotuotteiden käyttö voi itsessään huonontaa ihon kuntoa.


Kun ihminen kärsii iho-ongelmasta esimerkiksi kuivasta ihosta tai atopiasta, hän turvautuu usein lukuisiin ihonhoitotuotteisiin. Pahimmillaan erilaisten vahvojen hoitotuotteiden käyttö keskenään saattaa pahentaa ihon kuntoa.


Nykyisin markkinoilla on tarjolla valtavasti erilaisia tuotteita kasvovesistä seerumeihin. Toisin kuin ajatellaan, kalliit tuotteet eivät ole yleensä sen tehokkaampia tai parempia kuin edulliset.



Huttunen kannustaa kokeilemaan ihonhoidon yksinkertaistamista. Ihonhoidossa on kolme tärkeää asiaa. Ensimmäinen on ihon päivittäinen puhdistaminen. Pesuaine on hyvä valita oman ihotyypin mukaan.


Rasvaisen ihon puhdistukseen voi käyttää topakampaakin puhdistajaa, kuten palasaippuaa. Kuivalle iholle puolestaan sopii voidemainen aine tai pesuneste.

 

Toiseksi on tärkeää kosteuttaa ihoaan - etenkin täällä Suomessa, kun talvi-ilma on hyvin kuivaa. Kosteuttamiseen käy hyvin apteekin perusvoide, mutta toki voi käyttää merkkisarjojakin.



Kolmas asia, jonka merkitystä ei voi korostaa liikaa, on ihon suojaaminen auringolta.


Etenkin iho-ongelmista kärsivät lisäävät ihonhoitoon paljon muutakin. Tämä ei välttämättä lievitä ongelmaa lainkaan.


Yksi ääripää on vanhenevan ihon anti-age-tuotteet, joihin lukeutuu monia tehoaineita ja seerumeja, joissa on nykyisin a-vitamiinin johdannaisia. Yhdessä käytettyinä ne voivat vain tehdä ihosta vanhemman kuivattamalla sitä.



Iho-oireisen olisi hyvä valita jokin tehotuote ja käyttää sitä sitkeästi ennen kuin vaihtaa tai alkaa käyttää jotakin sen rinnalla. Ikääntyvän ihon tuotteilla voi olla vaikutusta ihoon, kun ihon kirjavuus ja pinta tasottuvat. Tällöin puhutaan kuukausista jopa vuosista ennen kuin hoitoaine alkaa vaikuttaa. Yksikään tuote ei ala toimia muutamassa viikossa.


Huttunen suhtautuisi varauksellisesti myös kosmetiikkavoidepurkeissa oleviin lupauksiin.  Esimerkiksi ryppyvoiteisiin ja päivävoiteisiin laitetaan hurjasti niin sanottuja muoti- ja tärppiaineita. Toisin sanoen ne ladataan täyteen antioksidantteja ja vastaavia sekä aurinkosuojakertoimia. Tämä on ilmiselvästi tehty imagosyistä, jotta tuote olisi kuluttajalle houkuttelevampi.



Iho ei näet pysty käyttämään tällaisia aineita hyväkseen. Toinen kysymys on se, että säilyvätkö luetellut ainesosat tuotteessa ja läpäisevätkö ne ihoa lainkaan.


Monella on tapa kuoria kotonaan ihoa aktiivisesti. Siitä ei ole Huttusen mielestä mitään erityistä hyötyä. Iho huolehtii itse siitä, että se uusiutuu. Ihon pinta hilseilee päivittäin pikkuisen, ja tilalle kasvaa uutta ihoa. Ajatus siitä, että iholta pitäisi poistaa kuollutta ihosolukkoa, on hölynpölyä.



Lähteet: Helsingin Sanomat 26.11.2020, kuvat Pixabay

2 kommenttia:

  1. Olen tämän Huttusen kanssa tasan tarkkaan samaa mieltä. Ihmettelen kuinka suuret määrät erilaisia tuotteita naiset käyttävät ihoonsa.Olen huomannut myöskin tämän että kun esim.jostain marjasta tai hedelmästä tulee muodikas tai siinä on terveysvaikutuksia niin kyllä pian nämä löytyvät naamavoiteista, mielestäni ovat myyntikikkoja. Vaikka ihon kautta imeytyykin elimistöön vaikka mitä,en siltikkään usko että noilla olisi ihoon suurtakaan vaikutusta,mieluummin vitamiinit syötynä miten ovat tarkoitettukin. Itse olen luonnollisella linjalla ihon hoidossa, mielummin yksi laadukas tuote kun kymmenen huonoa. Nykynaisellehan vanheneminen on aivan kauhea asia,etenkin jos se näkyy naamassa. Muistan kun muutama vuosi sitten minulle kaupattiin myyntiin hyvää kotimaista kauneudenhoitosarjaa,luonnonmmukaisena,onneksi tiesin mitä ovat barabeenit sun muut jutut mitä siitä paljastui. Tuoteselosteessa oli kyllä tosi erinomaisia öljyjä, mutta hyvät aineet oli pilattu kaiken maailman lisukkeilla ja säilöntäaineilla. Onneksi tämä tuotemerkki hävisi pian markkinoilta.Jos on kiinnostunut luonnonmukaisesta ihon hoidosta niin kannattaa opetella tulkitsemaan se tosi pienellä präntätty inciluettelo sen purnukan takaa, no latinaahan se suurimmaksi osaksi onkin. Minä kyllä olenkin kai monen mielestä jonkunmoinen "luontohörhö" mutta nää asiat ovat mielestäni tärkeitä yleisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta :-) Mukavaa loppuviikkoa sinne Marja

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pihakeiju. Ihonhoito varmasti jakaa mielipiteitä. Kivalukea, että sinä olet luonnonmukaisen ihonhoidon kannattaja.Minulla ihonhoito vaihtelee ajan kuluessa paljonkin. Joskus käytän kasvovettä, seerumia ja voidetta. Joskus en paljon mitään. Olen huomannut, että ihossani ei ole selviä muutoksia. Käytänpä monta ihonhoitotuotetta tai vain yhtä. Ihonhoidossa uusin trendi on ehkä minimalismi. Ei käytetä montaa ihonhoitotuotetta. Käytän vain luonnonkosmetiikkaa. Uskon, että se on eettistsä ja ekologista. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!