keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Joulu on terve irtiotto arjesta


Minä aloitin tänä vuonna jouluvalmistelut jo hyvin aikaisin. Olen miettinyt, onko se vain jonkinlainen mielen hallintakeino tässä pahenevassa koronatilanteessa. Perinteet tuovat lohtua epävakaiseen aikaan. Olen poltellut myös kynttilöitä ja tuoksulyhtyä enemmän kuin aikaisempina vuosia.

Jos tämä säheltämiseni on ollut vain hallintakeino korona-ahdistusta vastaan, olen saanut sen avulla  kuitenkin tehtyä kaikki joululaatikot pakasteeseen, samoin joululeivät, taatelikakut, banaanikakut, luumupullakranssin ja kaneliässäkeksit. Laatikoita, joululeipää ja taatelikakkuja vein myös iäkkäille naapureille samoin luumupullakranssin, joululeivän ja pipareita vein toisille naapureille. Banaanikakun naapurin vanhalle pojalle.


Ihminen kaipaa elämäänsä vaihtelua sekä rutiineja ja perinteitä. Perinteet ja niihin liittyvät rituaalit antavat turvallisuudentunnetta. Ihmisluonteelle on välillä ominaista halu irrottautua  arjen rutiineista ja virittäytyä juhlamielelle.


Joulussa yhdistyvät molemmat asiat: perinteiden ja toisaalta vaihtelun kaipuu. Joulu on jo vuosisatoja sitten keskeyttänyt talvikauden aherruksen ja pimeän, ja huolella valmistetut ruoat ovat tarjonneet omanlaistaan luksusta niukkoina aikoina.


Tänä vuonna vaihteluntarve suhteessa koko vuoteen on selkeä. Joulu on parhaillaan positiivisten tunteiden kasauma ja se voi katkaista koronavuoden kierron.



Joulu on poikkeuksellisen ihana juhla. Siihen sisältyy ajatuksia, joita ei muihin juhliin niin selvästi sisälly: rauhaa, rakkaudellisuutta, lämpöä, yhteisyyttä, tuoksuja, makuja, ääniä.


Tänä vuonna joulun ja uuden vuoden juhlintaan osallistuminen on tärkeämpää kuin koskaan. On runsaasti näyttöä, että kauden juhlamieleen liittyminen tekee hyvää mielenterveydelle.


Rutiinit ja rituaalit tuovat arkeen turvallisuudentunnetta ja ennustettavuutta. Rituaalit voivat vähentää ahdistusta. Jouluun rituaaleja liittyy erityisen paljon. Tietyt tavat ja aina esille tuotavat koristeet tuovat kokemusta jatkuvuudesta. Vaikka maailmalla tapahtuisi mitä tahansa, ne kiinnittävät ihmisen jouluiseen tunnelmaan. Tänäkin vuonna joulu on ihan paikallaan.



Tänä vuonna kuitenkin osa monien ihmisten joulurituaaleista on  ristiriidassa korona-ajan kanssa. Joulu on korostetun sosiaalinen juhla, ja tavallisesti juhlinta lähisukulaisten kanssa luo perusturvallisuudentunnetta. Nyt korona-aika voi rikkoa tätä tunnetta. Sukulaisten ja ystävien tapaaminen voi pahimmillaan olla hengenvaarallista.


Toisaalta joulun juhlinnasta tuleva turvallisuudentunne on varmasti monelle psykologisesti tosi tärkeää ja auttaa toipumaan vuodesta ja stressistä.


Osalle ihmisistä erityisjoulu voi olla helpotus. Sukulaisvierailut ja erilaiset perinnekäsitykset saattavat aiheuttaa tavallisina jouluina paljon paineita ja ristiriitoja. Myös pinnan alla lymyilevät riidat ja konfliktit kärjistyvät helposti. Jos tästä tilanteesta jotakin positiivista hakee, niin tänä vuonna ei tarvitse minkäänlaista tekosyytä juhlinnasta vetäytymiseen.



Toisaalta tapaamisten rajoittaminen vain lähipiiriin ja ydinperheeseen voi tänä vuonna pahentaa yksinäisyyttä. Vaikka yksinäisiä on kaikissa ikäluokissa, korona-aikana yksinäisyys korostuu ikääntyneiden riskiryhmäläisten keskuudessa. Heille paljon voimia ja siunausta!


Tänä vuonna moni on pukenut kotinsa jouluasuun tavallista aikaisemmin. Jouluvalojen ja -kuusien kauppa on alkanut poikkeuksellisen aikaisin ja vilkkaasti. Koristelu ja jouluperinteiden esiin tuominen voi olla psykologisesti ajateltuna hallintakeino, jolla stressaavassa tilanteessa pidetään yllä hyvinvointia.







Lähteet: Helsingin Sanomat 21.12.2020, kuvat omat





12 kommenttia:

  1. Kaunis kirjoitus ja ihania mietteitä Marja. Sydämellistä joulua sinulle. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiia. Rakkaudellista ja rauhallista joulua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olet antanut iloa monille tänä jouluna. Arvostan epäitsekkyyttäsi.
    Poikkeusaikoina perinteiden merkitys korostuu.
    Ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kommentistasi. Meillä täällä metsän keskellä naapurit ovat tärkeitä, ja osa läheisiäkin. Ilo kiertää. Tänä korona-aikana meidänkin joulu on hyvin tärkeä juhla, ja tuo valoa mieleen. Rakkaudellista ja rauhallista joulua myös sinulle ja perheellesi.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Nimetön. Rakkaudentäyteistä ja rauhallista joulua sinulle!

      Poista
  5. Ihana kirjoitus!Osui ja upposi tällaiseen herkkikseen.
    Parasta oli siunauksen toivotuksesi.
    Kiitos menneen vuoden blogeistasi.
    Pidän niistä.
    Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Nimetön. Kiva, kun pidit jutustani. Ja on aivan ihana lukea siitä, että joku pitää kirjoituksistani. Suuri kiitos. Samoin sinulle rauhallista ja kaunista joulua, ja toivotaan, että uusi vuosi olisi parempi koronan kannalta.

      Poista
  6. Hyviä pohdintoja,rauhaisaa joulun aikaa sinulle Marja :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Pihakeiju. Nautitaan nyt rauhasta, kauneudesta ja rakkaudesta!

    VastaaPoista
  8. Joulu on siitä erikoinen ja poikkeava juhla, että se koostuu niin erilaisista elementeistä, joita kukin korostaa mielensä mukaan ja jotka kuitenkin nivoutuvat toisiinsa: uskonnollisuus, kaupallisuus ja vanhat perinteet. Joulunvietossa on paljon pysyvää, jouluruoat varsinkin ovat monelle samat vuodesta toiseen. Ja moni muu asia. Jokuss itä ihan yllättyy, kun kuulee miten monilla tutuilla on samanlaisia joulunvettotapoja ja -perinteitä kuin itsellä, vaikka luulisi, että itse on se kaavoihin kangistunut. Siksi on mukavaakin, kun joskus törmää johonkiin uusiin juttuihin. Se ei tarkoita sitä, että kaikki perinteet pitäisi pistää uusiksi, jos keksi jotain uutta joukkoon. Mukavaa joulun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommentista Erikoiset asiantuntijat. Joulunviettotapoja ja motiiveja on paljon, mutta nuo jouluruoat on melko pysyviä. Jotkut kyllä modernisoivat myös ne naistenlehtien uusilla resepteillä. Ranskassa syödään esimerkiksi äyriäisiä ja jouluhalkoa. Meillä kinkkua. Kulttuurikristityt evät saata edes tietää, miksi Joulua ja Loppiaista vietetään. Ne ovat vain pyhiä, lomaa työstä. Jotkut juovat alkoholia läpi joulun pyhien. Jotkut eivät juo sitä ollenkaan. Iloista Tapanin päivää sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!