maanantai 16. marraskuuta 2020

Aina ei kannata pyytää anteeksi



Minä en pyytele turhaan anteeksi. Toki silloin pyydän, jos tiedän toimineeni väärin. Miehen kanssa riidellään harvoin, mutta sitäkin tulisemmin. Huudetaan molemmat, ja saatan alkaa paiskoa astioita seinään. Silloin mies pakenee paikalta. Mutta kun alan korjata sirpaleita pois, hän tulee takaisin, ja halaamme ja sovimme riidan oikeudenmukaisesti.

Tämä minun käytökseni riitatilanteessa palautuu lapsuuteen ja nuoruuteen. Kun isä kommentoi kielteisesti tai yritti komennella turhaan minua, reagoin hermostumalla ja huutamallakin. Se oli sallittua. Ja nyt kun jälkeen päin ajattelen asiaa, minun käytökseni huvitti isää. Ärsyttävästi. Hän antoi minulle nimityksen pippuritiina. Sain olla, mitä olin.

Isänihän teki itsemurhan 46-vuotiaana. Kun olen jälkeen päin ajatellut isääni, olen ymmärtänyt, että hän sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä kuten äitinsäkin. Isä oli hypomaaninen suurimman osan elämästään. Hän teki kolmea työtä, ja oli silti aina hyväntuulinen. Lopulta tuli vaikea masennusjakso. Masennus muuttui psykoottiseksi. Hän näki liekkejä   ja oli soittamassa palokunnalle.

Isä vietiin Oulun läänimielisairaalaan. Siellä hän oli aluksi suljetulla osastolla, mutta kun pääsi sieltä pois, meni sairaalan pannuhuoneeseen ja hirttäytyi. Surin melkein kaksi vuotta. Olin isän tyttö. Olen edelleen sitä. Isän tyttö. Ja suru jossakin muodossa on minussa aina läsnä.

Mutta nyt eksyin aiheesta, aina ei kannata pyytää anteeksi. Voi käydä esimerkiksi näin riitatilanteessa:

"Apua nyt tulee riitaa! Jos pyydän äkkiä anteeksi, tilanne ratkeaa. Ei se oikeastaan edes ollut minun syyni, mutten halua, että kenelläkään on paha mieli. Haluan vain päästä tilanteesta pois."


Mistä on kyse, kun pyytää riitatilanteessa anteeksi, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää? Saattaa olla tunne siitä, että tällainen on toiminut ennenkin, että hankaluuksista pääsee, kun vain pyytää anteeksi, ihan sama onko syypää riitaan.


Joskus voi olla kysymys siitä, että kokee olevansa vääränlainen tai arvoton. Tällöin ihminen pyrkii pienentämään itseään ja pahoittelemaan olemassaoloaan.



Tällaiset toimintatavat  vahvistuvat herkästi, koska niistä saa positiivisen palautteen eli riitatilanne loppuu. Syntyy automaattinen tapa reagoida. Tällaisen roolin omaksunut saattaa alkaa uskoa, ettei osaa olla jämäkkä ristiriitatilanteissa.


Ainainen anteeksipyynnöllä reagoiminen voi estää riitaa aiheuttavan asian käsittelyn. Jos aina reagoi riitatilanteeseen pahoittelemalla, kannattaa pysähtyä pohtimaan, mikä anteeksipyynnön merkitys itselle on. Onko se tapa päästä tilanteesta helpolla? Miksi haluaa välttää vaikeita tunteita?


Vasta kun tulee tietoiseksi toimintatavastaan, voi alkaa rakentaa uudenlaista tapaa toimia. Tiedostamisen jälkeen voi harjoitella jämäkkyyttä. Mielessään voi käydä läpi, miten toimisi ristiriitatilanteessa. Tätä voi sitten harjoitella ihmisten kanssa, joiden seurassa tuntuu turvalliselta kertoa mielipiteensä, vaikka tietää toisen olevan eri mieltä.



On tilanteita, joissa anteeksipyyntö on paikallaan: haukuin sinua riidan aikana, joten haluan pyytää anteeksi. Omantunnon ääni on tärkeä. Se auttaa liittymään sosiaaliseen ryhmään tai ihmissuhteeseen. Omatunto saa huomaamaan, että ihminen on tehnyt jotakin, joka voi mahdollisesti rikkoa tärkeän ihmissuhteen.


On myös tilanteita, joissa käsitys oikeasta ja väärästä on riitelijöillä erilainen. Jos toinen vaatii anteeksipyyntöä, on tärkeää pohtia, miksi pyytäisi anteeksi. Näenkö itse tässä pahoiteltavaa? Anteeksi ei pidä pyytää siksi, että toiselle ei tulisi paha mieli. Aitous on tärkeää verrattuna siihen, että pyytää anteeksi, koska toinen käskee.


Myöskään sitä, että on eri mieltä ei tarvitse pyytää anteeksi. Voidaan todeta, että ollaan eri mieltä, mutta voidaan tulla toimeen, ja elämään asian kanssa. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että pyytää anteeksi, jos on aidosti pahoillaan ja aikoo muuttaa käytöstään.





Lähteet: Helsingin Sanomat 7.11.2020, kuvat omat



10 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja ja syvällistä pohdintaa.
    Anteeksipyytämiseen ei pidä alentua, jos ei oikeasti ole syytä siihen. Vain jotta rauha säilyisi tms.
    Aina ei tarvitsekaan antaa anteeksi. Esimerkiksi, jos joutuu pyytämään, että toinen pyytäisi anteeksi. Ei se tunnu enää oikealta.
    Anteeksi voi antaa toiselle omassa mielessään. Se onkin tärkeä juttu. Silloin voi päästä jostakin taakasta eroon. Unohtaa ei tarvise, esimerkiksi kokemaansa vääryyttä, mutta anteeksi antaen pääsee eteenpäin.
    Itselleen on kai kaikkein antaa anteeksi. Moni kantaa mielessään turhia taakkoja.
    Olen yrittänyt olla armollinen muille, mutta myös itselleni. Se vapauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Hieno näkökulma sinulla tuo, että voi antaa anteeksi omassa mielessään. Ja silloin tosiaan voi päästä turhasta taakasta ja pystyy jatkamaan eteen päin mieli avoimempana. Minusta tuntuu, että minun on helpompi olla armollinen muille kuin itselleni, vaikka kaikki lähtee myötätunnosta itseään kohtaan, niin se vanha: rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.

      Poista
    2. Niin, miksi ihminen on itseään kohtaan monesti niin armoton. Olipa asia mikä hyvänsä. Yhteiskunta asettaa paineita. Pitää olla tehokas, kaunis, sosiaalinen ja niin edelleen... Näin vanhemmiten sitä osaa antaa armoa tässä vaatimusten maailmassa. En kadehdi nuoria, kun taistelevat paikastaan auringon alla somemaailmassa.

      Poista
    3. Kiitos Erikoiset Asiantuntijat. Sepä se, tuo itseen suunnattu armottomuus joissakin asioissa. Ikä tosiaankin onneksi tuo armollisuutta itseä kohtaan. Nuorempana ei tullut viikonloppu, jos ei siivonnut perjantaina. Nykyisin vaivaudun siihen puuhaan noin kerran kuukaudessa. Tasot pidän siistinä joka päivä, mutta imuri kyllästyttää. Ei tarvitse enää meikata niin paljon kuin nuorempana. Sitä kelpaa itselleen aina vain paremmin, vaikka hiuksetkin olisi laittamatta myös ihmisten ilmoilla. Ja on paljon muitakin asioita, joissa olen oppinut sisäistä joustavuutta. Nuoria kyllä tosiaankin käy sääli somemaailman takia.

      Poista
  2. Joskus lapsena pakotettiin pyytämään anteeksi, vaikka ei ollut syyllistynyt mihinkään. Se tuntui epäoikeudenmukaiselta. Pakotettuna anteeksipyyntö ei tullut sydämestä ja se huomattiin. Anteeksi joutui anelemaan, kunnes se kuulosti tarpeeksi aidolta. Siksi en todellakaan pyydä anteeksi aiheetta.
    Olen samoilla linjoilla Erikoisten Asiantuntijoiden kanssa tuosta, että anteeksi voi antaa, vaikkei toinen pyytäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Kirsti. Tuntuu jotenkin julmalta tuo, että lapsuudessasi piti pyytää anteeksi, vaikka ei ollut syyllistynyt mihinkään, jopa anelun kera pyytää anteeksi. Toisaalta sait vastakohtana tavan, ettet pyytele turhaan anteeksi. Se selkiinnyttää aikuisiän ihmissuhteita.

      Poista
  3. Voi tuota sinun isääsi. Ei varmasti jaksanut enää, on mahdotonta edes kuvitella, miltä tuntuisi olla syvästi masentunut ja nähdä vaikka näkyjä. On tuo ollut sinulle kova paikka Marja. <3

    Joskus anteeksipyynnön kanssa, jos kumpikin on tehnyt väärin tai ei pääse lopputulemaan, niin kompromissi voi olla hyvä ratkaisu tai että pyytää anteeksi omaa osuuttaan.

    Mukavaa tiistaita Marja. <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Tiia. Isän kuolema oli raskas ja kova asia, mutta hän on aina sydämessäni. Muistan rakkaudella niin hyvät kuin huonot yhteiset hetkemme. Surusta huolimatta on nykyisin kevyt kulkea, ja sitä isä olisi minulle toivonutkin. Niin, voi olla esimerkiksi riitatilanne, jossa kummatkin huutaa hurjistuneena, silloin on molemmilla anteeksi pyynnön paikka. Parisuhteessa tosiaankin voi joutua tekemään kompromisseja, en voisi kuvitellakkaan parisuhdetta ilman molempien tahtojen yhteen sovittamista. Vaikka olemme yhdessä, olemme myös erillisiä.

    VastaaPoista
  5. Ah beautiful fall details! In high school in the Netherlands I had a friend whose name was Marja. So in my memory it is a Dutch name. Do you have some Dutch in you? Just curious:):)

    VastaaPoista
  6. Thanks for your comment Junie/Jesh. Nice that you liked my fall photos. I don`t have dutch in me. Wonderful November days for you!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!